19.3.2020

Copyright Jumppe

Joo.

Talven kisarupeama alkoi ja lopahti melkein samoin tein ja nyt on äimistelty tilannetta. Havahduinpa kirjaamaan jotain Berliinin reissustakin tänne. Koko reissu on liian pitkä juttu kirjailtavaksi, joten päätin tehdä tämän vähän eri tavalla, kertomalla vähähdyksiä sieltä täältä, kuitenkin kronologisesti. 
Reissussa on kyse siis jääspeedwayn Joukkue-MM finaalista Berliinin Wilmersdorfissa 29.2.-1.3.2020 ja kirjoittaja on mukana retkellä suomen joukkueen kapteenin, Matti Isoahon, mekaanikkona.

25.2.2020
Reissu alkaa aikaisin aamulla. Jo niinkin hyvissä ajoin kuin edellisen illan nukkumaanmenoaikaan saan tietää moneltako Matti ja Aki (toinen mekatsu ja Matin isoveli) ovat tulossa hakemaan. Herätys on sen mukainen ja istun silmät lupsollaan pytyllä kun näen viestin:

- Kartanolla, alahan joutua.
Hymistelen itsekseen että niin vain Aki on nukkunut pommiin sitten. Varalta kuitenkin kysyn:
- Kenen kartanolla se huutaa?
- Sun.
Voipppperkele. Silmät kokotankoon ja toimimaan. Reippaasti etuajassahan veljet sieltä saapuivat joten ihan riehumaan ei toki tarvi ryhtyä. Työnnyn Mersuun ja Matti ohjastaa ajokin etelään päin. 
Lopussakin. On tätä odotettukin, ensimmäinen kisareissu talvelle. Nämä ne ovat mahtavia, ihan parasta!

Suonenjoelta napataan kyytiin Mikko Hessu Jetsonen ajokkeineen. Paku täyttyy ja todetaan rengaspaineet pieniksi. Suonenjoki Cityn TB:llä lykätään renkaisiin lisää maailmaa, renkaat pyöristyy 4 kilon tuolla puolen. Nooh..

Jossain kohtaa matkaa muistamme soittaa Hessulle YouTubesta kipaleen: Mie oon Matti.
Akin löytämä biisi joka on kaikessa karuudessaan ihan pirun hauska ja riemua revitään tietysti nimestä. 
Huumori uppoaa Hessuun kuin isä äitiin ja tästä alkaa koko reissun mittaisten hokemien putki.
Tarkastakaa halutessanne taideteos itse tästä, olkaatten niin hyvät:
https://www.youtube.com/watch?v=I5J1YcMWTh0

Tästä lähtien aina välillä joku toteaa että: Mie oon Matti tai Sanotaanko näin eddä.. Myöskin vaddupehkot kasvaa ehtimistään retkueen puheissa. Naurattaahan tuo vieläkin. 

Sataman check-innissä täti ihmettelee ettei kai ajokkimme niin pitkä ole kuin lippuun on merkitty. No eipä ole. Lipunostaja on vahingossa merkannut rastin turhan ison ajoneuvon kohdalle, nostaahan se vähän hintaa mutta ei konkurssia tee. Lipunostajan nimeä en kerro mutta sanotaanko näin että Matti se oli.

26.2.2020
Laivapäivä on sitä normia. Ällistellään, kuulostellaan, soitellaan kipaleita Bosesta, pelataan korttia, käydään salilla. 
- Kohta päästään syömään, vähänkö hyvä. 
Niin, tätähän se on koko ajan kun Hessu on mukana. Hyvä tavaton miten voi joku syödä koko ajan ja hyvällä ruokahalulla. 

Tai no. Sattui siellä muutakin. 
Kävin hakemassa hytistä pelikortit baariin ja samalla reissulla huomasin että hytin ovi ei lukkiudu. Ei sitten millään. Hätäytän lähettyvillä hortoilevan siivousihmisen ja kysyn olisiko hänellä jotain kikkoja asiaan. Hän käy rapistelemassa ovea ja toteaa saman kuin minäkin ja lisäksi sen että ovi menee lukkoon yleisavaimella mutta ei enää automaattisesti oven sulkemalla. Saan ohjeet mennä respaan. 

