3.11.2013

Copyright Jumppe

Pyhäinpäivää.
Tai, no, eilenhän se oli, mutta olin koko päivän puuhommissa niin ei ehtinyt tänne raapustella. Illalla seurustelin vielä somessa erinäisten hahmojen kanssa ja paikallisesti Jalo V. Iinan kuulumiset tsekkasin. Olo on nyt sees, työmaakielellä jotakuinkin niin kuin E5.
Matkakertomuksessa jäimme Lontoon iltapäivään. Sinne siis:

Notting Hillin romantiikasta päätämme siirtyä jo iltapäivällä Sheffieldiin junalla. Tämän kertainen kölkkijä lähtee Kings Cross/St Pancrasin asemalta. Pömilähän on sama josta lähtee myös Manner-Eurooppaan menevä Eurostar. Pariisiinkohan päätynee se, typerää sinänsä, kuka nyt Ranskaan haluaisi mennä? Ehkä ranskalaiset? Menisivätkin ja myös pysyisivät siellä, olisi kaikilla lystimpää niin.

Asema taitaa olla kaksoismallia, nimikin vähän viittaa siihen, samoin koko. Kompleksi on pirun iso ja kuhina melkoinen. Aikamme hortoiltuamme, tai no, olenhan Rouvan mukana joka on mestari kylttisuunnistuksessa joten hortoilu on turhan raju termi, eli aikamme kylttejä seurattuamme löydämme sopivan lippuluukun. Kyllä, luukku ja inehmo olla pitää, kuten aamusella jo opimme. Nuukana ukkona olin tutkinut matkan hinnat jo ennakkoon joten osasin luukun takana olevaa inehmoa opastaa minkä hintaisia piljettejä hamuamme. Täti vaan ei ole samaa mieltä. Tietää hinnan mutta kertoo sen olevan voimassa vain netistä ostettaessa. Damn. Tätä en halunnut tehdä vaan sen sijaan spottasimme 2-3 sopivaa junaa joilla mennä ja ajateltiin että napataan niistä sitten sopiva joka passaa muuten päivän kulkuun.
Näinpä pilettien hinta tekee sen kuuluisan pompsahduksen ja happi tuntuu jälleen katoavan koko asemalta. Ei se auta, puntia tädille ja piletit vastineeksi.

Ei muuta kuin päätä pystyyn ja eteenpäin. Junan lähtöön on tovonen ja päätämme viettää ajan ehdassa pubissa. Ulos vain ja pällistelemään. Joko aseman seutuvilla ei moista ole tai sitten valitsimme, onnettomat, väärän puolen asemasta etsimiseen. On mäkkäriä, läkkäriä, pitsoja, litsoja, ritsoja, kahvia, teetä, kokista, jäätelöä, hassista, ei, crepejä, krutonkeja, kortonkeja ja ties mitä, mutta ei pubia. Luontokin kutsuu ravakahkosti joten jotain olisi hyvä keksiä. Samotessa silmiin osuu sentään Hotel Belgrove, muistelen lukeneeni että paikka oli suosittu rokkareiden keskuudessa lontoossa oleskellessaan. Mikäpä se siinä.

Mutta, ei pubia. Joten takaisin asemalle. Yläkerrassa luvataan olevan ravintoloita, sinne siis. Nyt on tarjolla viiniä, jopa shampanjalle on oma baari. Bistroja. Pukupäällisiä herroja viinilasin äärellä. Ei pubia. Tajuton patsas. Katsokaa vaikka:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e3/St_Pancras_Station_06.JPG
Ja, kuvassa näkyy myös vihreä mainoskyltti joka on... kuin ONKIN pubin mainos. Joten sieltä vihon viimeisestä kompleksin nurkasta se löytyi. Olo helpottuu ja ehdimme jopa juoda oluet istualtaan.

Junalla matkustamme kuten lentokoneellakin. Istualtaan. Eikä kun. Rouva tietysti kaivaa kirjan heti kun lähdemme liikkeelle. Sitä ennen toki olimme istuneet väärillä penkeillä. Vahingossa. Epäselvät numeroinnit. Hämärä. Kiire. Roska silmässä. Meitä häirittiin. Kuuma oli. Tuijottivat. Ei meidän vika. Olikohan meillä edes paikkalippua?

