30.7.2014

Copyright Jumppe

Helle jätti Helsigin, kohta sataa taas?
Eikö se näin vähän mene, ollaan kuitenkin kohta jo elokuussa. Onhan tuota lämpöä piisannutkin, ihanasti läski palanut pienissäkin pihahommissa. Myös maaratatouhuissa tarkeni, ei tarvinnut paljon varikolla ukkoa eikä pyörää lämmitellä ennen ajoja. Hienosti rullasi, vedettiin Kempinskin kanssa duettona. Komiaa raavittaa menemään kun JAP törisee vieressä. Tuntu ns munissa!
Se siitä, vielä kertaalleen takaisin Slovakian reissuun. Tässä merkinnässä matkamies matoisen maan palautuu kotiin:

25.5.

Liettua lipuu hiljalleen Mersun alle. Timppa on noussut takapedille ettonelle, Kake pitää seuraa vänkärin paikalla. Mieleen muistuu kun aamulla kerroin Timpalle kun ajeltiin yöllä Puolan puolella niin uudella tiellä ettei sitä näkynyt navigaattorissa. Kake sitä kurkisteli, kertoi sen väittävän että ajamme pellolla vaikka alla kiilteli tuliuusi asfaltti.
- Jaa, oliko niin uusi että höyrysi vielä, Timo uteli?
- Joo, ja maaherrakin makasi vielä tien penkalla sammuneena sakset kädessä, höystin.
- Voi helevetti, on se sitten ollut melko tuore.

Nykyhetkeen havahduttuani kyselen Kakelta onko meillä mitään Tallinnaan saapumisvaateita, onko joku tietty lautta tai aika mielessä mihin pitäisi ehtiä.
- Eipä ole, mennään ensimmäisellä mihin ehditään.
Tämä selvä, passaa kyllä mulle. Lipsahdamme hetken kuluttua Latvian puolelle ja tie nousee merenrannan tuntumassa Jurmalan vierestä ja näkymissä piisaa. Myös maisemat ovat mukavat.

Timppa havahtuu lauttakeskusteluun ja putoaa alas surffaamaan lähteviä lauttoja. Hetken kuluttua tulee takapenkiltä ilmoitus että muuten ihan hyvä mutta kaikki ovat täynnä.
Oho.
Jossain kohtaa jota en enää muista, vetäydyn kuskin pukilta ja Kake hyppää puikkoihin, Timpan jäädessä selvittelemään lauttatilannetta. Leppoisa taivallus vaihtuu nyt tauottomaan ajoon kohti Tallinnaan ja nopeuskin pyritään pitämään sallitun rajoissa maksimissa.
Vetäydyn pedille ja suunnittelen että säikäytän työmaan pomoa tekstiviestillä lauttatilanteesta ja että nyt en tiedä ehdinkö enää sovittuun aikaan töihin. En kuitenkaan jaksa.
Juuri kun si....

Kusettaa.
Kyselen varovasti ohjaamosta:
- Mikä tilanne?
- Ihan hyvä, Tallinassa ollaan näillä näkymin 15:13, lautta lähtee 15.30, siihen yritetään päästä, josko joku olisi perunut. Eli jää vielä vartti peliaikaakin. Päättelen ettei Mersu nyt pysähdy vaikka julistaisin minkä tasoisin kusihädän tahojaan, joten päätän että ei tämä minusta jää kiinni ja koetan aktiivisesti unohtaa koko homman.

Satamaan ehditään kuin ehditäänkin ennen 15.30 lautan lähtöä. Timppa lyö peliin kaikki puhelahjansa koettaessaan jutella meidät vielä mukaan. Lähtöselvityksen tyttö on järkkymätön. Ei onnistu. Kaarramme u-käännöksen ja iskemme pakun parkkiin satama-alueelle. Käytän tilannetta välittömästi hyväkseni ja vaapun terminaaliin vessaan. Porukkaa on kuin pipoa, viinaa kärrätään ja ihmiset hymyilevät. Pikkupäissään kässehtivät. Itsellänikin alkaa kummasti maistua kalja suussa kuin luonnostaan.

Palailen pakulle ja kyselen hepuilta plänejä. Nyt kurvattaisiin toiseen terminaaliin tinkaamaan toisen yhtiön tilannetta. Näin tehdään. Timo viipyy kopin haltijan juttusilla tovin mutta palaa kuitenkin tyhjin käsin. Seuraavaksi siirrytään taas takaisin alkuperäiselle terminaalille ja kyttäämään sieltä seuraavan lähtevän lautan lähtöselvitystä ja mahdollista peruutuspaikkaa.
Siihen on kuitenkin hetki ja laskelen varovasti hienoisia alkoritmejä ja saan tulokseksi:
- Miten jätkät, tarviiko mun enää ajaa? Meinaan, voisin ruveta oikeastaan juopottelemaan?
- Ei tarvi, minä ajan Tampereelle Helsingistä ilmoittaa Timppa.
- Ja minä Tampereelta Seinäjokehen, anna mennä vaan, lupaa Kake.
- Kits.
Hienoja miehiä.