Näin toimin ja kerron asian siellä. Saman tien saan avaimet viereiseen hyttiin ja eräs laivan työntekijöistä lähtee avaamaan uuden ja vanhan hytin välistä väliovea. Ideana siis että vanha hytti lukitaan hepun yleisavaimella ja kulku tapahtuu uuden hytin ja välioven kautta. Tämä käy ja näin toimitaan. 

Lompsin korttipakan kanssa baariin ja kerron tarinan. Pokka ei tahdo pysyä ja huomaan jo kesken jutun että metsään menee. Jätkät ei usko viereenkään tarinaani. Eikä uskokaan.
- Vitut, jätkä kusettaa.
Näytän uusia avaimia mutta asia ei oikein uppoa vieläkään. Sitten Matti käy tupakalla ja poikkeaa hytissä ja käyttää tietysti vanhaa ovea ja sama tilanne on päällä jälleen mutta sillä erotuksella että meillä on edelleen käytössä 2 hyttiä.
Nyt uskoo heputkin jutun ja näin asumme matkan leveästi kahdeksan hengen tiloissa. Mikäpä siinä.
Vanhan hytin lukko korjataan matkan aikana mutta se ei tietysti asumisjärjestelyihin enää vaikuta. 

Kun päivä käy iltaan ja olemme siellä vihon viimeisellä laivamatkan aterialla (päästiin siis taas syömään, vähänkö hyvä!) tulee puheeksi mahtaako Berliinin kisahotellilla olla tietoa että meillä menee pitkälle aamuyöhön ennen kuin olemme siellä. Kuskit ryhtyvät selvittelemään asiaa joukkueenjohtajalta ja käy ilmi että kisahotellin huoneet ovat varattuna alkaen vasta seuraavasta yöstä. 
Aha.
Kiva. 
Silleen.
Onpa niitä germaniassa hotelleja ja kun nettikin jo rannan tuntumassa toimii niin sellainen löytyykin vaivatta. Aki hoitaa homman ja niinpä meille järjestyy joku Romantik hotelli Travemundesta. 

27.2.2020
Alkava aamuyö. Hotel Romantik tai jotain semmoista. Nyimme ulko-ovea. Lukossa on. Hessu keksii oveen teipatun aanelosen. 
"Dear Family Isoaho". 
No just. Perhehän me. Lukiessamme lappua eteenpäin tajuamme että siinä on ohjeet miten päästä sisälle mutta emme aivan ehdi lappua loppuun kun edeskäypä tulee avaamaan oven. Nauraa että eivät vielä ehtineet lähteä ja että tulimmepa sopivasti. Jawohl kaiffari ja genau! Avaimet kätöseen ja petiin. 
Jostain syystä Hessu omi Matin huonekaverikseen jo laivalla jättäen minut ja Akin ns patuosastoon (kuulemma kuorsataan niin helevetisti että ihan sillä näin). Mikä tuossa tuumaamme me. Käymme vielä kiivaan inton facen messengerissä aamun herätysajasta nuorisohuoneen kanssa jonka jälkeen Perhe Isoahon vanhimmat viskautuvat raskaasti ähkäisten parisänkyyn kötälleen.  

28.2.2020
Joukkue-MM treenipäivä.

Tommi (Halonhakkaaj Jr) tulee aamulennolla Suomesta katsomaan kisoja. Tsekkaillaan rauhassa paikat ja käydään radallakin pällistelemässä. Mukava homma. Oikeastaan ihan pirun mukava. Jäi mieleen. 

Jossain kohtaa päivää käyn viemässä jotain Mersun takapömpsään mutta takanani ovi painuu kiinni ja lukkoon. Sielläpä sitä ollaan pimeässä kopissa. Ryhdyn tutkimaan ovea ja sisäkahvaa ja rapeloin puhelinta taskulampuksi mutta en ehdi löytää kahvaa kun kuulen puhetta ulkoa. 
Koputan oveen ja vihellän. Puhe loppuu kuin seinään.
Vihellän uudestaan ja sanon "here".
Askeleet tulevat lähemmäksi ja ovi avautuu ja siitä minua katsoo Charly Ebner ja hänen isänsä hämmästyneet naamat.
Selitän tilanteen nauraen ja Charly tunnustaa että "vähän aikaa jo ehdin miettiä että mitä helevettiä...".
Hyvin lähtee, kapteenin mekatsu jumissa Mersun peräkopissa. Ammattilaismeno, vai mitä?

