10.10.2019
Copyright Jumppe

Moi,

jatketaan Skotlannin retkeä parilla elämänmakuisella jutulla. 
Siirtelimme itseämme reissussa busseilla ja junilla, molemmat oivia konsteja liikkua Skotlannissa paikasta toiseen ja ihastella maisemia ja nähdä sikäläistä elonmenoa.

Ammattiryhmistä erityisesti bussikuskit jäivät mieleen. Todella eläväisiä ja hauskoja ihmisiä. Eläviä esimerkkejä miten asiakaspalvelua ei tarvitse erikseen tehdä - sen kun viihtyy itse ja antaa läpän lentää ja pistää rennosti päivää purkkiin. Kun on aito itsensä, ei tarvitse kenenkään persettä enempiä nuolla. 

Aloitetaan Herrasta joka ajoi meidät For Williamista Obaniin. 
Heti bussiasemalla tämä jo aavistuksen varttunut herrasmies otti puhutteluun laiturin penkillä aikaa viettäneen pyöräilijän tivaamalla häneltä onko hän tulossa kenties kyytiin vai ihan muutenko vain vie odotuspaikkaa maksavilta matkustajilta ja tuleeko pyörä kyytiin jne. Nopeasti hän huomasi että heppu oli ehkä aavistuksen omissa maailmoissaan ja puheensa turhaksi. Ei muuta kuin ovi sitten auki ja kulkijat bussiin.

Välittömästi ajon alettua mies tarttui mikrofoniin ja alkoi kertoilemaan tulevasta matkasta ja reitistä ja ties mistä. Kaljanjuonnin bussissa kielsi. Tosin kukaan tainnut yrittääkään. Liikenteestä hän mainitsi päivän ykkösviholliseksemme asuntoautot. Heh. No niin.

Matkan varrella riitti juttua kuin turistibussin kuskilta, historiaa ja muutakin tuli. Harmikseni osa meni tyystin ohi vahvan skottiaksentin takia. Mutta muutama juttu jäi sentään haltuun.

Välittömästi erään historiadetaljin jälkeen hän kysyi yllättäen onko kukaan matkustajista ikinä ostanut muistamattomana humalassa netistä mitään? Käsi ylös? No, kukaan ei tainnut nostaa mutta kaikki virnuili sillä tavalla että tiesi ainakin "yhden kaverin" joka niin oli tehnyt. 
Noh, noilla seuduilla oli eräs isäntä tehnyt niin myös. Mutta koska muistissa oli aukko, ei osannut mitään sen kummempia odottaakaan kunnes kaksi viikkoa koomauksen jälkeen talon eteen pysähtyi rahtifirman auto ja sieltä nostettiin kartanolle astetta isompi paketti. Kun asiaa selviteltiin laatikosta löytyi aito kanuuna. Siis juuri sellainen mitä oli linnoissa ja laivoissa ennen vanhaan. Käydyssä keskustelussa isännälle oli vakuutettu että kyllä tällainen on 2 viikkoa sitten tilattu ja maksettu että tässäpä tämä nyt sitten olisi ja nimi tuohon.
Eihän siinä mikään auttanut. Nimi paperiin ja tykki kartanolle. Ja niin hienosti kuski juttunsa ajoitti että heti loppuhuipennuksen jälkeen hän saattoi sanoa että "katsokaa, tuossa se tykki on". 

No niin on. Nyt on isännällä sitten tykki pihalla. Ainahan se aikuisella miehellä hyvä tykki on olla, (givitöweinau).

Tästä vähän matkaa eteenpäin kyytiin nousi vanha herra jonka askel nousi aavistuksen verkkaan ja eikä enää kovin korkealle. Kuski odotteli rauhassa että pappa pääsee istumaan ja huikkasi vielä varmistuksen puhutellen pappaa nimeltä, ennen kuin laittoin vilkun päälle ja lähti liikkeelle. Näin pitää toimia. Mahtavaa palvelua.

