13.7.2014

Copyright Jumppe

Hellepäivää.
Aavistuksen puskee lämmöllä, kotimainen kesä, nyt. Passaa mulle. Kohtalaisen messevät liiterinkaton tervauskelit nämä on. Vesi valuu nokalta ja kaikkinaiset siivekkäät pistää ja puree. Kertakaikkiaan normaalit keskikesän touhuolosuhteet siis.
On muuten kumma ettei ötököille kelpaa läski, muualta kyllä syövät muttei mahasta. On jumaliste mennyt faunakin nirsoksi. Tästä joku toinen kerta enemmän, nyt vielä takaisin speedwayreissuun ja sen kotimatkalle:

24.5
Timppa sompailee Merssua pohjoista kohden. Slovakian maisemat löyvät ällikällä. Äkkijyrkkiä vuoria, rinteet silti rehevän puuston/kasvuston peitossa. Kerta kaikkiaan huimaavia näkymiä. Vaikea uskoa että olemme Euroopassa, tienoo muistuttaa ennemminkin Pohjois-Thaimaata. Koetan saada hyllyllä unesta kiinni muttei se onnistu, on pakko laskeutua takapenkille ihmettelemään maisemia.

Mieleen juolahtaa yllättäen Queenin konserttivideo Budapestista ja setistä sikäläinen kansallislaulu. Hyräilen sitä. Sitten vihellän. Kyselen pojilta että löytyykö tietämystä minkä maan laulusta on kyse. Ei löydy. Ilmeet kertovat että tavallisempiakin kyytiläisiä on joskus ollut. Samalla muistan muistuttaa poikia siitä että muistuttavat minua aamulla että muistan ottaa lääkkeet. Muuten voi tulla lisää kansallislauluja.
- Minusta sinä voisit ottaa ne lääkkeet jo nyt, toteaa Timppa lakonisesti. Jossain kohden totean että pakko se on vaan uni tulla, ja kiipeän takaisin petille. Juuri kun ihminen luulisi jne.

Käyn hetken hereillä, on tullut pimeä. Pojat remuavat hytässä jotain että "toivottavasti eivät huomaa meidän rekkareita". Ollaan Tsekissä ja sikäläiset ovat juuri saaneet selkään Suomelta jääkiekon MM-välierässä. Sillä tappaa.

Heräilen. Jampat suunnittelevat syöntihommia. Ollaan jossain. Pimeästä löytyy Mäkkäri. Kaarramme pihaan. Pihasta löytyy paikallinen pummi. Puolassa ollaan. Tyydyn johonkin pirtelöön ja koetan päästä hereille. Ruoan jälkeen Kake kysyy:
- Onko virtaa?
On. Se on ajohuki siis. Pummi ilmestyy pimeästä sönköttämään meille. Timppa nakkaa sikäläisellä kielellä ukolle negatiivisen kerakkeen ja kömmimme autoon.
Ei lähde.
Liikkeelle.
Ei lähde kun ei ole vaihe silmässä.
Sitten se on.
Mutta eteenpäin.
Pitäisi peruuttaa.
Lopulta sekin onnistuu. Tielle pitäisi osata. Sompaan pihalla pimeään. Pojat kailottaa "ettei sinne".
Jaa.
Käännän auton jollain sorakentällä ja manaan että nyt tietenkin sitten ajetaan vielä johonkin lasinsirpaleeseen ja puhkeaa rengas. Selviän takaisin Mäkkärin pihaan ja sementtiporsaiden ja tietyökeilojen välistä löytyy ura jota pitkin pääsee takaisin motarille.
Taitetaan matkaa pimeässä Puolassa. Kake istuu vieressä, jutellaan niitä näitä. Vastaukset käyvät harvaksi ja ehdotan unihommia, navigaattori pitää auton kurssissa ja ukkokin on kokolailla hereillä.
Kake nukahtaa, kuten tavallista, kun saavutaan johonkin kaupunkiin. Tie käy kohtalaisen keskellä ja näin sompailen pakua aamuöisessä Puolan kaupungissa. Mitään tietoa, missä, ei ole. Perässä huohottaa rekka.

Eräässä risteyksessä käännöksen jälkeen ylitetään heti raitsikkakiskot. Siinä ei ole mitään mutta jostain perhanan syystä kiskot kulkevat aika korkealla ja katu käy aika kummulla siinä kohtaa. Enhän minä ehdi mitään tehdä ja Merssu loikkaa aika huolella.
- Olipa meleko hyppyri, mutisee Kake unissaan.
- Sori.

