27.9.2019

Copyright Jumppe

Terve.

Käväistiin Rouvan kanssa Skotlannissa juhlistamassa hänen puolivuosisataista taivallustaan täällä ajassa. Reissuista on mukava kirjoitella joten mietin että josko saisin jotain horinaa tästäkin retkestä aikaiseksi. Kokeillaan.

Matka alkaa lauantaisen aamuyön pimeydessä kohti Oulunsalon lentokenttää. Siirtymä sinne taittuu näppärästi naapurin Ripen - tuon puhuvan katsastusmiehen - kyydillä. Mukana on myös Vikke koira koska kaksikko suuntaa kanalintumetsälle samalla reissulla. Vikkeä varmaan askarruttaa miksi naapurin hömelöt otetaan kyytiin ja manailee ehkä mielessään pieleen menevää metsäreissua jos nuo tulevat sinne haitoksi. Huoli pois Vikke, ei tulla sotkemaan, me lähdetään reissuun. Siistiä.

Helsingin lennolla on uninen tunnelma, aamu on varhainen. Lentäjien kuulutukset naurattavat meitä. Miksi ihmeessä sitä puhetta pitää venyttää sillä tavalla kuulutuksissa? Luuleekohan ne kuulostavansa todella siisteiltä ja cooleilta? Kyllä eivät kuulosta, narinasta tulee mielee lähinnä paskahätäinen Kimi Räikkönen ja lisäksi siitä on todella hankala saada mitään selvää.

Hki-Vantaalla on normikuhina, luovimme kohti porttia joka löytyy hyvinkin kaukaa. Hämmästelen tilannetta ja uskon että kenttä on viime käynnistä laajentunut. Mietimme tuliaisia Big Alille Glasgowiin ja samalla havahdumme siihen että tupakkaa ei näy missään. Tiskin alta myydään sitä tänä päivänä kuulemma, näkösillä sitä ei saa enää olla. Höh. Emme osta sitä. Kallistakin. Hyi. Ei siistiä yhtään.

Portilla ryhdymme eväiden syöntiin. Joka reissussa pitää olla eväät joten repusta löytyy vaikka mitä aamuyöstä sinne keittiöstä lapettua pikkupurtavaa. Käyn vielä pari banaania lähikioskilta kaveriksi. Ostoreissun aika Rouva on löyttäytynyt juttusille naismatkustajan kanssa. Hölinä käy jo kiivaana kun tulen ja selviää että uusi tuttavuus on tulossa Tasmaniasta ja menossa myös Glasgowiin. Toteamme että meillä on myös sama juna Manchesterin kentältä Glasgowiin.
Varmistan välittömästi että nyt siis puhutaan siitä oikeasta Tasmaniasta?
Kyllä.
Siitä jossa asuu se örkki josta on se sarjakuvakin?
Kyllä.
Waaau. Siistiä!
Tasmanian devil on se elukka ja kuinka ollakkaan hänen veli on töissä luonnonpuistossa jossa niitä hoidetaan. Muistelen suomenkieliseksi nimeksi eläimelle Pussipirun.
Myös speedway on pakko käsitellä heti ja laji tuntuu olevan tiedossa ja sukua sotkeentunut hommaan. Hyvä!
Myöhemmin selviää että siinä missä minä puhuin moottoripyöristä hän puhui autoista, MUTTA että hänen miehensä seuraa tätä oikeaa speedwayta tiiviisti. Siistiä! Taas.

Lento Manchesteriin sujuu ongelmitta, uni tulee ja herään jossain Englannin rannikon tuntumassa. Taivastelen Manchesterin korkeuden seutujen kauneutta yläilmoista. Asiallista maisemaa, liekö sitten Yorkshireä vai Cumbriaa.
Kentällä jatkamme juttua kolmestaan ja luovimme läpi ahtaan terminaalin kentän rautatieasemalle. Nyt seuraa reissun ensimmäinen "saapa nähdä" tilanne. Kävi nimittäin niin että en onnistunut löytämään sellaista verkkokauppaa junalipuille josta osto olisi onnistunut ja joka olisi toimittanut oikean sähköisen lipun. Osto kaatui aina maksuvaiheeseen joten joko Suomi tai minun pankki ei kelvannut verkkokaupoille. Britraililla maksu onnistui mutta lippua ei sähköpostiin tullut, ainoastaan kuitti ja ostonumero. Oltuani Britrailiin yhteydessä he vakuuttivat että liput kyllä saa kun tökkää aseman automaattiin pankkikortin ja antaa ostonumeron. Automaatti sylkee sitten pahvit ulos.
Pienen sähläyksen jälkeen näin käykin, automaatti printtaa nätisti läpäreet. Ällistyn pienesti sillä yleensä nämä hommat eivät Englannissa ole onnistuneet. Eivät onnistu kun eivät vaan onnistu. Muuten kyllä.
Niin ne ajat muuttuu. Siistiä! Taas.

Junamatkalla Glasgowiin pällistellään maisemia sekä havahdun siihen että matka vie Lockerbien kylän kautta. Paikka on se samainen mihin Libyalainen terroristi pudotti Pan-Amin 747 koneen räjäyttämällä sen semtexillä ilmassa palasiksi 21.12.1988. Koneen raato putosi kylään surmaten 11 asukasta. Koneesta ei selvinnyt kukaan hengissä. Surkea tapaus. Ei yhtään siistiä.

Glasgowissa meitä odottaa laiturilla ykkösluokassa matkannut Tasmanialainen joka on rustannut yhteystietonsa lapulle. Hän on Louise ja suuntana on seminaari yliopistolla. Meidän mielessä pyörii jo hotellin löytäminen niin paljon että unohdamme esitellä itsemme. Louise kertoo olleensa matkan aikana yhteydessä kotiinsa ja miehensä kehoittaneen skippaamaan seminaarin ja lähtemään meidän mukaan katsomaan speedwayta. Asiallinen äijä. Siistiä! Taas.
Louise on kyllä mukava muori, juttu luisti ja tuntu oli niin kuin olisi tunnettu aina. Hoidan esittelyn myöhemmin viikolla sähköpostilla ja taisivatpa naiset löytää toisensa myös facebookissa. Sähköpostilla saamme myös myöhemmin viikolla häneltä kutsun Tasmaniaan, sarjakuvaelukan näkeminen on kuulemma taattu!
Pieni tämä maailma on loppujen lopuksi ja nämä tällaiset kohtaamiset ovat aina reissuantia sieltä parhaimmasta päästä.

Team Jurmu jätetään nyt äimistelemään Glasgowin rautatieasemaa ja sen sijaintia hotelliin nähden. Jatketaan ensimmäistä matkapäivää toisessa jatkossa.

--Jumppe