11.5.2014

Copyright Jumppe

Äitienpäivää.
Pilvisestä kelistä huolimatta päivä oli oikeinkin onnistunut, kaikessa leppoisuudessaan ja ohjelmanumeroissaan. Huomattiin että itse asiassa aamiaisiin voisi panostaa hiukan enemmän myös tavan viikonloppuina. Talon nuori emäntä pursuaa ideoita ja reseptejä, joten mikäpä on loihtiessa variaatioita aamun paloihin.
Katseltiin Iiriksen kanssa lastenohjelmia aamupalan jälkeen. Muutamassa ohjelmassa kirahviperheen vesa oli yrittänyt tehdä kakkua äidilleen äitienpäiväksi mutta onnistunut sotkemaan keittiön pahanlaisesti ja tuli vielä yllätetyksi puuhistaan taikinakulho päässä. Äitinsä lohdutti ja torui perheen isää ettei ollut kaverina leipomassa ja lupasi vielä siivota sotkun sekä leipoa porukalla uuden kakun.
Kysyin Iirikseltä mahtaako noin lauhkeita äitejä olla olemassa? Kai tuossa tilanteessa normiäiskät olis jo ragenneet?
- On niitä näissä lastenohjelmissa olemassa, mutta ei oikeassa elämässä.
Ohhoh, ajattelin itse mielessäni ja läppäsin Iiriksen kanssa ylävitoset.
- Me Iippa tiedetään nämä hommat!

Hauskaa äitienpäivää vaan kaikille äideillen! :)

Sitten, päivän toiseen teemaan. Bändihommiin. Voipi olla niin ettei nämä oikein kanna enää, tuntuu että nyt on ehkä olennaisimmat ryhmät käsitelty. Aiemminkin on tullut naputeltua melko monesta tärkeästä ryhmästä, Blackfootista, Astral Doorsista, Krokuksesta, Semmareista, Deep Purplesta, Mustaschista jne. joten alkaa lopahdella pidemmän kaavan orkesterit. Tämä sarja päivittyykin niin hitaasti kun ei tule oikein inspiraatioita joten ajattelin niputella loput bändit tähän merkintään, jonkinmoisin aasinsilloin.

Rainbow.
Niin vain kävi tämäkin superryhmä Oulun jäähallissa keikan heittämässä Live between the eyes kiertueella. Elettiin kasarihevin kulta-aikoja, olisiko ollut -82 tai -83. Keikka oli Tapaus ja siellähän sitä napotettiin. Muistelen Blackmooren ihmetelleen myöhemmin kun porukka oli kävellyt ulos setin loputtua ja lavan pimennettyä. Ei paljon encoreita pyydetty. Itse en muista, olisiko noin käynyt mutta enpä käy inttämään. Ei ollut Oulu ihan valmis vielä silloin ison maailman kotkotuksiin. Lämppärinä rytyytti Girlschool. Muistan kun vieressä istunut setä tohkeili tietävänsä että tytöt asuu Vaakunassa ja aikoi mennä illalla sinne ryyppäämään josko tytöt sattuisi tulemaan baariin... Hjoo...

Girlschool.
Tästäpähän tyttöbändistä vielä sen verran että ovat esiintyneet myös Pudasjärven Jyrkkäkoskella. Tiedän sen siitä kun ammattikoulukaverini (myös yllä ollevalla keikalla käynyt) ne kuskasi Jyrkältä Oulunsalon kentälle. Kiire oli ja Rampe joutui puskemaan pitkiä puita pakun pesään.
- We are going to die, olivat tyttäret huutaneet kun Rampe ohitteli Hirvisuolla hitaampia. (Olen muuten tainnut joskus kertoakin tämän?)
Anyway, itse Lemmy Kilmister oli kovin tykkääntynyt bändiin ja tekivätpä joskus jopa yhteistä materiaalikin. Kuten olettaa sopiikin, tekele oli hyvin sympaattinen nimeään myöten, vai mitä sanotte "Valentine's Day Massacre" nimivalinnasta?

