12.12.18
Copyright  Jumppe

Torstai 6.12
Touhuan tallissa tunteisiin tärähtänyttä projektia eteenpäin. Heti ensi metreistä on selvää että päivä moisen jatkamiseen on täysin väärä. Mikään ei onnistu. Tilannetta ei paranna sekään kun Rouva purjehtii paikalle ja äimistelee: - Vieläkö nä tuota, eikö se oo vieläkää valmis?
Paksustakin nahkasta löytyy valitettavasti reikiä ja Rouvan kysymys livahtaa semmoisesta sisään ja löytää tiensä sielun nurkkaan jossa vihlaisee vittumaisesti sen asettuessa taloksi.
Samaan aikaan sappi muuttuu mustanpuhuvaksi ja puheentuottokanavaan listautuu jonoksi asti vastauksia joista sydämistyneenä valkkaan päällimmäisen.
Sen johdosta Rouva pyörähtää kannoillaan ja poistuu tallista niin että ovi helähtää.

Eipä nyt mene hyvin, ei. Itseeni kyllästyneenä suututin sitten Rouvankin.
Itseensä kyllästymisestä tulee mieleen Hessu, Suonenjoen Sulttaani, Sutkautusten Savon alkukarsintojen 4. vuodelta 2014.
Samassa muistan että ao Herrahan on vaeltamassa päivän kuluessa Ylitorniolle jääspeedwayleirille ja siitä paikasta jäsentelen puhelun miehelle. Selviää että mies on Iisalmessa tulossa, autossa vaikka ketä, esim. Tomi, Tomppa, Tani,  Jetsonen, Mikko ja vielä Hessukin. Eli kahdelleen ovat matkaa taittamassa.
Pyydän retkikunnan kahville jahka kohdalla ovat. Lupaavat tulla.
5 minuutin päästä soi puhelin ja sama mies sanoo Tompan käskeneen kysyä onko ruokaa kanssa.
Nauran ja lupaan että eiköpä jotain.

Herrat saapuvat keskelle perinteistä joulupiparin leivontaa jossa häärin paistomestarina. Jälkiruoaksi on siis kahvia ja uunituoreita leivonnaisia.
Mietin ääneen että kannattaisikohan minun hypätä poikain kyytiin Ylitorniolle, säästyisi seuraavan aamun todella aikainen lähtö Matin mukana. Heistä se on hyvä idea ja vartin päästä on kassi valmiina. Kiipeämme pakuun ja työnnymme tielle.

Matkan aikana selviää että leirin aurausteknisissä järjestelyissä on käynyt melkoinen tapaus ja se vie hetkeksi fiilistä alas. Paikan päällä selviää kuitenkin ettei tilanne ole niin huono kuin luultiin, vaikka kaikkea luvattua kaikki eivät olleetkaan tehneet.
Illalla täräytellään muuan kierros seiskaa korttiloilla, lyömme valot ihan umpeen ja silmät perässä.
 

Perjantai 7.12
Herätessä on kurkku kipeä. Kyselen pojilta olenko kuorsannut. Molemmat vakuuttavat etteivät ole kuulleet mitään. Mietin että joko kohteliaisuuttaan valehtelevat tai sitten on tauti tulossa, sillä kurkku tuntuu siltä kuin olisin karjunut koko yön.
Valitettavasti jälkimmäinen on totta ja päivä kuluu mieli vähintään puolitangossa.

Matti ja Jarno olivat lähteneet tulemaan auraPajero pakun perässä jo aamukolmelta leirille päin ja kun soitan niin selviää että ratoja on aurattu jo puoli seitsemästä lähtien Pajeron valonheittimen turvin.
Näin ne toiset venyy kun toiset ei.

Puoleen päivään mennessä ratoja on auki ajettavaksi, varikko pystytetty, Jarno sekä Mikko astuneet jäästä läpi jalkansa märäksi sekä paikalle ilmestynyt sankka sumu. Sumu on niin sakea ettei suoralta näe kurviin saakka joten ajaminen on todella ihan mitä sattuu. Mietimme Matin kanssa vaihtoehtoja. Sillä hetkellä tilanne näyttää uhkaavasti pelkältä rahanmenolta ajovasteen jäädessä olemattomiin.
Ajamaan ei kuitenkaan ryhdytä, niin sakea sumu on ettei siitä mitään tule. Jätän Matin puntaroimaan jatkoa ja kömmin pakuun. Myöhään yöhön auraPajeroa sepittänyt ja aamuyöllä matkaan lähtenyt Jarno on jo paikalla kuivattelemassa jalkojaan, työnnyn sekaan ja nousen ylälaverille kaiken roinan sekaan kötälleen.