Hetkeä myöhemmin ymmärsin miksi kuski oli heti matkan alkuun kysynyt onko mukana Monty Python faneja. Syy oli se että kohta ohittaisimme linnan jonka pihalla oli kuvattu joku sketsi jossa esitetään jotain ranskalaisia linnanherroja. Kas tässä:

Kyseessä on Castle Stalker ja on varsin kuvattu pytinki. Katsokaa toki parempi kuva vaikka tästä: 
https://www.trover.com/d/1bkkV-castle-stalker-argyll-and-bute-scotland

Kohta saavuimmekin jo Obaniin ja muutaman minuutin kaupunkipätkällä kuski ehti neuvoa parhaat fish and chips paikat ja selostaa ties ja mitä. 
Paluumatkalla äsken mainittu pappa nousi myös kyytiin ja oli käynyt ehkä pintillä kahdella. Hän bongasi bussissa istuvan mummon jolla oli koira ja kosolti kantamuksia mukana. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun pappa ehti matkan aikana tivata mummolta etteikö hän nyt varmasti tarvitse apua kantamusten kanssa jne. Ai ai ai.. mukavaa. 
(Ei. Ei tarvinnut mummo apua. Mutta kulkeehan bussi joka päivä että onhan papalla aikaa pehmittää).

Loistava persoona oli tämä kuski ja teki matkaan lisäarvoa roppakaupalla tarinoillaan. Ei voi kuin hattua nostaa. 

Toinen tarina sijoittuu välille Inverness - Glasgow. 3.5h rypistys josta pari ensimmäistä tuntia suoranaisessa satumaisemassa, laaksojen ja vuorien välissä. Tämä kaveri oli myös varmasti aikamoinen veitikka mutta jostain syystä noussut väärällä jalalla aamulla ylös. Heti bussiaseman laiturilla lähti vastustamaan kun bussin sivuluukku ei pysynyt omin voimin ylhäällä vaan kuski joutui pitämään sitä olkapäällään että porukka sai pakaasit sisään.
Mies aavisteli selkeästi että tulee pitkä päivä ja niinpä kun Hannele tervehti häntä iloisesti toivottaen hyvää huomenta kuski vastasi pelkällä huomenella ja arveli ettei tässä mitään hyvää ole. 

Tunnin verran ajeltuamme kyytiin noukittiin pari matkustajaa lisää. Kuski teki jo lähtöä mutta huomasi peilistä että molemmat seisoivat vielä käytävällä. Liinat kiinni, kässäri päälle ja selvittelemään. Kävi ilmi että bussiin oli myyty 61 lipanteria mutta linjalle laitettu auto jossa vain 59 penkkiä. Nice?
Neuvottelun päätteeksi toinen matkustajista jäi odottamaan seuraavaa bussia ja toinen istumaan käytävälle. Sille portaalle mikä astutaan kuskin vierestä matkustajatilaan.

Matka jatkui ja käytävälläkin istunut pääsi penkkiin kun osa jäi pois. Tultiin Perthiin missä on pienimuotoinen solmukohta Glasgow/Edinburgh/Inverness linjoille. Porukkaa vaihtui autosta toiseen mutta kun piti lähteä niin muuten hyvä muttei lähdetykään. Kuskin turvavyö oli jumissa eikä hän saanut sitä päälle. 

Mies soitteli sinne tänne ja sitten odoteltiin. Hetken päästä paikalle ilmestyi reippaasti paskaisessa haalarissa huoltomies joka hakkasi nyrkillä turvavyöpakkaa ja herkutteli vyön liikkeelle. Veti sen täysin ulos ja takaisin pari kertaa ja pyysi kuittauksen kuskilta lappuun ja taas mentiin.

Glasgowissa kuski oli jo niin maassa ettei oikein jaksanut ottaa edes kehuja vastaan kun sanoin sille että ei kannata olla moksiskaan ja että hyvin pysyi homma hanskassa vaikka oli monenlaista vastusta matkassa.
"At least we are here" oli ainut kommentti.
Huono päivä, kerta kaikkiaan mutta hienosti heppu homman klaarasi. 

Yleiskommenttina linja-automatkoista voin kertoa että aika monta kertaa nousi Rouvan oikean käden sormi osoittamaan milloin mitäkin ja täytyy myöntää että omakin pää pyöri kuin tutkan antenni. Oli nimittäin maisemaa mitä katsella joka pätkällä. Siistit autot, kuljettajat esimerkin mukaisia persoonia, tiet hyvässä kunnossa, mukavat penkit, kaikin puolin jees eikä ihan mahdottoman hintaisiakaan. Jos menette käymään ylämailla niin tuota liikkumismuotoa ainakin voin suositella. 

Vielä raapustan merkinnän tai kaksi reissusta jahka ehdin. 

--Jumppe