29.12.2013

Copyright Jumppe

Tuoreeksi terveeksi. Tulevaks vuodeks, und så vidare.
Päivitykset ovat taas jääneet jumiin sesonkikiireiden alle ja muihin saamattomuuksiin. Ja lopetan muuten selosteet päivitysten syklistä tähän, näitä kukaan jaksa joka merkinnän aluksi lukea. Muistelen tätä samaa valitusta olleen viime kerroilla muutenkin liikaa.
Tulee mitä tulee. Ne mitä ei tule, ei lue täällä.
Nyt päätetään UK:n reissu, vuorossa on päätösjakso Herra Niemisestä, Kakesta, Nemosta, Kaakusta, Piece of Kakesta, Kauko Niemisestä, (Seinäjoki - Pohojanmaa, ristus notta) ihan miten vain. Paitsi että Hra itse ei perusta muusta kuin Kakesta. Notta muistatta sitten kun näette.

Team Finland kokoontuu hotellin aamupalalle ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Huolimatta pitkästä edellispäivästä, on koko ryhmä hyvällä jalalla liikkeellä. Fokus on kohdallaan ja valmistautuminen käynnissä. Luvassa on Kaken testimonial matsi Leicesterin kotiradalla. Elämme historiallisia hetkiä sillä moinen kunnia on ensimmäistä kertaa langennut suomalaiselle kuljettajalle.
Perinne on vanha ja vaati alunperin kuskin 10 vuoden yhtäjaksoisen palveluksen joukkueelleen saadakseen ao matsin järjestettäväksi. Nykyään sääntöä on ollut pakko muuttaa, sillä englannin sarjasysteemi ei yksinkertaisesti tue oikein mitenkään saman kuljettajan noin pitkää palvelusta yhdelle joukkueelle. Tämä johtuu siitä että liigojen säännöt muuttuvat jatkuvasti jolloin samassa porukassa säilyminen tulee ennemmin tai myöhemmin mahdottomaksi.
Joten tänään riittää että on ajanut englannissa 10 vuotta. Mutta ei Testimonial siltikään mikään automaatio ole vaan se pitää erikseen anoa lajin paikalliselta kattojärjestöltä. Herrat sen sitten joko myöntävät tai sitten eivät.
Testimonialin ajatus on se että kisan kuskit kutsuu juhlakuski itse ja kuski saa myös pitää kisasta tulevan tuoton. Aikoinaan tuotolla ajateltiin autettavan kuskin eläköitymistä ja tuotto edusti alkupottia eläkesäästöihin. Ja eipä ajatus siitä miksikään ole muuttunut. Uransa ehtoopuolen miehiä näitä kisoja yleensä saa, vaikkeivat paljon yli 30v olekaan. Laji on vain niin raju että se vaatii veronsa yleensä ennen 40 ikävuotta.

Ennen kisaa ehdimme kuitenkin pistäytymään Leicesterin kirkolla, joukossa on ensikertalainen UK:ssa ja toiveissa on piipahtaa aidossa pubissa. Uskomme asian järjestyvän. Ensimmäinen paikka menee speksiin nippa sekä nappa. Päätämme kuitenkin että paremman löytyessä, uusintavisiitti on suoritettava. Muiden shoppaillessa tutkailen ostoskadun lähimaastoja ja löydänkin aika tavalla oikean oloisen pömilän. Olemme liian keskustassa ihan autenttiseen menoon mutta niillähän se on mentävä mitä on. Paikka on kuitenkin ihan jees ja käy tähän tarkoitukseen mainiosti. Pakolliset huru-ukot aamukaljalla viisastelemassa ja baarimikko on sanavalmis.

Hotellille tultuamme soittelen paria taksia kuskaamaan meitä radalle. Taksikeskus kyselee montako meitä on ja sanoo että mahdumme toki yhteenkin.
Noh, jopas.
Hetken päästä paikalle pamahtaa tavallinen farmariauto jonka peräkontissa on ne suomessa Volvosta tutut lisäistuimet, lähinnä lapsille tarkoitetut. Myönnän virheeni ja työnnyn takakonttiin. Rouva sympatiseeraa ja tulee mukaan. Kuski ei tajua kohteesta mitään, mitkään kellot ei soi speedwaysta, ei Beaumont Parkin ostarista, ei edes kaupunginosasta nimeltä Beaumont Park.
Postinumero pitäisi olla. Ja mittari vaan raksuttaa vaikka mihinkään ei liikuta. Huomautan asiasta. Kuski katsoo asioikseen pyytää rauhoittumaan, kyllä tämä tästä järjestyisi. Tämä on taas niin tätä. Ollaan matkalla "once in a lifetime" -kokemukseen ja sitten jumitutaan hotellin pihaan tollon maahanmuuttajan armoille. Tilanteen pelastaa lehmänhermoinen Sir Niemelä joka surffaa kännyllään Leicesterin joukkueen sivuilta sen perhanan postinumeron.
Lopulta pääsemme liikkeelle.

