9.6.2014

Copyright Jumppe

Heipä hei ja hyvää iltaa!
Ette muuten tiedä mikä lastenohjelma alkoi tällä tervehdyksellä? No niin. Ai tiedätte? I dont think so. Paitti että jos sittenkin tiedätte, niin paiskatkaapa vastaus kommentteihin.
Ja jos tiesitte tuon, niin ette varppiin tiedä seuraavaa:
Miljoonasade laulaa eräässä laulussaan ikkunanpesusta, jäppisestä joka vaan pesee ruutuja ja kun saa urakan loppuun, aloittaa se alusta. Laulussa mainitaan montako ikkunaa siinä talossa on. Muistatteko te montako?

Joops, se siitä, ja reissun päälle:

22.5.
Herään Mintun jokelteluun, kimpoilen kamppeisiin ja hipsin naperon huoneeseen. Pinnasängystä paistaa aurinko, Minttu nauraa leveästi vaikka ihan outo ihminen ilmestyy paikalle. Morotan varovasti ihmisen alkua ja koppaan omin lupineni vaavin syliini. Siirrymme keittiöön josta löytyy Kake jo kahvinkeittopuuhista. Paikalle ilmestyy myös talon emäntä
ja näin päivä lähtee käyntiin.

Kovin kauaa ei ole aikaa lepertää, sen verran kuitenkin että ehdin yrittää opettaa Minttua sanomaan "Al" jota mies itse auttaa korjaamalla nimen muotoon "alien".
Heh.
Aamupalan jälkeen pakataan pyörät ja muut kamat autoon, ja tulevan speedwaylesken joltiseksikin yllätykseksi retkikunta on valmiina lähtöön suunniteltuna aikana.
Sole mikhän, kello on 11 ja Thunderbirds were go. Sprintteri oikaisee tien päälle ja reissu alkaa olla tosiasia. Kaken ilmeet ovat moniselitteisiä kun mölisemme Alin kanssa reissusta tohkeissamme:
- Speedway trip, oh JEAH!
- Loving it!

Suunnaksi otamme Tampereen Sasinmäen ja Kaken koneentekijän, Mäkisen Raulin tallin. Matka ei kestä juuri mitään ja keinummekin tuossa tuokiossa Raulin pihaan. Kake puhuu yllättäen puhelimeen joten koppaan tuliaiset, 2 peltikenkää ja kolmonoidia, käsiini ja työnnyn talliin.
Siellähän se Rauli istuu, GM:n konetta rassaa. Mies on kotimainen ratalajilegenda, joten nyt ei ollakaan missään hollitallissa. Esittelemme. Totean tavanneemme joskus, Raulin ilmeestä huomaan että havainto on yksisuuntainen.
No, ei se mitään.
- Se tuo Kake meinasi että jos saisi laittaa kolmonoidia peltikengän pohjaan.
- Joo, mikäpä se siinä. Laitetaanko heti senssit valmiiksi?
- No mikä jottei.
Tähän hätään sisään ehtii myös Kake ja hommat alkavat hoitumaan.
Operaation ajan jauhamme Alin kanssa jörsseä ja pällistelemme ympäristöä.

Seuraavaksi suuntamme... jonnekin Tampereella hakemaan Kaken mekaanikkoa, Timppaa, mukaan. Mies löytyykin, jostain Tampereelta, ja pikaisen kuskinvalinnan jälkeen matka jatkuu neljistään eteenpäin. Mietimme Timpan kanssa reittiä Slovakiaan. Toteamme että ei se ole muuta kuin ajaa Saksan läpi Tsekkiin ja sitten sieltä alhaalta valoista käännytään vasemmalle, Zarnovica on sitten heti siinä.
Myös paluumatka on tässä kohden selvinnyt. Pojat ovat päättäneet tulla Via Balticaa kotiin Slovakin kisan jälkeen, "se nyt ei kuitenkaan ole kuin vaan sen 1750km loppujen lopuksi".
Hehheh ja kiähkiäh, passaa mulle, sole ku tehhä vain! Mietimme että jos jaamme hukit niin että yksi ajaa, yksi valvoo kaverina ja yksi nukkuu, voidaan reissu tehdä molempiin suuntiin non-stoppina Nyköpingistä Slovakiaan ja taas sieltä Baltian kautta kotiin.
Kake kiusaa Timppaa kyselemällä onko hän muistanut kylmäharjoitella ajoreissua sohvalla istumalla ja pärisemällä sekä välillä painoa kankulta toiselle vaihtamalla. Vakavammin puhuttuna tunnustaudumme kaikki kajahtaneiksi, kukaan täysijärkinen lähde parin kisan takia 4500km reissulle autolla. Tämä perusteella totean itsekseni olevain juuri oikeassa seurassa. Jovvain!

Kolmas ja viimeinen Tampereen etappi on Raulin pojan Jarin talli. Sinne on jäämässä yksi Jarilta lainassa ollut takarengas vanteineen. Jos äskeinen talli oli järjestyksessä, tästä etapista en mene takuuseen.
Ainakaan ensivaikutelman perusteella. Pihalla on nimittäin Jarin paku jonka vieressä valkoisen mallinuken yläruumis.
Ja vielä miehen.
Vien renkaan sisälle, tervehdin miestä, annan vanteen ja lupaan ettei se maksa mitään. Seuraa kohtalaista rankempaa epäilyä miehen asiain tolasta, kerromme ymmärtävämme kyllä mallinuken mutta että ei enää sitä että se on mies.
Loppujen lopuksi minulle ainakin jäi arvoitukseksi mitä heleskattia se torso pihalla teki, mutta eipä kaikki asiat minulle kyllä kuulukaan.
Hyppäämme takaisin Sprintteriin, ja taakse jäävät sekä Jari että torso.

