4.10.2019

Copyright Jumppe

Morjens

Pari sanaa Glasgowista. Suurin osa Skotlannin matkaajista saapuu Edinburghiin ja käy mutkan Invernessissä. Tämän kuulin vasta kun olimme olleet viikon reissussa. Tietysti me aloitimme reissumme Glasgowista. Jotenkin tämä on niin tuttua. Just äipäin kuin muut. Ei kuitenkaan tahallaan vaan siksi että meillä on Glasgowissa kaveri.

Aloitetaan kuitenkin itse Glasgowin kaupungista. Joka puolella näimme kylttejä jossa luki: "People make Glasgow". Tämä slogan oli valittu sen jälkeen kun kaupunkilaisilta oli kysytty että "mikä tekee Glasgowin?". Vastaus "ihmiset" oli voittanut äänestyksen.
Enkä voi väittää tulosta vääräksi. Mukavia ihmisiä kaikki ketä tapasimme. Ystävällisiä ja hyväntuulisia. Helposti voin yhtyä kaupungin sloganiin.

Kuten kaikista tolkun koon kaupungeista, löytyy täältäkin vaikka ja mitä kun pitää silmät ja korvat auki. Maininnan ansaitsee muun muassa eräs portti. En muista missä pytingissä se oli, suuret ja korkeat kuitenkin olivat sen ovet ja johtivat rakennuksen sisäpihalle. Erikoiseksi ne teki se että ylös alas suunnassa olleet takorautakuviot olivat kopio LP-levyn ääniraidasta. Levy ja kappalekin on tiedossa, tokikaan en tätä tähän hätään muista mutta ideana aivan lyömätön ja arvokas kunnianosoitus aikansa musiikkitallenmuodolle. Tallenteelle joka muutti osaltaan maailmaa.

Huumori on läsnä tässä kaupungissa vahvasti. Sekin on hienoa ja oikeastaan ihan älyttömän kova juttu onkin. Kerron tähän pari esimerkkiä.

Skotlannin yksi symboleista on ns kohtalon kivi. Stone of destiny. Sen historia ja palvonnan syy löytyy internetistä joten en käy sitä kertaamaan. Kivi kuitenkin vietiin Westminster Abbeyihin Lontooseen talteen vuonna 1296. Siellä se säilyi aina vuoteen 1950 jolloin joukko Glasgowin yliopiston opiskelijoita päätti ryöstää sen takaisin. Näin myös kävi ja Joulupäivänä se Westminsteristä hävisi. Poliisi asetti tiesulkuja ja sun muuta mutta varkaita ei saatu kiinni. 2 viikkoa myöhemmin poliisille annettiin tieto että kivi on Arlington nimisessä pubissa Glasgowissa johon opiskelijat olivat sen reissulta tultuaan tuoneet talteen tullessaan juhlimaan keikkaa. Sieltä kivi sitten palautettiin Lontooseen mutta sitkeät huhut jäivät elämään että opiskelijat olisivat vaihtaneet kiven ja Lontooseen mennyt olisi vain kopio. Kukaan ei tiedä. Kävimme tuossa Arlington pubissa ja siellä joku kivi on näytillä. Onko se nyt se aito vai kopio, mene ja tiedä. Tämä kopiohuhu lienee lööperiä mutta tuo ryöstöjuttu on totta.
Reipasta menoa!
(Kuulin tarinan vasta ao pubissa, joten kyllä kaljoittelu sivistää!)

Kaupungin keskustassa on Duke of Wellingtonin (älkää kysykö, en tiedä kuka tämä jätkä oli) patsas jossa hän ratsastaa ratsullaan.. ööö. jonnekin.. itään päin patsaassa jos oikein hahmotan.
Patsas on ihankin keskellä kylää ja ao Duke oli joku ns tärkeä kun noin keskelle on päätynyt. No nyt on kuitenkin niin että joka yö Duken päähän ilmestyy liikenteenohjaustötterö. Tiedätte sen punaisen kartion. Juuri sellainen hommataan patsaan päähän ja usein myös hevosen. Aina silloin tällöin tötsät poistetaan mutta aikaisinkin töihinlähtijä huomaa tötsän jälleen ilmestyneen ukon päähän.
Näin käy aina. Ihan_aina.

Glasgow on muutenkin todellinen opiskelijakaupunki. Jonkin matkaa toista miljoonan asukasmäärästä 25% on opiskelijoita. Yliopistoja on 3 kappaletta. Tieteentekemisellä on myös pitkät perinteet. Herrat Kelvin, Lister ja Watt kertovat varmastikin kaikille minkä tason tekijöitä kylällä on pyörinyt.

Viimeisimpänä nostona, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Glasgowissa on Big Al. Alistair Keith. Äijä on merirosvotyyppinen ratkaisu päälle päin mutta luonteelta mitä suorin ja leppoisa nallekarhu. Tupakkia menee 4 askia päivässä ja lukeutuu niihin harvoihin jotka ovat haukkuneet Boris Johnsonin naamakkain pystyyn jo aikoja sitten. Heppu on elänyt ja hengittänyt speedwayta, ollut monessa mukana ja touhunnut mekaanikkona. Nyt ne hommat on jätetty vähemmälle ja on aika vetää vähän henkeä (ja tupakkia). Tutustuimme Kaken kautta ja olemme tavanneet muutaman kerran. Al piti meistä huolta Glasgowissa ja antoi arvokkaita vinkkejä minne kannattaa mennä ja mitä tehdä. Joka neuvo piti paikkaansa ja voi sanoa että ilman Herran ohjeita olisimme reissanneet viikon ylämailla vähän pieleen.
Kuten Kake ja Mäkisen Jarikin sanoo; "on asiallinen ukko".
Hänen mottona on että "We are not here for a long time but for a good time". Kenen tahansa muun suusta tuomitsisin tuon turhaksi kovisteluksi mutta Alin sanomana siinä on toden tuntu. Vahvasti.
Huomasimme vasta kotona että emme ottaneet edes kimppakuvaa joten tässä vanhempi otos jonka olen jo jakanutkin, mutta samapa se sille. Big Al on Big Al vaikka voissa paistaisi. Sankari siis oikealla suorittamassa pientä posea. Kuvan kuskin tunnettekin ja vasemmalla on Miettinen Nääsvillestä.

ISO kiitos Big Alille täältäkin kautta, mies edusti kotikaupunkiaan mitä parhaimmin. People make Glasgow. Ja Big Al.

--Jumppe