Perillä kuski on yhtä vähän hajulla kohteesta kuin lähtiessäänkin. Samppa käskee ajamaan ostarin parkkialueen kulmaan ja taksi maksetaan siihen. Hän on ollut paikalla aiemmin ja osaa kävellen parkkikselta perille. Hätääntyneen oloinen sikhi jää sompimaan "six seateriaan" pois paikalta. Kiirustamme lisäsi matkalle tulleet puhelut jossa meitä kaivattiin jo radalle. Kuulemma johonkin boxiin.
Ja ratabaarin nurkalle saavuttuamme löydämme Salmelan ja Rva Niemelän joiden naamasta näkee että entreemme on helpotus. Itse en vielä oikein hoksaa miksi meillä on kiire, kisan alkuun on vielä tovi.

Radalle baarilta on muutaman sadan metrin matka, lompsimme sen pois ja kohtaamme portilla joukkueen maskotin. Lie on leijona. Kun kerta joukkue on Leicester Lions. Kuvan on ottanut Rouva ja siinähän napottaa Salmela, Rva Nieminen, Samppa, (se leijona), sir Niemelä, minä edessä, Kaken veli Harri ja vaimonsa Tuula. Ilmeet ovat iloiset ja niin pitääkin.

Hetken päästä kuulemme että syy pienoiseen hoputukseen on se että olemme kutsutut ns hospitality boxiin, eli toiseen radan VIP-tiloista. Jummijammi. Tästä me ei tiedetty mitään!
Boxissa on jääkaappi täynnä... noh, mitä nyt noissa on.. krhm. Meidän lisäksi paikalla on pari skottilaista. Ei niitä lasisia, kun oikeita 2-jalkaisia. Hetken päästä paikalle tuodaan naposteltavaa pari tarjottimellista. Mollikka paistaa, kisaan on hetki, porukka parasta A-ryhmää, ylläritarjoiluja, ostamamme kisan eräsponssi komeilee erässä 15, eli piikkipaikalla.
Nyt kelpaa. Jumaliste, nyt muuten kelpaa!

Kisa on normia testimonialia. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi vielä että kisa ajetaan siis kuskin kunniaksi ja normin liigajärjestelmän ulkopuolella. Kunnon eriä tietysti olla pitää ja totista kilvan ajoa mutta mitään yliriskejä kukaan ei näissä ota, eikä pidäkään. Radan ulkopuolella sen sijaan tapahtuu heti aluksi. Normien ritsatyttöjen sijaan paikalle pamahtaa 4
raavasta miestä naisten hepeniin puettuna. Heidät kuitenkin karkoitetaan tylysti kun tilan ottaa haltuun siihen tilatut neidot. Pitkällä lanaustauolla ajetaan myös wheeliekisa eli valkatut kuskit vetää suorat keulat pystyssä, kukin omalla tyylillään ja tuomarit antavat pisteitä tyylistä. Mukana vetää myös päivänsankari joka totisesti osaakin homman hyvin, mutta päivän henkeen edelleen liittyen, ei toki saa voittaa sitä.

Tulee erä 15 jonka sponsoreina olemme me, eli Perheet Jurmu ja Niemelä. Kuuntelemme Sir Niemelän kanssa kuulutusta naamat muikeina ja kun tiesi odottaa, sai nimistä myös selvää. Muuten olisi ollut hitusen hakusessa. Ei nämä meidän nimet heikäläisille helppoja ole. Mietimme mahdoimmeko olla kautta aikain ensimmäiset suomalaiset englannin sarjojen eräsponsoroijat? Mene ja tiedä. Tuskin. Mahdollista kyllä.
Erä itsessään tarjoaa sitten showta yllin kyllin. Ensin erä aloitetaan niin että 2 kuskia lähtee normisuuntaan ja 2 kuskia toiseen suuntaan. Ja kun parit kohtaavat takasuoralla suoritetaan asiaankuuluvat sormella kypärään naputukset ja nyrkinheilutukset osoitukseksi väärästä ajosuunnasta. Tämä tietysti tehdään molemmin puolin.
Sen jälkeen kaikki taisivat ajaa ritsaan ja joutuivat 15m takamatkalle. Homma suoritettiin kuitenkin sitten niin että pyörät ja kuskit jäivät ritsoille ja mekaanikot juoksivat Le Mans -tyyppisesti 15m takamatkalta pukkaamaan pyörät käyntiin. Tämäkin hupa ennen näkemätöntä.
Ja kuten asiaan kuuluu, heput hoitivat erän niin että loppupisteiksi saatiin sopuisat 45-45. Näin se käy kun osaa asiansa ja lamppu palaa koko ajan kypärässä. Itse juhlakalu veteli puolet erästä keulat pystyssä ja tervehti ja kiitteli yleisöä.

