18.4.2014

Copyright Jumppe

Pitkää Perjantaita kaikille.
On päässyt hiukan päivitysväli venähtämään, ollut viime viikkoina muutakin taakkaa kannettavana, ei ole mieli oikein sointunut näihin hommiin. Mutta, nyt taas mennään.
Kevätkin on päässyt nurkille, ulkona soi melkomoinen konsertti kun lintumaailman uroot kehuvat kilpaa itseään.
Lähimetsä vaikuttaakin lintumaailman Annalta ja Albertilta tällä hetkellä.
Myös oravat tankkaavat syöttöpaikalta auringonkukan siemeniä urakalla. Pääsin aamulla todistamaan yläkerran parvekkeelta myös moisten tupsukorvien keskustelua. Enpä olisi eläissään arvannut minkälainen ääni lähtee noista olennoista. Kätevää kukerrusta, ikään kuin kyyhkysen ja lyhytaaltoradion ujelluksen sekoitusta.
Ei pöhkömpi huomio noin päivän ensitöikseen.

Vaan, mennäänpä päivän blogiaiheeseen:

Taivalkoski. 80-luvun alkupuoli. Teini-ikäinen Halonhakkaaja on päässyt etenemään kylille. Läjä ikä/luokkatovereita on onnistunut sulloutumaan peräti auton kyytiin, huomattuaan he kalastavat minutkin sisään. Elellään varmaan viikonloppua, autossa sauhuavat tupakkien lisäksi Mikkonen, Asse, olisiko vielä Polojärvi, kuskia en muista, musiikin kyllä.
Ihmettelin aikani stereoista jyräävää tavaraa kunnes on pakko tiedustella asiaa.
- Mikä bändi tämä on?
- Etkö nä tiiä, tämä on Saxon. Strong Arm of the Law!!

Taisinhan minä bändin tietää, muistaakseni Denim and Leather oli jo valloittanut suomenkin, mutta muutapa juuri en tiennytkään. Autosta löytyy vielä toinenkin bändin tuotos, Wheels of Steel. Joudun ällikälle ja iäksi bändin faniksi.

Samaisen porukan mukana törmäsin ensimmäistä kertaa myös Blackfoottiin. Muistan kun hekottelimme Mikkosen kotona rötkötellessä Tomcattin levyn viimeiselle kappaleelle Fox chase. Sen alussa Rickey Medlocken isoisä Shorty Medlocke tervehtii kuulijoita ennen kuin aloittaa syvän etelän juurevan kettujahtikipaleen:
"Howdy folks, this is your old buddy Shorty Medlocke..."
Äijän varovaisestikin leveähkö puhetapa repeilyttää varsinkin Polojärveä.

Tuon porukan kanssa Saxon tuli tutuksi ja enimmät kotiläksyt aiheesta tehtyä. Vuoden parin päästä Ouluun kouluun siirryttäni ilmestynyt Power and Glory kuului jo ns pakkohankintoihin. Onnekseni vältyin jotenkin silloin tiedolta että Saxon oli Kuusrockissa kesällä -81. Tuolloin ei olisi vielä ollut edellytyksiä siirtyä pelipaikoille, teletapit eivät silloin vielä resunneet ihan missä asti sattuu. 1982 jo kyllä.

Mutta takaisin Saxoniin.
Bändihän on jo vanha kuin taivas, aloitus osuu vuoteen 1976 ja paikkana Barnsley, eteläinen Yorkshire, Englanti. Porukkaa on bändissä vaihtunut, enää ei alkuperäisistä jäsenistä mukana ole kuin laulaja Biff Byford (Biff?) ja Paul Quinn.
Historiikkia ei ole tullut luettua, liekö kirjoitettukaan, mutta arvaisin noin pitkään taipaleeseen mahtuneen yhtä sun toista, alamäkeä ja myös sitä toista.

Fanittamisesta jäi mieleen sananvaihto työtoverini Ismon kanssa. Tuli bändeistä puhetta, ja mainitsin:
- Saxon on myös kova.
- Mitä?
- On se!
- Mutta, Saxonhan on ihan paska.
No, ei ole. En muistanut Ismoa aiheesta huudattaa kun viimeksi nähtiin. Mutta ehtiipä tässä vielä, olla edes viittäkymmentä eikä sananvaihdostakaan ole vasta kuin 17 vuotta. Tuoreita asioita vielä. Tähän palataan vielä, Ismo.

Olin jo luovuttanut toivon bändin näkemisestä koko kunnes toukokuussa 2007 bändi pelmahti Club Teatrialle.
Mikä jottei.
Kävimme Paronin kanssa todistamassa tapausta. Tavoistaan poiketen Paroni viihtyi koko illan aivan eturivissä, toisin kuin - myöskin tavoistaan hitusen poiketen - itse tarkastelin rokkipoliisina menoa hieman kauempaa. Keikasta jäi mieleen Byfordin vittuilu parvella olleille vippikatsojille sekä toinen kitaristeista, Doug Scarrat. Doug parka oli pikkuisen jäässä. 3 biisin jälkeen roudari toi miehelle, sovitusti, uutta kitaraa. Doug katseli typerä hymy naamalla tuttua miestä, ikään kuin;
- kato dude, mitä nä täällä?
Tovin kuluttua, roudarin topakoiden käsieleiden jälkeen pappa ymmärsi mitä piti tehdä.
Olisko päässyt Dougin tajunta laajentumaan vai kenties soppariviinat yllättämään vanhan keikkajyrän, mene ja tiedä.

Bändi oli myös 2011 Sauna Open Airissa ja hyvin homma pelitti vieläkin. Viimeisimmät kuulumiset bändistä oli epäonninen viritelmä yhteiskiertueesta Motörheadin kanssa, joka kuitenkin toistaiseksi on kaatunut Lemmyn terveysongelmiin. Jos ihmettelette mitä Saxon tekee Lemmyn matkassa, niin älkää toki enää. Lemmyhän pitää porukkaa suuressa arvossa, ja ovathan herrat matkassa jos sieltä -70 luvun englannista, joten onhan siinä - yhteistä taivalta musiikkimaailmassa jo kertynyt.

Omana suosikkina kuulemistani bändin vedoista on säilynyt jo 1985 tehty Innocence Is No Excuse levyn Everybody Up.
Kipale on ohjeistus keikkayleisölle, ja kyllä hyvät on ohjeet. Kuunnelkaapa. Ja muistakaa kun menette keikalle. Kantapäätä kattoon saatana!

--Jumppe
PS: Hyvää Syntymäpäivää, sinne jonnekin - jos satut lukemaan.