2.6.2014

Copyright Jumppe

Morjensta pöytään,
jo saapui armas aika ja kesän teki että helähti und rymähti. Ruoho kasvaa niin kohinalla ettei kunnolla saa nukutuksi ja
lintukaarti metelöi yötä and päivää.
Vaan niin kai se pitää ollakin?

Lapsi kirmasi kesälaitumelle myös, todistuksen haun jälkeen meno on ollut niin aktiivista ettei sitä näin varttuneempi lomaksi tahdo tunnistaa. Mutta, mikäpä on touhutessa kun ei amppeerit lopu ihan heti kesken.

Blogissa siirrymme jälleen matkakertomusten aikaan, tästä lähtee reissuraportti ensimmäisen kesälomaviikon retkestä.

20.5.
Teen lähtöä töistä neljän nurkilla. Kirmaan parkkipaikalle ja autoon. Sitä käynnistäessä muistan että kännykän laturi jäi labraan. Se on lähdettävä hakemaan ja siellä pyörähtäessä saan tietysti asiaankuuluvat kommentit:
- Kato Markku, kyllä huomaa että tuli ihan eri mies lomalta takaisin.
Kohtalaisen nasevasti lausuttu n. 3 minuutin poissaolon pohjalta. Jupisen jotain Kummeliharakoista ja suuntaan jälleen autolle. Taaskaan ei lähtö onnistu, muistan kahvion jääkaappiin jääneet appelsiinit jotka aioin ottaa mukaan.
Joo-oh.

Lopulta pääsen jopa liikkeelle ja koukin kaupasta vielä Sudokulehden ja vichyä. Kaappaan Rouvan keskustasta kyytiin ja ajan rautatieasemalle. Toivoin Rouvalta kynäsponsorointia mutta sitä ei nyt jostain syystä tule, aina muulloin repusta löytyy kyllä kyniä, milloin kaneja, tällöin vaikka ja mitä.
Arvatkaa muuten paljonko maksaa ärrällä lyijynä, semmoinen perinteinen?
Euron.
Jotenkin tihkaasti lähtee keikka nyt käyntiin. Hommassa on pahanlainen säädön maku.

Nousen pendolinoon ja kölkkäisy Seinäjoelle alkaa. Täytän sudokuja liukuhihnalta, kunnes töppään pöljänlaisesti ja pyyhekumia ei tietysti ole.
Myrryn.
Aikani tuplaraiteen rakennustyömaita pällisteltyäni nukahdan. Herään mitä luultavimmin omaan kuorsaukseeni ja kampean ruhoni muina miehinä ravintelivaunuun kahveelle. Myyjä esittää oman teoriansa saapumisestani:
- Haistoit selvästi nuo munkit. Otin just mikrosta.
- Täh?

Kahvia siemaillessa mietin tulevan viikon urakkaa. Pääsen nimittäin Kaken mukaan speedwayreissulle, katsomaan miten ammattimiehet hoitaa homman. Muistattehan Kaken? Niemisen Kaukon? Tuttu mies aiemmista blogimerkinnöistä. Se ammattikuski.
Retki alkaisi seuraavana päivänä Seinäjoelta Ruotsiin ja sieltä heti sarjamatsin jälkeen Slovakian Zarnovicaan henk.koht EM-karsintaan. Olin uteliasuuksissani jo netillä laskettanut Nyköping-Zarnovica välin ja tulokseksi sain n. 1900km. Aikaa siirtymiseen noin vuorokausi. Saisi siinä Sprintterissä venttiili nousta. Miten Slovakiasta kotiutuisin, oli vielä arvoitus. Jos Kake palaisi takaisin Ruotsiin, minun olisi lennettävä jostain sopivasta kohtaa kotiin. Työmaalla moinen epävarmuustekijä otettiin vastaan hieman väkinäisin hymyin, koskapa paluupäivästä ei ihan varmaa tietoa lähtiessä ollut.

Seinäjoella putoan junasta kuin eno veneestä ja kipaisen asemahallin läpi parkkikselle. Tiirailuista huolimatta en saa noutoryhmää silmiini.
Hmm... noo, eipä tässä. Odotellaan.
5min. Poliisit menee ohi, nekin joskus kävisi kyydin tarpeessa, ei toki nyt, vaikka katseita ajokistaan luovatkin.
10min. Hmm...
Sitten soi puhelin.
- Missäs? utelee Kake.
Käy ilmi että Kake odottelee raiteiden puolella. Olin vain livahtanut junasta niin vauhdilla ettei ollut hoksannut minua.
Heppu löytyy ja seurastaan aito skottijantteri, Big Al. Al on myöskin lomalla ja lähtenyt hieman Glasgowsta reissuun. Ensin Tampereelle GP:tä katsomaan ja siitä Kaken luo kyläilemään. Jos luulitte että meikäläinen on jotenkin kajahtanut speedwayhommiin tai reissaa aika paljon kisojen takia, niin voin vakuuttaa että Alin rinnalla meikäläisen retket on
lähinnä ajoittasta hortoilua lajin tiimoilta.

Kakella on jo uusi puhelu joten aloitan kuulumisten vaihdon Alista.
- How are you?
- I am very good, vastaa Al. Tuo on helppo uskoa, nortti on suupielessä, aurinko paistaa ja mies on pewareissussa.
Illan mittaan selviää että mies on tulossa myös torstaiksi Nyköpingiin, perjantaina aikoo katsastaa kisan Eskilstunassa, lauantaina en muista missä, mutta Ruotsissa kuitenkin. Sunnuntaina paluu suomeen, maanantaina lento englantiin ja illalla matsi taas jossain. Keskiviikkona mies aikoi käväistä Ranskassa vilkaisemassa kisan. Englantiin palattuaan olisi
myös kisoja lähes jokaiselle jäljellä olevalle lomapäivälle.
Että tässä meillä on speedwayfanin mallia.

Ilta sujuu Kaken kotona mukavissa merkeissä. Ainut harmi on että perheen pirpana, Minttu 6kk, on ehtinyt jo nukkumaan.
Kake lähtee huollattamaan vielä Mersun ilmastointilaitetta (ettei jää viime tippaan) me muut, Al, minä ja Mervi jäämme katsomaan TV:stä... speedwayta.
Skotilla juttuja piisaa ja kun heppu ei ole tottunut mielipiteissään ujostelemaan, paukkuu kommenteissa jos jonkinlaista faktaa aiheeseen liittyen. Osa jutuista menee ohi, sillä skottiaksenttin taajuudelle virittyminen tuntuu taas kestävän.
Saan kuitenkin selville että Alin mielestä speedwaypyörään ei koskaan saisi laittaa violetteja rättejä. Tämä on vielä aika lievä statementti, kovempaa sarjaa edustaa taas se että mies kertoo joskus tavanneensa Chris Harrisin (brittiläinen kuski) baarissa ja käyneensä hänen kanssaan seuraavan keskustelun:
- Hi, can I tell you one thing?
- Sure
- Just want to say that you are ugliest man in british speedway.
Kyselimme mitä Chris oli mahtanut tuumata. Eipä ollut Al jäänyt kommentteja kuuntelemaan, eikä sitä juuri ne kiinnostaneetkaan. On se äijä.

Kake palaa huoltoreissulta, kömmimme vielä saunaan jossa joristaan aikamme.
Puolen yön toisella puolen räpsähtää Halonhakkaajan käämit oikosulkuun ja oikaisen yöpuulle. Vaikka reissun alku olikin pientä ja joutavaa säätöä täynnä, ensimmäinen etappi on nyt kuitenkin takana.
Reissussa ollaan ja valtaosa vielä edessä.

--Jumppe