17.11.2013

Copyright Jumppe

Terve.
Pitkästä aikaa. Kokeillaanpa saadaanko matkakertomukseen jatkoa. Ennen kuin starttaamme Sheffieldistä eteenpäin, kerrottakoon että Iiris on pystyttänyt oman bloginsa, se löytyy osoitteesta: http://kavioitajakuolaimia.omablogi.fi
Sinne ilmestyy varmaan tarinaa lähipäivinä tänään pihallamme järjestetyistä keppihevosestekisoista. 2 eri rataa, kisan johtaja, ratamestari, ajanottaja ja laajavalikoiminen buffetti, kisaajat naapurustosta. Siinä mausteet mukavaan tapahtumaan johon pääsimme Rouvan kanssa myös mukaan.

Mutta:
Perjantaiaamu kuluu hotellin pc:llä, yritän ostaa lippuja (nyt niitä halpoja) netistä etukäteen iltapäiväksi. Liittymän -90 lukuinen nopeus saa paikat sulamaan hampaisiin ja hiuksia kasvaa takaisin tupottain. Lopulta koko yritys kaatuu siihen että koneen javaversio on liian vanha Dansken verkkopankille.
Pah.
Haistatan pitkät koko nettihinnoittelulle ja kiiteltyämme avuliaan respan tädin hyppäämme paikalle ilmestyneeseen taksiin. Hinta on fiksattu etukäteen, mittareita ei tarvitse raksutella. Intialaistaustainen kuski utelee mitä teemme Sheffieldissä.
Kerromme.
Jannu kummeksuu. - Ajetaanko Sheffieldissä speedwayta?
No onhan se taas päivää. Arvelen ääneen ettei hänellä taida oikein hyvin mennä kun moinen piti suomesta asti tulla sille kertomaan. Heppu ei meinaa oikein uskoa, mutta kun huomaan reittimme menevän Owlertonin ohi, vinkkaan stadionin kohdalla että siinäpä sitä vedellään, joka torstai.

Laitakaupungilta alkavat jo Yorkshiren kummut. Kuski kertoo eräällä rinteellä olleen jopa laskettelukeskuksen. Oli kai siinä jopa laskettukin, lähinnä varmaa katteita, sillä yksi kaunis aamu oli rinnerakennus hisseineen löytynyt palaneena.
Aha.

Matka vie läpi todella kauniin nummimaiseman. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, viljelyksillä tallustaa lampaita, lehmiä, heppoja ja virtahepoja. No ei. Mutta komeaa on ja hienoinen epäilys siitä kannattiko taksia tälle välille ottaa, häipyy samoin tein. Juuri tälle välille se pitikin ottaa. Juna-bussi yhdistelmää paljon nopeampi vaihtoehto tarjoaa vielä postikorttimaisemaa muutaman kymmenen kilometriä.

Perillä kuski utelee jälleen, tällä kertaa miksi ihmeessä tulemme Holmfirthiin.
- Täällä on kuvattu maailman pisimpään yhtäjaksoisesti pyörinyt TV-sarja, BBC:n tekemä "Last of the summer wine". Suomessa sarja esitettiin nimellä "Vielä virtaa". Sitä tehtiin uskomattomat 37 vuotta putkeen, 1973-2010.
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Vielä_virtaa)
Tärähdimme molemmat sarjan huumoriin ja tapahtumiin.

"Sarjassa seurattiin kolmen ystävyksen – vanhat herrat Compo, Clegg ja Foggy, jotka elävät toista lapsuuttaan – ja muiden kyläläisten edesottamuksia. Pääkolmikko ihmettelee maailman menoa omaan hullunkuriseen tapaansa ja pistää sormensa joka paikkaan. Ja siellä missä he liikkuvat ei yllättäviä käänteitä puutu. Kylän tapahtumia ja kyläläisten edesottamuksia puidaan sitten laveasti rouvien kahvipöydässä." (Wikipedia)

Cleggiä näytellyt Peter Sallis on teille kaikille tuttu Wallacen äänenä, animaatiosta Wallace ja Gromit.

