23.2.2014

Copyright Jumppe

Ollos tervehditty oi maan kulkija. Ja jään.
Sain haltuuni taannoin telkkarin. Putkitelkkarin. Blaupunkt Sevilla 110. -60 luvun ehtaa putkijutskaa täynnä koko möhkäle. Painaakin 40 kiloa. Puurunko. Nostalgiakampe. Kerrassaan. Paroni lämpesi löytöön täysin, samoin Rouva joka mielii siitä sisustusjutskaa. Sisälle töllö tulee joskus vuosien päästä, Paronin kanssa päätettiin ruveta hankkimaan siihen kuvaa takaisin oikein tosissaan. Saa nähdä, sananmukaisesti, mitä siitä(kään) tulee.

Mutta, Scorpions, tuo ötökkäorkesteri, siitä piti puhumani. Joten menkäämme asiaan:

Yliopiston soluasunto, Rakentajantie, Linnanmaa, Oulu, kevät, 1983. Älkäät huolestuko, en toki ole yliopistossa koskaan opiskellut, asuimme vain amiksina sikäläisissä soluasunnoissa omamme mennessä remonttiin. Tutkin ilmaisjakeluna soluumme jaettua Oulu-Lehteä ja huomasin järkyttävän uutisen. Seuraavan kesän Kuusrockkiin tulisi 2 luunkovaa saksalaista hevijyrää. Accept ja Scorpions.
Ju_ma_lau_ta.
Tuon enempää ei voi amisnuoreen lehtijuttu vaikuttaa. Sähköä virtasi selkärangassa ja muurahaisia oli vaikka missä.
Ensimmäinen huoli oli että tietääkö jätkät? Ja jos ei, miksi ei? Ja, tämähän on maatakaatava uutinen, tämähän vaikuttaa ihan kaikkeen ja ja ja ja..

Lehteä rutistellessa ja kämppää edestakaisin kulkiessa huomasin Rampan, alias Ramppahuudin, alias Rampon tallustelevan pihalla kämpillensä päin. Avasin ikkunan ja ölisin 5. kerroksesta alas:
- Scorpions tulee Kuuskaan!
Hetken päästä tutkimme lehteä porukalla ja totesimme porukalla notta: - Vohan perkele.

Scorpionshan oli ehkä kovinta mitä sillä hetkellä saattoi olla. Vasta julkaistu Blackout jonka kannessa Rudolph S poseerasi haavanlevittimet silmissään ja side päässään veti teinin koomaan. Myös musiikillinen anti nasahti jotakuinkin suoraan suoneen. Jos tänä päivänä laitetaan Blackout kasetti soimaan, tiedän missä kohtaa nauha käy huonona tai jotain muuta ylimääräistä kuuluu. On kuin laittaisi oman elämän nauhurista toistoon. Olen joskus miettinyt että jos kaikki tuo musiikin viemä muistitila aivoista olisi mennyt johonkin "ammattikäyttöön" olisin jo aika rikas. Jos ei muuten niin muistamalla asioita kuin Rainman, tai olemalla joku kävelevä speksiopas (siis speksi.. lukekaapa tarkasti) tai joku
muu kovapalkkainen karun määrän tietoa omaava asiantuntija.
Mutta paskat. Ei se paljon taid.ymp.kasv.kok (Taide- ja ympäristökasvatuksen kokeissa) auttanut että osasit Scorppareitten LP-levyt ilmestymisjärjestykessä ulkoa.
Tähän päättyy tämän merkinnän filosofinen osa, takaisin vuoteen -83.

Kevät meni. Kesä tuli. Ja Kuuska. Ja minä Kuuskaan. Enää en muista miten silloin liput hommattiin festareille, mutta hommattua ne tuli. Ehkä ostin ne jo Oulusta ennen lomia. Ramppa ei festareille päässyt. Serkkupoika kyllä. Hänen kanssaan olimme yhtä matkaa reissussa. Miten, mitä muuta tapahtui, en enää muista, muuta Kuusisaaressa kyllä sinä päivänä napotettiin tiukkana.

Aiemmat bändit menivät kutakuinkin ohi, IC-rock, Hanoi Rocks, Juice, kaikki enemmän tai vähemmän sumussa. Siis jännityssumussa, muistelen tämän olleen tajuntaa laajentamaton reissu. Sleeppareista muistan hilpeän huudatuksen:
- Virpi Miettinen on?.....
- HUORA!
- Tä? Ei ei ei, kun Virpi Miettinen on missi, otetaanpa uusiksi, Virpi Miettinen on?...
- HUORA!
Asiaa ei ehkä auttanut Mato Valtosen käsissä pyörittelemä pumpattava fyysiseen kanssakäymiseen suunniteltu ensiapunukke. Räävitöntä ajattelin minä, ja hihittelin muiden mukana lahtelalaisten huumorille.