Herään kun porukkaa tulee paikalle. Kisaratakin on kuulemma avattu ja päätös jäädä paikalle on tehty. Lauantaille on luvattu ihan hyvää keliä ajohommiin. Suuntaamme hotellille. Illalla en jaksa muuta tehdä kuin maata. Saan tästä mojovia huomautuksia Hessulta. Horteen läpi kuulen kuinka joku laulaa alakerran karaokessa Irwinin Ryysyrannan huutamalla. Mikäpä se siinä mutta kaikki sanat pitäisi kuitenkin jaksaa huutaa, jos sille töin on ryhtynyt.

Lauantai 8.12
Herään päivään tällä kertaa Matin ja Jarnon kanssa samasta huoneesta ja olokin on parempi. Päivä sujuukin mukavammin, pojat pääsee ajamaankin ja kaikin puolin suupielet ovat oikeaan suuntaan eli ylös. Matti pääsee treenaamaan Tompan ja Tirin kanssa joten vauhtia piisaa. Se on hyvä, juuri tätä tarvitaan. Pyörä tuntuu pelaavan ja myös Matin omatekemä rengas saa tulikokeen ja osoittautuu toimivaksi rinkulaksi.
Jarnokin opettelee ajohommia ja työntyy rohkeasti muiden sekaan omalla vuorollaan radalle.
Hyvältä näyttää uuden kuskin touhu ja se lisää edelleen hyvää mieltä.

Paikalla on Tampereelta iso joukkueellinen porukkaa. "Pulla" Kirilov on tuonut mukanaan 2 poikaansa joista molemmat ajavat myös. Suolammen Atte lisää porukan nuorisovoimaa. Tämä on hieno juttu ja kun sällit ajaakin vielä reippaasti niin eihän sitä voi olla kuin tyytyväinen.
Rovert Irving on tullut Englannista paikalle ja Andrew Barrett aina Australiasta saakka. Molemmat ovat eläviä todisteita siitä että kun tauti tarttuu niin se ei vain lähde kuin ajamalla. Juttelen molempien kanssa ja mukavia äijiähän he ovat. Nuorisotyön leima on toki molemmista haalistunut jo 50 vuotta sitten, mutta niin ne sedät vaan jaksaa heilua. "Asenne ratkaisee" t-paidan ansaitsevat molemmat.

Illalla jaksan sentään jotain sosiaalistakin tällä kertaa ja vierailen jopa alakerran baarissa kuuntelemassa pörinöitä. Salissa on alkamassa pikkujoulutanssit ja kellarin diskossa menot.
Jarnolle siunaantuu kyläreissu ja me Matin kanssa päätämme opettaa Hessulle ja Tompalle tuppea. Pelaamme muutaman kierroksen. Poikien vastaanotto hajaantuu ääniin "ihan mielenkiintoinen" ja "paska peli". Päätämme jättää asian hautumaan ja siirrymme läiskimään seiskaa.

Nukkumaan mennessä diskossa on saatu kamat päälle ja sieltä kantautuu tasainen "dum-dum-dum". Siihen päälle tanssiyhtye Pohjan Soundi tempoo iskelmää. Pyörimme hetken peitoissa. Lopulta Matti kääntyy selälleen ja toteaa:
- Se ei tuo iskelmä ole oikein koskaan napannut.
Komppaan kuomaa ja sanon:
- Jos olisin agentti ja vieraan vallan tiedustelupalvelu nappaisi minut ja soittaisivat minulle tuota, niin kertoisin ihan kaikki alle 3 päivän. Ja keksisin lisää jos ei riittäisi.
Myöhemmin Matti kertoo harkinneensa parvekkeelta hyppäämistä jos uni ei olisi tullut.
Onneksi se tuli, myös minulle.