Rekka perseessä painellaan pitkin kylää, selkeästi ollaan laitakaupungissa, kahta kaistaa on yhteen suuntaan ja puustoa kaistojen välissä. Liikennevaloja on harvakseltaan. Eräissä huomaan vastaantulijoiden suunnassa kääntyjien kaistalla poliisiauton parkissa. Jaa.. vai tuolla tavalla.
Seuraavissa keltaiset syttyy pahimmoilleen, vilkaisen peiliin ja rekka on edelleen perässä aika lähellä. Lasken että ehdin kevyesti keltaisilla, ei tarvi rekankaan riipoa liinoja kiinni. Juuri kun tulen risteykseen valo vaihtuu punaiseksi. Ja tutusti poliisiauto on parkissa kuten edellisessäkin risteyksessä.
Per_ke_le.
Seuraan peilistä lähteekö sikäläinen Starsky & Hutch perään. Navigaattori kertoo seuraavasta käännöksestä 800m päässä. Manaan ja toivon että ehdin kääntymään ennen kuin tiivitaavit kaartaa perään, ja mahdollisesti ehdin livahtaa näkösältä. Valoja ei kuitenkaan näy joten eivät tainneet huomata.
Rekka jäi punaisiin.

Tuiskahdamme kaupungista ulos moottoritielle. Valot loppuvat. Alkaa loputon pimeys. Ajo sujuu nätisti. Kaava: jarruvalot edessä, jarruvalot lähempänä - jaa, se on rekka, omat valot lyhyille, vilkaisu peiliin, vilkku vasempaan, kaistanvaihto, ohi rekasta, valot pitkiksi, vilkku oikeaan, takaisin omalle kaistalle, toistuu heti melko monta kertaa.
Stereot soittaa hiljalleen, energiajuomaa kuluu.
Nopeusrajoitus lupaa 140km/h. En raski laukottaa Mersua niin lujaa. Alla on uutta pintaa, kelpaa lasettaa menemään, parhaimmillaan lasken 6 kaistaa samaan suuntaan. Kaikkea sitä EU-tuella saa.

Tullaan Varsovan liepeille ja tietyöalueelle. Edessä pyörii paikallinen henkilöauto, menee ensin ramppiin, muuttaa mielensä, poukkoaa eteen. Soitan torvea.
- Perkeleen hönelö, katohan vähän miten ajat, pääsee minulta ääneen.
- Jaa, onko tilanteita, herää Kakekin.
- Ei tässä mitään, tuo ei vain tiennyt mihin menee.
Samaan aikaan eteen ilmestyy hollantilainen auto joka matelee vasenta kaistaa aivan liian hiljaa. Räpytän valoja. Auto väistää ja pykällän pienempää ja runttaan kaasua.
- Elä elä elä, varoittaa Kake.
Jaa. Siellähän on hehtaarin kokoinen varoitustaulu edessä joka ilmoittaa että meidän kaista loppuu.
Tjoo. Sompailen eteenpäin, kaistat ovat kavennettuja ja kuljen hetken aikaa kaistaviivojen päällä. Torvi soi oikealla puolen, ensimmäinen poukkoilija siinä vieressä makselee kalavelkoja.
Jumalauta. Tuntikausia kaikki sujuu kuin elokuvissa, sitten kun kaveri herää vierestä niin on pätkän ainoat tilanteet heti käsillä. Kake arvelee, taktisesti, että olisi käytävä kohta tankilla.

Varsovan jälkeen kaarramme Shellin pihaan ja pumpuille. Kake alkaa tankkaamaan mutta mitään ei pistoolista tule. Lompsin huoltamorakennukselle jonka ikkunasta näkyy valo. Sikäläinen setä siellä päivystää. Ikkunassa on kalterit ja siihen on rakennettu pieni 30x30cm aukeava luukkuikkuna.
- Gasoline? kysyn sedältä kun ikkuna on avattu.
- Hospotipomiloi irinazevinska lutskutaluu.
- Jaa. Gasoline?
- Vintoukka remelistä napritsoo, tomasgollobjanusevski lechwalesa.
- Jaa. Gasoline? ja viiton Mersun suuntaan.