Illalla varikolla grillataan ja juopotellaan. Järjestävä seura järkkää sinne grillipirskeet johon kaikki seuran talkoolaiset, kisakuskit ja mekaanikot sun muut osallistuvat. Valtavassa grillissä paistuu sikäläistä maggaraa ja pihvejä. Salaattia ja muuta höystettäkin on ja tietysti kaljaa. Onpa paikalla myös elävää musiikkia yhden pariskunnan ja sähkökitaran ja laulun muodossa. 
Osa väestä juhlii ihan kunnollakin, osa ei. Pöperöt ovat hyviä, oluen jätän väliin.

Hessu on huomannut Mersun toisen lisävalon osoittavan metsään. Yöllisen parkkeerauksen aikana hotellin lähellä joku on törmännyt Mersun keulaan niin että valo on vääntynyt osoittamaan minne sattuu. Riemusta ei meinaa tulla loppua sillä valo osoittaa oikeastikin metsään niin että sillä voi seurata sikäläisten elävien eloa ajellessa. 

29.2.2020
Ensimmäinen kisapäivä

Mukava täpinä päällä. Tarjoamme vastapäätä olevalle Kazakstanin kuskille merkkaria. Mies epäilee, elehtii käsillään myrkytystä. Vakuutan että ei ole, vaan päin vastoin ja näytän oikealla kädellä kuinka kaasu on pohjassa. Kuskin vaimo toimii heidän joukkueenjohtajana ja luulenpa väliin venäjäksi käydyn lyhyen keskustelun sisältäneen komennon ottaa karamelli kun tarjotaan. 
Näin käy.
Hetken päästä mies kävelee posket paksuna tihein askelin edes takaisin. Selvästikään maku ei miellytä mutta poiskaan ei kaveri kehtaa karkkia sylkäistä. Suomen joukkue nauraa nyrkkeihinsä. 

Kisa alkaa ja on kelpo ajajaesittelyhommat savuineen kaikkineen, ilta hämärtyy, kansaa on ja tunnelma oivallinen. Heti kättelyssä katoaa ritsoista ja radan valoista sähköt. Kisaa jatketaan lippulähdöllä jota taivastellaan porukalla. Suomen ensimmäinen erä on nr 4 Kazakkeja vastaan. 
Jään katsomaan erää varikon portin taakse joka on virhe. Siitä ei näe kunnolla. Lähdön jälkeen yleisö kohahtaa ja kun lasken kuskit jotka ilmestyvät takasuoralle näkösille, huomaan ettei heitä ole kuin kolme. Kuka puuttuu? No se vaddupehkosankari. Matti potkaisee vaihdevivusta ohi ja sillon Kazakki ehtii kääntämään eteen eikä Matille jää tilaa mihin mennä vaan osuu Kazakin takalokariin ja siitä suorin vartaloin jäähän ja paaleihin. 
Per ke le.

Juoksen avatusta portista radalle ja liukastelen ensimmäiseen päähän. Matti on saatu esille paaleista ja lähden työntämään pyörää varikolle. Portilla huikkaan race coordinator Morrisille (sori Miia, tiedän ettei muut saisi puhua Philille kuin sinä mutta kiehahti) että "missä on raatokärryt?".
- Sorry, vastaa Phil ja levittää käsiään. 
Höh.

Pyörä on ehyt mutta eturenkaan piikkejä on vähän koukulla. Kuskilla silmät seisoo päässä. Joukkueenjohtaja päättää lepuuttaa Mattia erän verran.
Eipä hyvin lähtenyt tämä urakka.

Itävalta erä 5-1 tappiosta huolimatta tarjoaa ehkä päivän positiivisimman tapauksen. Siinä Itävallan Ebner johtaa erää ja toisena ajava Simon blokkaa kiukkuisesti ohitusta jahtaavan Matin yritykset. Erän jälkeen miehet kättelevät takasuoralla. Matti tulee erästä ja sanoo:
- Ei sitä tarvi kovasti ajaa kun sen vaan osaa. 
Samalla Simon ilmestyy jostain, ottaa Mattia kädestä ja sanoo: Entschuldigung (anteeksi). Tällä hän tarkoittaa tietävänsä että Matti on paljon nopeampi ja oli pakko peitellä aika reippaastikin. 
Oikeastaan tämä pelastaa päivän. Muuten tästä ei jäänyt oikein kummoinen maku suuhun.