Sunnuntai 9.12
Kisapäivä. Aamusta lähtien tunnelma on erilainen. Kisa on aina kisa, vaikka leirikisakin, ja tekemisessä on sävy sen mukaan. Jarno on sijoitettu karsintaerään jossa on luvassa 1 paikka kaavioon, 2 varamiespaikkaa ja viimeinen tipahtaisi kisasta ulos.
Jo ennen sitä lyö ensimmäiset hanskat tiskiin teknisten ongelmien takia ja näin tilanne muuttuu.
2 kaavioon ja 2 varamieheksi.
Myös Australian Antero (Andrew) hyväksytään mukaan karsintaerään. Eihän tuolta saakka nyt päiväksi kannata ajamaan tulla. Jarno jää odotetusti hännille, kokemus ei vain riitä vielä parempaan. Mukana on toki muitakin vähän jääpyörällä ajaneita, mutta muista ratalajeista roimasti kokemusta omaavia kuskeja.

Laitan Matin pyörän käyntiin ensimmäistä erää varten mutta hetken päästä havahdun valtavaan älämölöön. Metanoliletku on hanan vierestä poikki ja tilanne mojovasti päällä. Nopeasti selviää että aikaa letkun vaihtoon ennen erää ei ole ja huudan miehelle että ottaa Jarnolla olevan ajokin alle. Matin pyörähän se on sekin joten tuttu kapine.
Homma menee taisteluksi mutta 3 pistettä kuitenkin irtoaa.

Lanaustauolla Jarno ja Matti fiksaa letkun ja samalla selviää myös että seuraavat kuljettajat heittävät erinäisistä syistä leikin kesken. Näin Jarnokin saa paikan kaaviosta ja 4 uutta erää ajettavaksi.

Loppu kisa sujuu yllätyksittä, Jarno kehittyy silmissä ja opettelee juttuja. Opastan minkä ehdin ja muistan. Matin kisa sujuu mukavasti. Jää menee paikoin huonoksi ja takasuoralle vuotaa vettä mutta heppu ei moisista hätkähdä vaan pudottelee menemään omia vauhtejaan.
Tuloksena on voitto kaikista eristä ja koko kisan voitto maksimipistein. Komea suoritus.

Minulle kehutaan Matin ajoa. Hyvä mieli tulee kuskin puolesta, lämmittää se mekaanikkoakin kun homma toimii. Hyvä suoritus molemmilta kuskeilta.
Paikalle heilahtelee Ose, elikkäs Oswald Bay aka Osmo Lahti Australian Anteron kanssa. Ose nauraa ja sanoo että voittajatiimissä olit. Hämmennyn ja vastaan jotakin "mjoo" tai muuta älyllisesti yhtä mojovaa.
Myöhemmin muistan että Osehan tekee Matin koneet joten samaa porukkaahan kaveri on vaikka leirillä mm AussiAnteron pyörästä huolehtikin. Ja itse asiassa huolsi ja huolehti siitä jo aiemmin valmiiksi ajokuntoon Anterolle. Manaan itse mielessä että miksi ne ei oikeat sanat voi tulla silloin kun niitä tarvitaan. Mutta tulee sitten nyt: Kiitos Ose, pannut toimi loistavasti!

Itsellä kisasta jää kaksijakoinen fiilis, tuloksen osalta tunne on loistava mutta parannettavaa mekaanikkohommissa on. Suuremmalta osin meni ihan ok mutta joihinkin asioihin en ole lainkaan tyytyväinen. Opiksi pitää ottaa, tiedän kyllä mitä parantaa ja miten, joten 5.1 Örnsköldsvikissä täytyy olla jo parempi meno.

Leiri purkaantuu nopsasti ja porukat suoriutuu tielle. Lähdemme rannasta kahtena viimeisenä autokuntana Hessun ja Tomin kanssa. Pojat halusivat katsoa että Matti ja Jarno pääsee trailerin kanssa kunnialla matkaan ja jeesasivat ihan loppumetreille asti.
Iso kiitos heille avusta ja pöljistä jutuista koko viikonlopun ajalta. Yki Racing arvostaa.

Leirin annista väsättiin haastattelu Radio Citylle, lähetysajankohta ilmestyy Yki Racing sivuille kun se saadaan tietoon.

Niin. Joo. Rouvan kanssa tehtiin toki sovinto heti tuoreeltaan torstaina kun palasin tallista pirttiin. Ei me jakseta enää oikein tapella, se on niin pöljää hommaa meidän kesken. Mukava emäntä.

--Jumppe