Löydämme helposti ensimmäisen kohteemme, Compon ja Nora Battyn asunnot. Paikalla toimii nykyään museo ja kahvila Wrinkled Socks joka viittaa Noran alati rutussa asuneisiin nilkkasukkiin. Museo ei ole vielä auki ja päätämme palata paikalle myöhemmin. Löydämme toisen keskeisen tapahtumapaikan, kahvilan jossa päähenkilöt vierailijat melkein joka jaksossa. Paikka toimii kahvilana edelleen ja on nimetty sarjassa sitä pitäneen hahmon mukaan Sid´s Cafeksi. Ostamme pakolliset tuliaiset sekä otamme muutaman kuvan, mm Rouva ja pahvinen Nora Batty. Krhm... höö.. joo. Eteenpäin. Tai mitäpä tuosta köhimään, tässäpä sukulaissielut, poseerauksessa:

Kahvilasta tullessamme huomaamme pihalta lähtevän aiheeseen liittyvän kiertoajelun. Päätämme oitis hypätä jousille mutta sitä ennen ehtisimme palata Compon asunnolle. Asunto on säästetty siinä asussaan jossa se sarjassa oli ja museoitu hahmon rekvisiitalla. Samassa yhteydessä toimii myös koko sarjan käsittävä museo. Taivastelemme autenttisuuden tuntua ja sitä kuinka pieniä talot ja asunnot oikeasti ovat. Väite jonka mukaan TV suurentaa, lienee siis tosi? Tunnelma on hieno, tulee puhuttuakin puoliääneen ja vähän supisemalla.

Museolta kipaisemme pikkubussiin ja kiertoajelulle joka vie meidät ympäröiville kukkoloille ja eri kuvauspaikoille. Huomaamme ajelun olevan ainoan konstin tutustua useimpiin kohteiisiin, sillä niin etäällä ne ovat toisistaan. Kävellen hommasta ei olisi tullut mitään. Korkeuserot ovat aika ravakoita välillä ja tiet todella kapeita. Voi vain kuvitella minkälaisen kaaoksen kuvausryhmät ovat saaneet kohtauspaikoilla aikaiseksi. Kiertotiet ja -reitit ovat varmasti olleet arkipäivää kylän elämässä. Tai kylien. Holmfirthin kyljessä on muutama vielä pienempi kylä joissa sarjaa on myös kuvattu. Sarja loputtua ovat kuvauspaikkoina toimineet talot ja asunnot asutettu ja joudumme näin katselemaan osaa paikoista hyvinkin etäältä.

Osa sarjan näyttelijöistä oli ihastunut kuvauksissa siinä määrin seutuun että ovat nyttemmin hankkineet talon seudulta ja asustelevat siellä. En pidä ihmeenä tuota, kai sitä 37 vuodessa ehtii vähän kotiutua...

Kiertoajelun jälkeen päätämme heittää keskustan pubissa periaateoluet, kävihän sarjan huru-ukotkin vähän väliä kaljalla. Ajanpuutteen takia nynnyilemme ja otamme vain pienet. Vielä ennen linja-auton lähtöä Rouva yrittää postittaa muutaman kortin postitoimistosta. Tovin kuluttua Rouva tulee ulos kortteineen. Paikan luonteeseen sopivasti luukkuja olivat varanneet kiireettömät eläkeläisrouvat jotka olivat jaaritelleet ummet ja lammet päivänselvistä asioista. Kun minkään valtakunnan ennettä asioiden selviämiseksi ei ollut tullut, Rouva saapasteli ulos.

Linja-auto lähtee myöhässä, sekin kai tyypillistä? Autossa istuessa tulee mukava olo. Näin se vain täyttyi taas yksi  olohuoneessa taannoin ääneen lausuttu haave. En muista kumpi paikalla käyntiä ehdotti mutta sen muistan että Rouva keksi yhdistää sen juuri tähän reissuun.
Niin. Vaikka tämäkin vierailu tärkeä ja mieluinen, reissun varsinainen syy selviää vasta sunnuntain jaksossa.
Heippa vuan Holmfirth.

Lähellä Huddersfieldiä bussiin nousee, jotenkin keskellä ei mitään seisovien korkeiden tornitalojen pysäkiltä, joukko paikallisia nuoria. Huonot hampaat, sätkiä kääritään, kieli on karkeaa. Vaihdamme Rouvan kanssa katseita. Koemme tätäkin puolta englannista hetken aidoimmillaan.
Jos Sheffield oli karu aseman seudultaan, ei se ole mitään Huddersfieldiin verrattuna. Rapistuneita tiilirakennuksia, nuhjuista ja väsyneen oloista menoa. En osaa selittää mistä aistimus tulee ja koostuu, mutta jotenkin ilmassa tuntuu periksiantamisen tuntu. Vittu ketään enää kiinnosta - mikään. Fuck it. Could not care less.

Asemalla koemme mieluisen yllätyksen, lippu onkin tällä kertaa saman hintainen kuin netistä ostettuna. Hip ja hei. Ostan liput Leicesteriin, vaihto Sheffieldissä. Lähtöä odotellessa käymme kaupassa.
Leicesterissä tavoitteena on löytää oikea hotelli, krhm ja käydä illalla syömässä herrojen Nieminen ja Salmela kanssa. Enteitä on myös ilmassa erään tietyn herra Attwoodin mukaan tulosta.

Miten mahtoi tuo onnistua, siitä seuraavassa jaksossa.

--Jumppe