Motörhead.
No. No niin no. Ei aloiteta tästä sen enempää, menee muuten koko merkintä. Nähty on joskus, tämäkin retkikunta. Mutta se mikä tästä tuli mieleen on se että serkkupoika oli joskus rahansa viisaasti sijoittaneena hankkinut Iron Fist kasetin. Joku -80 luvun alkupään kesistä se oli kun sitä sahattiin melko ahkeraan. Ja kyllähän I´m The Doctor paukkuu hyvin. Oli pakko ostaa CD:nä tekele kun joskus sattui vastaan.

UFO.
Tohtorista puhuttaessa pitää tietysti mainita UFO. Tuo huurupääengelsmannien porukka joka kaappasi sen Schenkerin veljeksen kitaristikseen. Onhan heillä kelpokamaa levytolkulla mutta kai se niin on että vaikka Lights Out London ja Rock Bottom ovatkin ihan oivia rypistyksiä niin se Doctor Doctor on se mistä tämä bändi tunnetaan. Tätä porukkaa ei ollut koskaan mahdollisuus nähdä. Sen sijaan sumujen saarilla syntynyt toverimme Neil on onnistunut tässä(kin). Esitteli joskus lipunkantaläjäänsä töissä. Että voi ihminen olla kateellinen joskus. En minä toki, mutta Paroni siinä kun kateltiin niitä kantoja...

Queen.
Tämänkin Neil oli nähnyt. Pahalainen. Joskus kysyttiin että jos pääsisin aikakoneella takaisinpäin, minkä bändin kävisin katsomassa. Tämä on toinen. Ehdottomasti. Brian Mayn haara-asento kitaraa soitettaessa on optimaalinen. Ottakaa opiksi tiluniilot. Ja Prophet Song on sitä ehtaa parasta tältä ryhmältä. Maaginen veto.
Ja tänään muuten varmistui että Bohemian Rhapsody on oikeasti parodia oopperasta. Ihan tekemällä parodiaksi tehty. Mietinkin joskus että mitä ihmettä tekee samassa tekstissä Scaramouch, Galileo Galilei ja Bizmillah...

Van Halen.
Ja tämä on sitten se toinen aikakonekeikka. Joku alkupään keikoista, vaikka se jonka Neil (grrrrr) näki englanissa kun lämppäsivät Black Sabbathia. Sabbathin väitetään hajonneen tuon jälkeen kun tajusivat Halenin nähtyään että aika on ajellut heistä ohi.

Kiss.
Siirrytään sitten johonkin jonka olen nähnyt. Sen verran kävi Kissinkin businekset joskus kuopassa että käytätti ihan Oulussa saakka keikan teettämässä. Ja mikäpä siinä. Eivät soittaneet Creatures Of The Nightsia. Pökäleet. Keikkaan liittyi myös skandaalin käryä kun lämppäri vaihtui ennalta ilmoittamatta. Kanadalaisen Helixin tilalla musisoi paikallinen Riff Raff. Kissille varatulla lavalla kolmikko näytti lähinnä miniatyyriasetelmalta. Mutta, olihan se soitettava. Immu et pojat teki minkä pystyi mutta kun saappaat lonksuu jalassa niin eihän sille paljon voi.

Riff Raff.
Näistä on hauskahko tarina plakkarissa. Annoin joskus kauan sitten itselleni kertoa tarinaa jossa Riff Raffin Immu soittaa muusikkoystävälleen. Kaverin isä vastaa, Immu pyytää poikaa puhelimeen. Näin tapahtuukin ja poika kysyy isältään kuka siellä mahtaa soittaa.
- Se sun kaveri siitä Liff ja Puff yhtyeestä.
Isällä meni aina bändi ja murot sekaisin.

Frank Marino.
Myös jäähallin kävijöitä. Vieläkin löytyy keikkahuivi seinältä. Oltiin Paronin kanssa keikalla. Se vaan ettei tiedetty vielä toisistamme tuon taivaallista tuossa vaiheessa. Kova jätkä kepin kanssa touhuamaan. Puhun kitarasta. Ja Frankista - siis. Muistan kun keikan jälkeen istuin bussissa Linnanmaalle ja korvat piippasi kuin letka paloautoja. Silloin huomasin sen kätevän seikan että heti keikan jälkeen ei muista siitä juuri mitään. Vuorokauden kuluttua hyvinkin tarkasti. Ihme homma?
Frank ammensi paljon jazzista, eikä toki ollut ainut, niin teki myös eräs Stevie Ray Vaughan.

