8.12.2013

Copyright Jumppe

Hojo, matkakertomuksessamme herätään Leicesterin aamuun, ja matkataan kohti (jälleen) erään haaveen toteutumista.

 

Aamupala maistuu. Ainahan se hotellissa asuessa. Itä-Euroopasta muutahtaneet tyttäret koettavat serveerata
kukin taitojensa mukaan. Tai ilman.
Myös tämä lauantai reissusta on täpisemisen arvoinen. Kohta suuntaisimme Cardiffiin, Walesin sydämeen, tuonne
käsittämättömien sanojen ja nimien maahan. Siellä kohteena tietysti Millenium Stadion ja Speedwayn MM osakilpailu.
Sarjan helmi, GP:tten GP.
Tai niin no.
Ratahan on tuolla sisähallissa mallia mikkihiiri ja kilvanajo sen mukaista, mutta populaa on luvassa 40000 ja halli itsessään on todella hieno.

Tekstaan suomeen ja sieltä saapuville, kehitän vähän tunnelmaa. Vastaus on tyly. Retkikunnan lento Vaasasta on peruttu ja porukka reititetty uudelleen Helsingin kautta jossa parhaillaan odottavat lentoa Lontooseen. Tämä tarkoittaa sitä etteivät he ehdi mitenkään ajoissa Cardiffiin ja he tulevat missaamaan osan kisasta. Näille ei mitään voi. Harmittaa muiden puolesta vietävästi. Tiedän kuinka hekin ovat tätä odottaneet. Hetken manaamisen jälkeen ymmärrän ettemme voi auttaa tilannetta mitenkään. Hra Nieminen on Heathrowssa heitä vastassa ja tuo Cardffiin autolla. Siinä menee sen minkä siinä menee.

Kampeamme ulos aurinkoiseen pikku-arabiaan ja hetkisen kuluttua paikalle karauttavat Herrat Attwood ja Salmela.
Hypimme kyytiin ja reissu Walesiin pyörähtää käyntiin. Emme ehdi vanheta kyydissä kauaakaan kun Salmela tarjoaa jaloistaan ensimmäistä olutta. Herralla on siellä jemelissä lootallinen Carlsbergia. Arvon kahden vaiheilla. Kello on todella vähän ja edessä on todella pitkä päivä. Nooo.. jos sitä yhden.

Matka taittuu iloisen puheensorinan vallitessa. Puhumme väliin suomea mutta lopetamme Hra Attwoodin kommentoidessa sujuvasti, mitään puheestamme ymmärtämättä tosin, takaisin englanniksi.
Oletteko muuten koskaan tavanneet tätä Herra Attwoodia? No mutta, olenpas töykeä, täytyypä sitten ihan esitellä. Sen verran on mies rikkaasta perheestä kotoisin että on ollut vara antaa myös etunimi, Jason. Päivätöikseen tekee, en muista mitä, mutta toisena hommanaan mies on Belle Vue Acesin joukkueen johtaja. Niin juuri, SEN legendaarisen Belle vue Acesin. Maailman kuuluisimman speedwayseuran jj. Sen verran kovan luokan speedwayreissu on nyt meillä päällänsä ettei moisen tittelin mies kelpaa Cardiffin retkelle kuin autokuskiksi!

Käsittelemme jutellessamme myös edellisena iltana ihmetystä aiheuttanutta Helsinki Clubia. Jason (siis Hra Attwood, muistattehan, Belle Vuen jj!!!), kertoo olleensa joskus jopa clubin jäsen. Ihmettelemme asiaa sillä illalla sen ulkomainos kertoi menossa olleen gaykokoontumisen. Arvelemme joukolla Jasonilla jääneen jotain olennaista kertomatta.
Punehtunut miespolo vakuuttaa clubin muuttaneen luonnettaan siitä kun hänellä jäsenkortti on ollut, silloin kuulemma
vain normi yökerho.
Joopa joo ja jaapa jaa. Tapauksen vuoksi Helsinki Club tarttuu loppureissun hokemaksi.