Matin ajosta on enin puhti mällin takia pois, oikea olkapää joka osui ensimmäisen erän aikana ensimmäisenä jäähän alkaa kipeytyä eikä pää edellä paaleihin mäjähtäminen juuri helpota hartian ja niskanseutuja. 

1.3.2020
Aamulla Matin olka on niin kipeä ettei käsi nouse kunnolla ja ajokunto on arvoitus kisan alkuun saakka. Mies päättää kuitenkin yrittää. 
Ensimmäisessä erässä vastaan asettuu Tsekki. Hessu ottaa unelmastartin ja johtaa porukkaa ensimmäisen kierroksen toiseen päähän tullessa. Toiselle kierrokselle lähtiessä Hutlan takapyörä lipeää ja hän kaatuu poikittain Matin eteen. Matti törmää täyttä löylyä kurvin ulostulossa Hutlan pyörään ja siitä jälleen paaleihin. 

Eihän tästä tule nyt mitään. 
Olen katsomassa erää varikkokatsomossa ja hyppään aidalta alas ja lähden juoksemaan jälleen radan toiselle kulmalle. Mies on ongittu paaleista ja kävelee vastaan. Itse menen tarkastamaan pyörää joka ei liiku mihinkään, vapaallakaan. Etuhäkki on vääntynyt ja piikeissä kiinni. Vettä sataa. Vituttaa.
Pyydän järjestäjiä nyt hommaamaan sen raatokärryn.
Ryyditän pyyntöä muutamalla Sven Hasselin sotakirjoista oppimalla saksan kielen sanalla.
Tiedän nyt että sellainen on kun näin sen toiminnassa myöhemmin lauantaina. Se on kömpelö ja hankalassa paikassa varikon nurkassa mutta se ei nyt kiinnosta minua. Kärry saapuu, se on kurottaja jonka piikkien päällä on lastulevypeti.
Toimii.
Pyörä nostetaan kyytiin ja matka sateessa varikolle alkaa.

Matti tulee ambulanssista ja sanoo että vaihdetaan koko keula. Ryhdymme Akin kanssa toimeen ja Matti viedään takaisin ambulanssiin tarkastettavaksi. Lääkäri yrittää taivutella Mattia lopettamaan kisan mutta ei saa kuskissa vastakaikua. Pitkin hampain jatkolupa heltiää mutta ohjeeksi annetaan:
- Ei kannata kaatua enää.
Eipä mennyt tälläkään tohtorilla luvut hukkaan, kerrassaan viisaita puhui.

Ärtynyt kuski palaa varikolle ja ryhtyy kaveriksi keulan vaihtoon. Eriä jää väliin ja kisan kulku jää taka-alalle. Keula saadaan vaihdettua ja kuulen että Matti palaa radalle viimeiseen erään Kazakstania vastaan. 
Siihen lähdettäessä huomataan että kaasukahvassa on jotain, Matti sammuttaa pyörän ja tutkii sitä hetken. Huitoo että anna olla ja ajokki laitetaan käyntiin jälleen.
Erässä tulee turpaan, ihmettelen vähän ajoa vaikka osumia ja ties mitä alla onkin. Matti tulee erästä ja tempaisee tapponarun käteen ja huutaa:
- Kaasukahva irti saatana.

Näin on. Keulanvaihdossa käy minulla virhe ja kahva jää kiristämättä. Vituttaa. Käyn sanomassa asiasta Matille ja nostan käden pystyy virheen merkiksi kuten koripallossa. 
Matti ymmärtää ja käskee olla murehtimatta. Myöhemmin huomataan ettei edes 5-1 voitto siinä viimeisessä erässä olisi tulosta muuttanut sillä silloin olisi päästy heidän kanssaan tasoihin mutta Kazakeilla oli sen jälkeen vielä yksi erä ajamatta. 