Lopulta setä tajuaa että ei minulta ainakaan rahaa etukäteen tule, jos se sitä oli vailla. Dieseliä alkaa valumaan ja tankkaus pääsee alkuun. Samalla kun Kake tankkaa, tehdään karu huomio:
- Katoppa kun on rengas vajunu aika tavalla, sanoo Kake.
No voi saatana. Kuskinpuolen takarengas on melko lusussa, ollut jo jonkin aikaa sillä ulkokulma on jo kulunut pahanlaisesti.
- Voi perkele, missähän tuo on mennyt? ihmettelen minä.
- No missä.. missä vaan, ei kai tuo ihme ole, tämmöisillä teillä, mistä sitä tietää, pohtii Kake.
Haeskelen ilmapistoolia huoltikselta. Löydän ainoastaan arvoituksellisen näköisen kapistuksen joka pumpun kohdalta jossa on kyllä säiliö ja letkun tynkää mutten mitenkään saa sitä käsitettyä ilmapumpuksi. Eikä pidäkään saada, sillä:
- Nuo on sammuttimia, opastaa tilanteeseen herännyt Timppa.

Kake käy maksamssa dieselit ja kysellään sedältä:
- Kompressor.
- Niema, viittoo setä.
Kierrämme vielä huoltiksen porukalla, ja toteamme ettei siltä Shelliltä ilmavehkeitä löydy. Ei muuta kuin takalunkka auki ja pakkeja pihalle kunnes pumppu löytyy. Letku venttiiliin kiinni ja pumppaamaan. Tuuppaamme Kaken kanssa vuorotellen ja pikkuhiljaa rengas täyttyy ja myös viheltää hiljakseen, joten pumppaamalla homma ei mene. Mietimme vararenkaan vaihtoa ja muitakin vaihtiksia. Päätämme nilkuttaa seuraavalla asemalle josko sieltä löytyisi paikkausaerosolia.

Kaken ajellessa mietin kuumeisesti miten ihmeessä en huomanntu renkaan tyhjentymistä... Oliko se  ollut vajunut jo mäkkärillä... missä kohtaa se saattoi mennä. Ja miten se ei tuntunut ajossa. Olisko minun pitänyt huomata se. Perkele. Mutta kun mikään ei tuntunut oudolta. Tosin autokin on outo joten mitään persetuntumaa siihen ei ole joten jos poikkeaavaa tulee, ei sitä niin helposti huomaakaan. Niinkö se perhana meni sillä sorakentällä kun manasin..
Vituttaa. Väsyttääkin kuin viittä miestä.

Seuraava Shell löytyy hetken päästä, kaarramme pihaan ja tällä kertaa vaikuttaa paremmalta. Pihalta löytyy heti ilma-asema. Kake toppaa Mersun siihen. Pojat alkavat täyttää rengasta ja minä loikin liikkeeseen. Sisällä on valot ja ihmisiä, normi huoltis pikku myyntihyllyineen. Se vaan että ovi on lukossa. Hmmm..
Viiton sisällä oleville työntekijöille ja he avaavat oven.
- Becherovka stalinihammas, gorzow zuzel zenonplech?
- We have a puncture, do you have tyre repair aerosol.
- Niema.
- But, you have a shelf over there having stuff, so please, just let me in to take a look.
- Ok.

Loikin sisälle ja onhan siellä moista ainetta! Vai "niema". Saatanan roistot. Toisilla on aamuyöllä rengas rikki ja teillä apua hyllyssä ja meillä rahaa ostaa ja te perkeleet vielä meinaatte että ei ole. Kuppa lyököön teitä ja heppejänne, pudotkoot mansikkanne hankeen seuraavissa siperian tuulissa saatana.

No, minullapa ei lompakko ole mukana eikä käteistä taskussa joten loikin ovelle takaisin. Selitän shelliläisille että päästäisi oven takana olevat pojat sisään.
- Niema. Only one.
No jo on saatana. Minä menen ulos ja Timppa sisään. Timppa valkkaa hetken ja ostaa kamat. Aerosoli pusketaan renkaaseen ja homma näyttää toimivan. Tarkastamme paineet muistakin renkaista ja matka jatkuu. Kake jää rattiin, itse jään nuokkumaan etupenkille, Timppa pomppaa hyllylle.

Joskus aamuneljän-viiden välillä työnnällämme läpi pienen kylän. Ihmisiä näkyy jo käveleksivän kadulla. Pöljiä. Menisivät nukkumaan. Sitten huomaamme paikallisen telen ryhmän vetämässä usean ukon voimalla kaapelia johonkin rakennukseen. Nyt ei ole kaikki oikein. Ei totisesti. Kello on jotain 4.30 sunnuntaiaamuna ja ollaan Puolassa. Noita hommia siellä ei silloin tee normaalisti kukaan, ei KUKAAN. Sitten sytyttää. Päivä on EU-vaalipäivä. Jantterit vetivät tietysti internetsijayhteyksiä vaalihuoneistoon. Nyt tähän tulee järkeä.
Hommaa ollaan hoitamassa täkäläiseen tyyliin hyvissä ajoin. Sehän olisi ollut ihan turhaa hoitaa homma esim jo perjantaina. Jätkät olivat varmaan laskeneet nettoavansa maksimikorvaukset kun tekee homman yöllä. Mielen muistuu väkisinkin erään markkinointimiehen neuvo ennen ensimmäistä Puolan matkaani:
- Muista Markku sitten että kaikki puolalaiset on roistoja.