Perillä Cardiffissa käytämme mystistä sisäpiiritietoon perustuvaa lähestymistaktiikkaa jolla tulo/lähtö nopeutuu ja joka avaa uudet ulottuvuudet auton parkkeeraamiseen. Kömmimme auringonpaisteeseen ja totean saapuneemme jälleen yhteen pikku-arabiaan. No, ei kai siinä, tuo minua haittaa, tulee vain välillä olo että missä ne britit pyörii kun kaikki näyttää olevan veneellä tulleita. Työnnällämme kävelemään, stadion näkyykin nurkilla.
Mittakaava hämää, stadion on suuri ja näkyy kauas, joten kestää hetken loikkia huudeille. Hallin edessä on käsittämätön kuhina, tuhansia umpihumalaisia puolalaisia faneja toitottaa torvillaan ja heiluttavat lippujaan ja älämölöttävät. Älkää toki käsittäkö väärin, on siellä selvempiäkin puolalaisia ja toki muistakin kansoista on mölyä tuottamaan, valkopunainen meri on vain enemmistönä katukuvassa. Kuten äänimaisemassakin.

Tapaamme edustalla muitakin Oulusta tulleita ja tapahtuukin reissun ehkä ihmeellisin kohtaaminen. Kävi nimittäin niin
että huru-ukkoporukasta minä ja Mika olimme hommanneet reissut toisistaan tietämättä. Totesimme tapauksen talvella
Ruskossa varikolla kerran kun Mika kertoi olevansa menossa kesällä Cardiffiin veljensä kanssa, - että mites sinä?
Siinä sitä äimisteltiin.
Mutta reittejä ja lentoja ei enää saatu sopimaan yhteen, muuten kuin itse Cardffin osalta. Näinpä siinä tapaa 2 hurukuskia, speedwayn pyhätön pihalla. Talvet vedetään kilpaa ruskossa, touhutaan muutenkin yhdessä ja sitten olemme elämämme speedwayreissussa eri reittejä. Noh, näitä käy.
- Perskuta, sanoisi Mika.

Päätämme mennä porukalla syömään. Mika pitää uhkauksensa ja änkeää Rouvan kylkeen. Tiedä oikein mitä pitäisi ajatella kun tuoppeineen pöytään tullessa kailottaa veljelleen:
- Pois siitä, minä istun Hannelen viereen, ja ajaa poloisen veljensä viereiseen tuoliin.
Nauruksihan tilanne menee ja niin pitikin. Vetelemme eväät nassariin, paitsi Salmela joka selittää niin paljon ettei saa syötyä fish and chipsejään. Kerron Tonille että alkaa olla kohta parempi hiipiä stadionille jos mielitään ehtiä, sillä vielä on yksi lippukin ostamatta ja pitää vielä osailla sisään tuohon valtavaan pömilään.
- Ai, millon pitää lähteä, kysyy Toni.
- Nyt.
- Selvä. Kala häviää lautaselta sekunnissa ja sidukkatuoppi siirtyy kadulle kourassa. Ammattilainen on ammattilainen. Tosin hetken päästä huomataan että Tonin takki jäi, se pitää käydä hakemassa.

Toni saa lipun ostettua ja joudumme erkanemaan, meillä on Rouvan kanssa liput eri paikasta kuin Tonilla ja muulla seurueella. Kolmanneksi odottelemme seuraamme Laihian Kuvernööriä, alias Sir Niemelää, mutta kuten aiemmin opittiin, hän tulee myöhästymään kisan alusta pahoin lentosotkuista johtuen.
Kapuamme paikoillemme ja näky lyö maalaisen ällikällä. Halli on niin suuri ettei sitä oikein tajua, tuntuu että silmät leviää päähän kun koettaa katsoa koko juttua yhtä aikaa. Eikä se onnistukaan. Saman ilmiön koin tätä ennen Pekingin uuden lentoaseman ovella sisään tullessa.
Show on melkoinen, musiikki pauhaa ja äh... turha tätä on yrittää. Kokeillaan jos saisitte vaikka tästä kuvasta jotain irti:

Kisa käynnistyy näyttävällä ajajaesittelyllä. Juttelen vieressä istuvan sedän kanssa, on tullut Poolen läheltä seuraamaan kapinoita. Kerron olevani brittien puolesta iloinen sillä vihdoin heillä on kuski tappelemassa mestaruudesta, pitkän kuivan kauden jälkeen. Scunthorpessa syntynyt, tosin aussi-isästä, Tai Woffinden on kaikkien riemuksi ajanut alkukaudesta ns "socks off" ja omaa täydet mahdollisuudet tittelin vientiin. Edelleen yhtä hienoa on että tittelistä hänen kanssa kilvoittelee Emil Saifudtinov, molemmat sarjan nuorimpia kuskeja. Uutta verta remmiin! Se on oikein.