On pakko käydä puhaltamassa yksikseen hetki. Virheitä sattuu kaikille mutta tämä oli itselle ensimmäinen isompi ja vieläpä kohtuu isossa kisassa joten sieluun ottaa ja vituttaa oikein huolella. 
Siirryn loppukisaksi Tommin seuraan katsomoon puhaltelemaan höyryjä. Tommi näkee naamasta että nyt ottaa syvältä, tunteehan jannu isänsä toki.

Kisan jälkeen pakkaamme romppeet Merssuun ja työnnymme pimeään kohti Travemundea. Hessu ajaa alkumatkan, Aki hyppää jossain kohtaa puikkoihin. Itse päätän humaltua, vakain tuumin ja tosi tarkoituksella. Tympii ja ajatukset pyörii kisassa ja siinä miten voi mahtua epäonnea ja virheitä samaan syssyyn niin paljon kerralla. 

Travemundessa tulli käy tutkimassa pakun. Takapömpsä oikein avataan. Saahan sinne katsoa. Pittepäsöö. Että motskareita. Kyllä. Joo. Ovet kiinni ja auf wiedersehen vaan.
Laivalla työnnymme saunomaan. Hytistä mukaani sattuu se pienempi pyyhe. Huomaan erheen vasta pukuhuoneessa mutta kylläpä siihenkin kuivaa kun ei pidä kiirettä. Hyttiin palatessa pistän pyyhkeen pääni päälle, hassu kun olen ja sillain. Respan ohi mennessä vuorossa oleva mies komentaa:
- Ota pois se pyyhe.
- Hä?
- Ota pois se pyyhe, näyt kameroissa ja sinua luullaan arabiksi. 
Se.. selvä.
Emme jää kyselemään lisätietoja moiseen vaan työnnymme hyttiin ja todeten että sanodaanko näin eddä jopas on kaikkea taas. Vattupehkoja vain hänellekin.

3.3.2020
Laiva pykeltää autot Vuosaaren satamaan. Valumme jonon mukana kohti tullia. Ja kyllä.
Käsi heilahtaa pysähtymisen merkiksi meille. Miten me arvattiinkaan.
Tullimies ei paljon liirumlaarumeita harrasta vaan ulkoa kuuluu heti ikkunan avauduttua:
- Huomenta, teillä oli niitä moottoripyöriä?
Hessu ajaa ja vastailee kysymyksiin ja puhaltaa pomminvarmat nollat tarjottuun alkometriin. 
Vielä pitää virkailijalle näyttää takaa pyörät ja näin matka jatkuu. 
Mietimme pitkään mikä sai Saksan tullin päättelemään että meidät kannattaa pysäyttää, näkiväthän he itsekin mitä meillä oli kyydissä laivajonossa. Mistä me mitään sinne lisää olisi saatu matkan aikana? 
Höh. 

Oliko paska reissu? Ei ollut. Kisat meni niin mönkään kuin olla ja voi mutta reissu oli hauska muuten. Oikeinkin hauska. Joskus vaan urheilussa ja kisahommissa tulee tunti turpaan ilman mainoskatkoja. 
Onko Saksa paska maa? Eihän toki. Ihan mukavahan siellä on käydä. Toki välillä heidän järjestelmällisyys yltyy päättömäksi jäykkyydeksi mutta kun hetken katselee taivaalle ja viheltelee, senkin piirteen kanssa pärjää. 

Heti seuraavan viikonloppuna Matti ajoi Varkaudess PM kisan. Se kaatui kalusto-ongelmiin vaikka nyt kaikki erät saikin sentään ajaa. 7. sija ei paljon lämmitä vaikka se ei nyt ihan huono olekaan. Mutta kun kisan jälkeen tietää ettei saatu paketista kaikkea irti mitä ja pystytään parempaankin niin ei siinä sija paljon lämmitä. Sekin on parempi jos tiedetään että kaikki oli pelissä, ihan kaikki, ja sijoitus olisi vaikka 14. Se vaan kertoisi että kuskin taso siinä porukassa oli tuo. Aina kun jää omasta maksimista, se riepoo. 

Sittemmin Korona hoiti kauden meidän puolesta loppuun ja nyt olemme, kuten kaikki muutkin suuren tuntemattoman äärellä. Suunnitelmia ensi kaudeksi on, katsotaan miten saadaan ne toteutettua. 

Palataan levysoitin- ja motskariprojekteihin seuraavissa merkinnöissä, molemmat ovat edenneet. 

-- Jumppe