Lehtijutusta poiketen Accept ei päässyt paikalle. Koskaan tietoon ei tullut, miksi, mutta mitäpä sen väliä, ei kun ei. Mutta Scorpions kyllä. Ja pistiäsötökät myös haalauttivat paikalle rekallisen omaan äänentoistokalustoaan, olihan kyse suuren
maailman suosion reunalla surffaavasta sukkahousuhevihommasta.
Scorpionshan perustettiin jo niinkin aikaisin kuin -65. Homman laittoi alulle porukan komppikitaristi Rudolp Schenker Hannoverissa. Hannover kuului toisen maailmansodan jälkeiseen alueseen jota valvoivat britit. Näin ollen radiosta tuli brittiläisille sotilaille suunnattua rytmimusikkia. Rudolph tärähti tähän välittömästi. Mutta, kun töissäkin piti ravata, jätti hän radiosta kuultujen kipaleiden nuotittamisen pikkuveljelleen Michaelille.
Ja kuten monta kertaa muulloinkin, pikkuveli hoiti homman, ja oppi kitaran suvereenimmin kuin isoisensa, ja näin Michaelista tuli Scorpionsin soolokitaristi. Kun lauluun saatiin vielä Klaus Maine, alkoi homma olla läjässä. Heti alkumetreillä, Scorpionsin lämmitellessä kiertueella UFOa, Michael houkuteltiin rahan kanssa UFO:oon kitaristiksi, vain 17 vuotiaana.bvTilanetta paikaamaan saatiin Schenkerin veljesten tuntema Uli Roth.
Myöhemmin Ulin jäädessä keikkailemaan omien ufojensa kanssa, soolokepin varteen siirtyi Matthias Jabs.
Tällä miehityksellä, lisänä vielä Herman Rarebell rummuissa ja Francis Buchholtz bassossa, ryhmä esiintyi Kuuskassa.
Joten, takaisin Kuusisaareen:

Vähän ennen keikkaa huomasimme serkkupojan kanssa jääneemme pahasti alakynteen yleisössä jabjoutuneemme kauas lavasta. Persejalkaisina homma meni kurkisteluksi. Huomasin paviljongin nurkalla olevan ison roskiksen. Sanoin serkulle että me kunhan keikka alkaa menen ja vedän tuon roskiksen sivummalle ja noustaan sen päälle katsomaan. Ei me muuten nähdä mitään. Ja kun homma alkoi mennä H-hetkeen, näin myös toimin. Rivakka liikku vasempaan ja roskis haltuun. Kipaisimme kannelle - ja kas - siinähän se, lava kuin tarjottimella.

Keikan kävi aloittamassa kokan/kaljan pöhöttämä manageri joka ilmoitti bändin saapuneen suoraan New Yorkista kesken levytyssession heittämään keikan tänne.. teille.. nyt.
Mikäpä se siinä.
Blackoutilla liikkeelle ja homman nimi oli alusta asti selvä. Nyt tulee nimittäin kovaa, tunti turpaan ilman mainoskatkoja ja sitä rataa. Serkkupoika kuvasi keikkaa ja meikäläinen notkui fiiliksissä. Jossain vaiheessa roskiksen nurkille ilmestyi
tyttöjä jotka selvästi kärsivät samasta ongelmasta kuin mekin, persejalkaisena ei takaa näe. Hyväsydämisenä päästin muutaman heistä roskiksen kannelle kanssamme katsomaan keikkaa. Vannotin heitä kuitenkin rytkymästä sillä lasikuitukansi ei kestäisi mahdottomia. Eiväthän he toki moisesta välittäneet. Kauhea jammaus päälle heti. Jonkin aikaa kuunneltuani kannan ruskinaa, päätin että se on nyt joko he tai me.
- Jep, se on nyt tytöt niin että kun ette malta olla pomppimatta niin se on lähtö nyt. Sori, mutta tässä on nyt niin että joko a) me nähdään keikka b) kaikki pudotaan tuonne roskiksen sisään.
Aattelin että a), joten se on nyt heihei. Nyrein ilmein tytöt hyppivät alas ja jatkoivat matkaa. Harvoin hameväkeä on hätistellä tarvinnut mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja.

Mutta, takaisin Scorpionsiin. Nuoreen miehenalkuun teki lähtemättömän vaikutuksen Holidayn aikana tehty roudaus. Kappalehan alkaa akustisella osuudella, ja näin myös livenä.
Rudolph soitteli kappaletta käyntiin eikä siinä näyttänyt olevan mitään kummempaa. Kunnes tuli aika vaihtaa sähköiseen.
Jopas!
Mies astui pari askelta taakse ja akustinen kitara jäi paikalleen, sepä kun olikin ollut telineessä koko ajan. Roudari juoksi paikalle ja auttoi sähkökepin sedälle ja biisi jatkui.
Jumaliste! ajatteli Halonhakkaaja, tuopa se vasta jotain! Nohs.. sepä.. miten se.. ee.. noo.. oho.

Ja siihenpä päättyvät muistikuvat tästä keikasta. Niin tärkeä kuin se silloin 17 vuotiaalle nuorukaiselle olikin, ja olikin se todella tärkeä, niin ei siitä sen enempiä ole muistiraidoilla. Valitettavasti. Mutta fiilis kyllä on muistissa.
Ja ehkä se on tärkeintä.

Sittemmin olen nähnyt bändin kerran myöhemminkin, Oulun pesäpallostadionilla. Tulivat tuuraamaan Lenny Kravitzia. Paikkaus jolle rock-tietäjät nauroivat selällään. Minä en. Menin paikalle ja jorasin pöljänä. Silloin oli Rouvakin jo messissä ja meno messevää. Toimi myös silloin. Tiedän että bändi jakaa porukkaa kahtia, niihin jotka pitävät joukkiota koko lailla turhana viiksiryhmänä ja niihin joihin homma uppoaa kuin häkä.
Onnekseni en tajua musiikin "suuremmista" arvoista tuon taivaallista vaan koen sitä pelkästään selkärangan avulla, joten minulla ei ole esteitä tykätä musiikista joka ei ehkä sitä kaikkein nerokkainta sävellystyötä ole.
Onni on kokea asioita pelkältä fiilispohjalta.

--Jumppe