Pojat vaihtavat paikkaa, Timppa tulee ajamaan ja Kake lähtee nukkumaan. Jään etupenkille vielä tapittamaan. En jaksa kauaa kun alkaa silmät luppasemaan todella.
- Miten Timppa, haittaako jos pidän silmiä kiinni vähän aikaa?
- Ei ongelmaa, anna mennä vaan!
Vedän penkin vaakaan ja laitan silmät kiinni.
Juuri kun sitä....

Havahdun kun kuorsaan. Kurkussa on 2 kiloa räkää ja korina on sen mukaista. Siristelen.
- Taisin vähän kuorsata?
- Elä? vastaa Timppa. - Minä saatana kuuntelin että voikohan ittens tappaa kuorsaukseen, semmosen korinan olet pitänyt.
- Jaa?
- Joo, kauhean kuuloista hommaa, nauraa Timppa.
Jään hereille, sillä ollaan Liettuassa. En ole siellä(kään) koskaan käynyt. Muistelen Timpalle että se olisi jotain 34. maa jossa käyn. [Väärin. Myöhempien tarkastusten jälkeen selviää että se oli 37. Kirj. reaaliaik. huom.]

Sinnittelen hereillä. Liettuassa ei ole mitään. Tai no. Peltoja. Ja lisää peltoja. Ja pienin pellolle menevä traktori minkä olen kuunaan nähnyt. Lehmiä. Enemmän lehmiä kuin ihmisiä. Eteen kääntyy silloin tällöin paikallinen auto matelemaan. Timppa kiroilee.

Yht´äkkiä Timppa kysyy tiedänkö miten ihmeessä haikarat saavat pesänsä rakennettua?
- Tä?
Timppa selittää että on mystistä miten ne voi saada ensimmäiset korret jäämään paikalleen jonkun tolpan nokkaan.
- Hetipitiliimallako? Timppa kysyy.
Tosiaan. Eipä ole tullut ajateltua. Pohdin hetken aikaa, ja kyllähän siinä mysteeri piilee. Huomaan tien vieressä moisen pesän ja onhan se aikamoinen rytökasapallo, tällä kertaa puhelintolpan nokassa. Ja jos yksi kerrallaan haet oksia siihen niin kyllä varmasti edellinen on lentänyt  tuuleen tolpan nokasta ennen kuin saat seuraavaa paikalle. Toteamme tämän kuumottavimmaksi aamun ongelmista ja jäämme pohtimaan asiaa tahoillemme.

Kake herää. On aamu. Pojat eivät muistuta lääkkeistä. Muistan kuitenkin muutenkin ottaa ne. Kansallislauluja ei nyt kuulu. Päätämme syödä. Kyllä syödä pitää. Tien varresta löytyy hirsirakenteinen syöttölä jonka yhteydessä näyttäisi olevan vielä kotieläinpihakin.
Oho.
Pihassa on bussi ja asfaltti mustanaan ikäihmisiä. Onneksi jo lähdössä. Työnnymme pirttiin ja saamme syötyä. Harvoin kassalla on muuten tilanne että kun maksat, sinulla ei ole mitään käsitystä siitä paljonko maksoit.
Nyt oli.

Vessatkin ovat hulppeat. Tilaa paljon ja koppejakin. Testaan yhden. Muuten kaikki on kuten pitäkin mutta jossain on taas sattunut itäeuroopan tyylinen mittavirhe. Kopissa on tilaa syvyyssuunnassa vaikka kuinka mutta silti pytty on pitänyt tuoda yli puolen välin. Näinpä kun asetut filosofoimaan, niin juuri ja juuri saat polvesi mahtuu oven ja pytyn väliin. Naurattaa kun ajattelen Ukrainalaisen rekkakuskin, ehkä Mihail nimisen kaksimetrisen korston, yrittävän tehdä samaa temppua. Ei onnistu laulaa Eino Grön ja Porosenko.

Hyppään pihalla rattiin ja lupailen luotsaavani retkikunnan Latvian puolelle.
Ei lähde.
Pitäisi olla vaihde silmässä.
Pojilla hauskaa piisaa, jälleen kerran, liikkeellelähtöni kanssa. Kiroilen ja sompaan pirssin tielle ja jatkamme kotiin päin.

--Jumppe