Woffinden paukauttaa erävoiton ja meistä vasemmalle oleva brittikatsomo sekoaa. Meteli on korviahuumaava ja lippumeri sakea. Hetki on myös eräs niistä jotka erottaa minut ammattivalokuvaajasta, siinä missä ammattimies olisi saanut yleisön reaktion ikuistettua, minulla on kädessä lähinnä olutta, hätää ja hitaasti toimiva puhelin. Siitä mitään tullut. Mutta pääkopan kovalevylle tilanne jäi. Kyselen viereiseltä brittimieheltä että taitaa tulla nämä erävoitot ns tarpeeseen. Mies myöntää.

Heti kisan puolen välin jälkeen kuitenkin tapahtuu. Woffinden kolaroidaan aitaan, ja mieheltä napsuu solisluu. Kisa jää siihen ja Cardiff huokaa. Taukoa hyväksi käyttäen loikin kaljatiskille ja kukas sieltä tuleekaan vastaan. Sir Niemelä itse on saapunut huudeille. Kerron missä istumme ja kehotan painamaan puuta, minä tuon olutta. Järjestely tuntuu passaavan. Briiffamme kisan tapahtumat Sirille ja äimistelemme kisaa eteenpäin. Kerron hänelle myös hotellin vieressä olevasta supermarketista ja kuinka siitä ei kuitenkaan saa kaljaa. Hetken mietittyään Sir tarjoaa tilanteeseen ratkaisua:
- Poltetaan se!
Nauramme melkein leuat sijoiltaan.
(Ja otetaan tähän seis. Ym kommentti oli siis täysin huumoripohjainen, eikä edusta hirtehishuumoria vakavampaa asiaa, joten älkää toki loukkaantuko. On tietysti sarjaa "saako tälle edes nauraa?" mutta niin kuin hyvin monesti näissä on, naurattaa niin pirusti. Ja parasta tietysti on että itsellemmehän me taisimme siinä hirnua eniten.)

Kisan lopuksi pidetään suuren maailman ilotulitus. Nii-in, sisällä hallissa. Vähän meinasi ihmetyttää että näinköhän onnistune, mutta hyvin toimi. Vilisi ja paukkui ihan kuin armeijan harjoituksessa nimeltä "yöllisen taistelukentän ääni- ja valoilmiöitä". Shown päätyttyä kömmimme pihalle. Odottelemme Kakea ja muuta seuruetta mutta he eivät ihan niin nopsaan pääsekään treffeille. Kaken tuntee kaikki ja jututtajaa ja kuulumisten kyselijää riittää. Muu seurue oli ihmetellyt miten Kake voi tuntea ne kaikki. Vastaus on tietysti ettei hän voikaan, eikä tunnekaan. Mies vain ymmärtää että fanit ovat tärkeitä ja kaikkia jututtujia on syytä kohdella kuin tuttujakin. Pari sanaa vaihdetaan ja kädet puristellaan. Eipä ihme tässäkään valossa että mies on niin pidetty lajin piirissä. Lopulta hekin ilmestyvät treffipaikalle ja pääsemme onnittelemaan vauvauutisista myös Merviä, Kaken vaimoa. Seurueesta löytyy myös Kaken isoveli Harri Tuula vaimoineen sekä itse CSI-Seinäjoki, Samppa.

Jakaannumme autoihin ja matkaamme takaisin Leicesteriin. Toni jatkaa puuhalaatikkonsa kanssa, Jason ajaa, me istumme takana herroiksi välissämme seuraan Cardiffista liittynyt Jasonin tyttö Paige. Salmela kertoo ennen kisaa havahtuneensa tanakkaan tömähdykseen takanaan. Tilannetta tutkittuaan oli huomannut penkin takana makaavan puolalaisfanin. Heppu oli pudonnut jostain ylemmiltä riveiltä umpipäissään sinne. (Kts kuva, huomaat rivien jyrkkyyden) Koristen ja söpisten omiaan jannu oli häipynyt paikalta, arvatenkin kaljatiskin suuntaan.
Väsy alkaa painaa meitäkin, jaksamme perille kuitenkin hereillä Jasonin kaverina. Pimeää on.

Hotellin pihaan kääntyessä vastaan tulee jo Kake, hän oli ehtinyt tuoda joukkonsa perille ensin. Katson että reissun uusien jäsenten huoneen saanti sujuu ongelmitta ja kömmimme petiin.
Huhhuh. Luulisi että tässä jo olisi tarpeeksi. Mutta njet. Vasta huomenissa on vuorossa se reissun varsinainen ydin ja syy. Voikohan tämmöisestä päivästä enää laittaa paremmaksi?

--Jumppe