Taiston jo tauottua, ja kansan luultua että homma on paketissa, radalle pamahti kuitenkin vielä joukko kuskeja jotka vetelivät keuloja ja rälläsivät hupia. Ei siinä vielä mitään mutta kellään ei ollut enempää vaatteita päällä kuin kypärä, ajosaappaat ja alkkarit ja munasuojat. Doolanilla oli varmaan jäänyt alkkaritkin matkasta, kalleuksia suojasi edestä pelkät munarit ja takana rectumin eteen erkkarista vedetty rasti.

Shown jälkeen juhlakalu saapui keskiviheriölle haastatteluun jonka aloittikin kiittämällä suomesta saapuneita vieraita ja kysymällä suomeksi:
- Toivottavasti kaljaa oli riittävästi.
Boxista lähteneestä metelistä päätteli hän että riittänyt oli:
- No hyvä.
Juma_liste. Edelleen kelpasi!

Tämän jälkeen Kakea vietiin ajoliivien huutokauppaan. Kisan aikana käytetyt liivit kaupattiin samoin tein pois ja tuotto tietysti kuskille. Sillä aikaa norkoilimme varikolla ja pidimme omaa hupia. Sanomattakin selvää on että Salmela oli jälleen
pääsosissa ilmestymällä pukkarina toimivasta kontista maskottileijonan pää yllään. Taisi minullakin olla Kaken Leicesterin normiajoliivi (1!!) päällä hetken. Löydettiin ne yhdestä varastosta. No. Aikaa oli ja viriilejä nuoria liikkellä.
Vaihdettiin myös tovonen ajatuksia Leicesterin jj:n Glynn Taylorin kanssa. Häntä kiinnosti kovin kun kävin potkimassa rataa sen näköisenä niin kuin olisin siitä jotain tajunnut.
- Did you learn something, se kysyi kun olin aikana sitä kengänkärjellä tonkinut.
- No.
Heh. No se siitä.

Varikolta siirryimme baarille jossa olikin täysi meno päällänsä. Fanit kaljoitteli, joku paikallinen keikkajyrätäti veti tunteella pihalla ja meno oli mannermaista. Sillä pysäkillä katsoin asioikseni rikkoa yhden muovijakkaran. Ei kestänyt keikkumista ei. Tästä riitti ilkkumista hetkeksi.

Osasin sentään hävetä.

Baarilta päräytimme illalliselle keskustaan. Siellä tuli väsy. Takki oli tyhjä. Samoin olo. Oli vaikea tajuta että päivä oli jo ohi. Niin paljon kuin sitä odotettiinkin, päivä kesti vain sen.. noh, päivän.

Päivää on vaikea summata. Jos sanon että oli mahtavaa, niin se näyttää kovin laimealta sekä kirjoitettuna että sanottuna. Olen nyt puolisen vuotta miettinyt miten osaisin päivän tuntoja tai päivän tärkeyttä meille kiteyttää niin että tekisin päivälle oikeutta. En ole keksinyt. Ei minulla ole sanoja siihen.
Tietysti voitte miettiä asiaa itse oman idolinne kautta. Niin että menisitte johonkin hänen vastaavaan tapahtumaan ja hän järjestäisi teille spesiaalijuttuja ja olisitte ns inessä koko tapahtuman ajan. Ehkäpä tuolta suunnasta saatte käsitystä meidän fiiliksistämme. Sillä tokihan ryhmästämme joka ikinen on Kake-fani. Se on selvä.

Kiitoksia Kake kovin päivän järjestelyistä vielä täältäkin kautta. Man, you rule!

Tähän päättyy tämä kertomus. Kotiin päästiin seuraavana päivänä. Kirjoittamattakin lienee selvää että vielä aamusta otimme yhden "taksi- six seater - tarvitte niitä kaksi - se maksaa nyt vähän enemmän" -ottelun hotellin pihalla ennen kuin pääsimme starttaamaan Heathrowiin ja takaisin kotiin.

-- Jumppe