Oikaisemme Helsingin moottoritielle ja pian ilmenee että meillä on kiire. Lautta lähtee viideltä Katajanokalta. Kake lyö pidempää puuta Sprintterin pesään ja laukottelemme kohti Helsinkiä. Pamahdamme isolle kirkolle parahiksi neljän ruuhkaan. Matelemme keskustan läpi satamaa kohti taivastellen vihreiden aaltojen lyhyyttä. Liekö on ns lyhytaaltovihreät siellä käytössä...
Kellon ollessa jo hyvän matkaa yli neljän ehdimme lähtöselvitykseen. Mutta, eipä hätää, purkkiin pakataan vielä rekkoja joten joudumme jopa vielä hiukan odottamaankin laivaan pääsyä.

Laivassa pyörimme hetken aikaa totaalisen hukassa hyttiä etsien. Naurattaa. Matkassa on 4 melko heleskutan paljon reissannutta karjua ja niin vain hiissaudumme infotaulun eteen kuin ensikertalaiset ikään. Noh, oltiin vain toisessa päässä purkkia, siitä ihmetys. Tosin hyttikin on todella keulasta, sanoisinko jopa ihan ensimmäinen sieltä suunnasta.
No mikä ettei!

Joka iikka on nälissään ja lähdemme välittömästi syömään. Ruokaillessa Al pistelee taas juttua tulemaan ja taaskaan ei auta muu kuin nauraa. Pari vitsiä jää mieleen, toisen voin jakaa, toista en.
"Mies herää sairaalasta. Lääkäri tulee, kertoo olevan hyviä ja huonoja uutisia, kummat potilas haluaa kuulla ensin? Potilas valitsee huonot. - Jouduimme amputoimaan molemmat jalkasi. - Jaa, no, mitkähän ne hyvät mahtaa olla? - No tuo naapurisängyn potilas osti ne heti lampunjaloiksi."
Jep, näin se homma etenee. Alkaa olla aavistuksenomaista äijäenergiaa reissussa.

Käymme vielä tax freessä karkin ja veden ostossa ja työnnymme hyttiin ruokalevolle. Valitsen yläpetin. Ryhdyn kiipeämään ja näyttelen jääneeni munista jumiin yläpetin reunaan. Kohtalaisen metelin ja matkatovereiden
kannustuksen saattelemana pääsen vihdoin ylös. Sama toistuu illan aikana molempiin suuntiin.

Ilta kuluu rötkötellessä ja tarinaa jauhaessa kunnes hytti hiljenee yöpuulle. Juuri kun kuvittelisi unen saapuvan, naapurihytin haahkalauma palajaa arvatenkin yökerhosta. Alkaa saatanallinen kaakatus ja säätö. Homma huipentuu pirunmoiseen läjähdykseen kun naisilta karkaa peti takaisin yläasentoon ja se losahtaa seinää vasten.
Kaakatus alkaa uudestaan. Jotakin raahataan. Arvelen muoreilla käyneen niin että yläpedille valittu ei sinne kaikesta ähinästä ja melskeestä huolimatta päässyt vaan sille järjestettiin nukkumasijaa muualle.
Lopulta naapurit hiljenenevät.

Juuri kun kuvittelisi unen tulevan, osa kaksi, alkaa omassa hytissä järkyttävä ylämäkeen veto. Kuorsaus on osimoilleen viittä vaille karua. Kuulen skottivahvistuksen kääntävän tiuhaan kylkeä alapedillä. Jaa-a, mitähän tässä itsekin keksisi.
Päätän että ei se auta, on se vaan nukuttava.

Juuri kun kuvittelisi unen tulevan, osa kolme, se tuleekin. Havahdun jossain välissä siihen kun Al pukee päälleen ja häipyy omille teilleen. Kuorsaus jatkuu tauottomana. Nukahdan uudelleen.

Aamulla heräilen ensimmäisenä ja totean kellon olevan sopivasti aamupalalle. Kake ja Timppa nukkuu vielä, jätän pojat koisaamaan, on niillä kello kuitenkin soimassa ja hyvin ehtivät aamiaiselle vielä myöhemminkin. Matkalla aamiaiselle tapaan Alin joka vaeltaa laivan promenadilla vastaan kuin zombie.
- I had zero sleep last night, valittaa mies ja näyttää sormillaan nollaa.
- Shit, really?
- Yep, man. I tried on my left side, my right side, on my back and on my belly. No could do.
Lohdutan kuomaa ja houkuttelen mukaan aamupalalle. Arvelin että heppu olisi siirtynyt jonnekin yleisille penkeille nukkumaan kuorsausta pakoon. Sen sijaan mies olikin vaellellut pitkin laivaa.
- Do you believe me if I tell you I know every fucking smoking place of this ship?`
Heh.No, uskonhan minä, onhan siinä ollut yö aikaa kiertää.

Pojatkin heräävät ja kotvan kuluttua lompsimme autokannelle. Luukku aukeaa ja työnnällämme mukaan aurinkoisen
Tukholman aamuliikenteeseen.

--Jumppe