Stevie.
Teuvo Säde Vauhkonen. Joo. Texas Flood ja sitä rataa. Kuusrockin keikalla meni 2 kipaletta ennen kuin tajusin että Ray on jo lavalla. Oli vähän jazzimpi keikka se. Ja asiantunteva katsoja tantereella kuten huomataan.. krhm.. Ray oli siitä kova jamppa että pääsi Pori Jazzin keikkareissullaan soutelemaan veneellä itsensä tasavallan Presidentti Koiviston kanssa. Poltteli poncho päällä piippua, antoi Manun soutaa. Ihan oikein, huonompipalkkaiselle. No, olisko siinä kuiten joku henkivartija airoja käytellyt.

Disturbed.
Kerran yksi jätkä sanoi lentokoneessa että olen ihan Disturbedin laulajan näköinen. Senpähän David Draimanin. Älkää toki googlatko, tuosta on jo vuosia ja sanojakin oli Järvinen. Ollaan nykyään samoissa töissä, joten tiedän homman. Sillä on rillit ja se on hitusen outo. Eipä ihme siis että ollaan hyviä kavereita.
Tuon lisäksi töissä on laiteräkin kuljetuskärryt jotka ovat aika lailla samanlaiset jonkalaiseen köytettynä Draiman työnnettiin lavalle. Nähtiin tämä homma Ruisrockissa Tommin kanssa. On ne pojat mulle kyytiä siihen monasti tarjonneet. Vaan mihinkään eivät ole vieneet vaikka olen siihen tälläytynyt. Eivät tohdi, kun sepähän on niin että jos se työmaan jästein kärrätään takavasempaan niin joutuvat keskenään arpomaan seuraavan siihen hommaan...

Joo. Olisihan näitä, Def Leppard (se bändi jossa on 10 jalkaa ja 9 kättä), Hammerfall (Legacy of Kings!) , Killing Joke (jonka tribuutille pääsi soittamaan myös Kotiteollisuus, mukana myös jotkut Metallica ja Foo Fighters), Kolmas Nainen (Alavuden ruutupaitamiehet), ja sitä rataa mutta annetaan olla.
Kierrytään teemassa takaisin alkuun ja äitienpäivään.

Ei ehkä uskoisi että omalla äidillä olisi ollut yllä olevaan listaan höysteitä? Mutta, niin se vaan on taas totuus uskomuksia ihmeellisempää, sillä kyllähän Muori musiikista tykkäsi. Oli hyvä laulamaankin. Muistan natiaisena kuinka radioa kuunneltiin aika paljonkin ja sieltä sitä kevyempää rinnakkaisohjelmaa. Nuoremmille lukijoille tiedoksi että silloin siitä laatikosta kuului tasan kaksi YLEn kanavaa. Yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma. Ja noilla nimillä.
"Rinnakkaiselta" tuli ohjelmat Kotimainen puolituntinen ja olisiko ollut joku Kevyesti keskellä päivää tjms. Oli mikä oli mutta noilta ajoilta on jäänyt kaksi yhteistä suosikkia mieleen.
Uriah Heepin Lady in Black ja Terry Jacksin Seasons in the Sun. Molemmista on suomalaisetkin versiot, ensimmäisestä Lemonin tekemä Nainen mustissaan ja jälkimmäisestä Arto Sotavallan Päivät kuin unta. Kaikki löytyvät youtubesta.
Olen ollut noihin aikoihin alle 10 vanha, mutta hyvin on kipaleet uponneet kun tunnistin paljon myöhemmin kipaleet.
Lady in Blackin erityisesti, kerrankin olin yksin pirtissä kun se lähti soimaan. Tuli hätä ja juoksin hakemaan äitiä ulkoa.
- Äiti äiti, nyt se taas tulee!
Varmaan on kotimainen versio soinut, synkät sanat taisivat pelottaa pikkupoikaa.

Jonkun vuoden kuluttua tuosta ilmestyi serkkupojan mankkaan Hurriganesin kasetti ja siitä lähtien se on ollut menoa....

Jumppe