Noudan läheisestä myymälästä pari kylmää olutta ja totean ilman kuin morsiameksi ja asiat luistaviksi. Tapamme aikaa lähtöselvityksen alkua odotellessa. Istuksimme Timpan kanssa ulkona sataman penkeillä ja Kake vetää pakussa sikeitä. Ammattireissaaja ottaa tirsat aina siellä missä pystyy, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Lopulta selvitys aukeaa ja Timppa syöksähtää sutena luukulle. Juttelee hetken ja viittoo samoin tein minua pakun kyytiin ja juoksee itse ratin taakse.
Nyt tärppäsi.
Kopissa oleva setä toteaa että kyytiin mahtuu mutta joutuu tekemään töitä että saa jostain luvan myydä liput, kas kun paikka on tosiaan lähtöselvitys, ei lipunmyynti. Lupien ja ohjeiden jälkeen homma onnistuu ja kaarramme odotusjonoon.
Näin se käy jos haluaa palvella asiakkaita ja myydä lippuja. Jos ei osaa, ottaa selvää. Nakkaamme sprituaaliylävitoset kopin kaverille.

Jonossa huomaamme että takarengas on taas vajunut. Pumppuhommia edessä siis. Saan Timpalta oppitunnin laivoista, onhan hän työkseen aikanaan tolkun purtiloita ohjastanut. Monenmoista yksityiskohtaa jota ei ole tullut ajatelleeksi selviää. Joutuu jälleen kerran toteamaan ettei ole tullut ajateltua montaakaan asiaa laivoilla kulkiessa. Ja sen että
kuten lento-, myös laivaliikenteessäkin yksinkertaiset konstit ovat arvossaan ja simppeliydessään häkellyttäviä.

Lastaamme retkikunnan kipon ruumaan ja ensi töikseen alamme pumppaamaan takaseen lisää ilmaa.
- Jaa, pojilla on kuntosali mukana, vittuilee ohikulkija.
- Joo, sanon, pakko käyttää kaikki aika hyväksi kuntoillessa ettei tule samanlaiseksi läskiksi kuin tuo, ja osoitan Timppaa. Timppa toteaa vitsin niin kehnoksi ettei jaksa edes vastata.

Laivalta saa ruokaa ja jonkin verran on myös tarjolla juomia. Lisäksi ujot ihmiset ovat varmasti riemuissaan, sillä nyt on kansaa liikkeellä niin paljon että tunkua piisaa, niinpä toisen ihmisen lähellä pääsee helposti. Matkan aikana alkaa myös jääkiekon MM-kisojen finaali jonka seuraaminen jatkuu radiosta kun pääsemme Helsinkiin ja tien päälle.
Pistelen lajia kommenteissa alta lipan hitusen, pojat katsovat toisiaan ja päättävät olla kommentoimatta moisiin
typeryyksiin. Heh. Tampereen kohdalla on peli jo selvä, minä en.
Seinäjoelle mennessä käymme vielä hieman kisaa läpi ynnä muuta pientä. Kovin hedelmällistä keskustelu ei varmaankaan ole, toinen on jo aika väsynyt ja toinen puolestaan onnellisesti kekkulissa.

Seuraavana aamuna herään kun koiran nokka tökkää naamaan, Herra Keijo on tassutellut tutkimaan vierasta. Nousen aamupalalle Minttua jututtamaan, mutta totean sen jälkeen päivän pilviseksi ja vetäydyn takaisin kötälleen. Myöhemmin pistäydyn tallissa jossa Kake laittaa jo täyttää höyryä pyöriä kuntoon seuraavaa Allsvenskanin matsia varten.
Seuraan hommaa hetken ja totean ettei minusta ole apua. Mies on tehnyt hommaa toistakymmentä vuotta ja rutiinit ja asioiden järjestykset ovat hiottuna niin loppuun ettei sinne tietämättömän kannata mennä väliin härppimään.
Vetäydyn takaisin sisälle ja heittäydyn Mintun kaveriksi olohuoneen lattialle. Meillä synkkaa hyvin, eikähän se ihme olekaan kun toinen on 6kk ja toinen 48v. Ja lievässä dagen efterissä koen ympäröivää maailmaa lievän ihmetyksen ja
uteliaisuuden vallassa, ihan kuin Minttukin.

Kotoa viestitellään ja yhden rivin tekstarista luen rivien välistä että pikimmiten kotiin ilmestyminen olisi kiva ylläri, ihan kuin foto ennen vanhaan deitti-ilmoitukseen vastatessa. Hommaan junapiletin ja Kake vie minut ryslerillä asemalle. Yritimme lähteä pakulla sinne mutta onnistuin särkemään siitä sivuoven lukon kassia sisälle nakatessa. Sillä lailla. Magic touch tuntuu säilyvän.

Junamatka kuluu horteessa ja reissua sulatellessa. Kake viestittää korjanneensa jo sivuoven, pikkufiba vain lukkomekanismissa. Huh. Hyvä. Ouluun tullaan ajallaan ja Hemuli heittää minut kotiin.

6vrk reissua takana, 700km junalla, 4500km auton kyydissä, 9 maata, 2 speedwaykisaa aitiopaikalta seurattuna, once in a lifetime kokemuksia ammattikuskin mukana varikolla, hulppeaa läppää ja läjäpäin tarinoita. Tiukka rupeama.
Kannattiko? Kyllä.
Tekisinkö samanlaisen reissun uudestaan, vaikka Unkariin tai Venäjälle? Hep! Tällä porukalla aina. Milloin lähdetään?

--Jumppe