Sheffieldiin saavutaan ajallaan, kaikki matkustusvälineet saapuvat aina ajallaan silloin kun ei ole kiire. Silloin kun on, ne ovat varmasti järkiään myöhässä. Fakta homma on tämä. Been there done that.
Aloitamme verkkaisen mutta varman etenemisen kohti hotellia. Toki minulla on kartta printattuna jonka avulla suunnistamme. Tavan mukaan Rouva on heti kättelyssä näppäimillä ja luotsaa meitä hellin mutta määrätietoisin ottein oikeaan suuntaan. Hotelli löytyy hetken pyörinnän jälkeen, menen rempseästi respaan ja nakkaan kohtalokkaan avausreplan:
- Good Afternoon, I believe .. no, I KNOW you have room for us by name Jurmu, ja työnnän samalla passini typylle. Tyttö räplää näppistä hetken ja uskomatonta kyllä, hänellä on se kuuluisa "computer says no" -tilanne.
- I affraid I cant find your reservation.
No mutta, mitä se tyttö nyt houraa, onhan se varmasti siellä.
- Well, but I have reservation confirmation from you, vastaan ja työnnän nyt printin hotellin varauksesta hänelle.
Hetken päästä tyttö antaa paperin takaisin, - I am sorry, this reservevation is not for this hotel.
Perkele.
Väärä hotelli.

Seurasi se "vajoan maan alle" ja "ylpeys käy lankeemuksen eellä" hetki. Tyttö vakuuttaa että eipä tässä hätää ja sattuuhan näitä (hah!) ja opastaa vielä ystävällisesti meidät oikeaa hotellia kohden. Oikeakin hotelli löytyy eikä kaukana olekaan. Syy hässäkkään oli siinä että olin aikeissa varata ensimmäistä hotellia netissä mutta päädyinkin toiseen, siitä nimi jäi mieleen.

Asetumme taloksi ja teemme suunnitelman. Nyt ehta pubi etsintään, sitten ruokaa ja sen jälkeen radalle. Nyt pubi löytyy helposti. Ja on aito paikallinen. Meitä katsotaan kuin, ihan oikein, vieraita. Baarimikko tietysti heittää asiaan kuuluvaa läpändeerosta, tiskin päässä istuu se paikan pakollinen juoppo nokka punaisena, nurkassa on papukaija (jota juoppo toistuvasti yrittää säikytellä), sivummalla seurue touhuaa peliautomaatin kimpussa. Kaikki, jopa papukaija seuraa meitä sivusilmällä, olemmehan selvästi kulkijoita jotka eivät mahdu mihinkään kävijäkategoriaan. Nakkelemme baarin pitäjän kanssa herjat, paritkin, nautimme hyvästä bitteristä, automaatti sylkäisee seurueelle mojovan kolikkopotin josta osa siirtyy lyhyehköllä hallussapitoajalla baarin omistukseen vaihtuen uuteen tuoppiin. Meitä naurattaa. Kiitämme ja poistumme. Uskoisin että pubissa on edelleen intto menossa siitä mistä olimme. Aito kokemus, aitojen paikallisten seurassa. Matkojen ehdotonta suolaa siis.

Tähän väliin pari sanaa Sheffieldistä. Paikkahan on teräskaupunki, tai oli, jonka vauraus perustui tuon teollisuuden haaran varaan. Nykyään keskusta on rähjäisen oloinen, näkemämme popula vähän nuhjuista, osa päissään kuin pelikaanit keskellä päivää. Synkkä ja surullinen yleisilme kaiken kaikkiaan. Teräksen ohella Sheffieldistä on toinenkin vientituote. Sen nimi on Def Leppard. NWOBHM bändejä, pojat väsäsivät ensimmäisen levynsä jo alle 18 vuotiaina, On trough the nightin.
Mutta, se näistä, Yorkshiressä kuitenkin ollaan, eteläisessä tosin, mutta kuitenkin, ja murre on sen mukaista, mojovaa. Rouva saa siitä paremmin kiinni, itsellä on joltisiakin vaikeuksia päästä nuottiin mukaan. 
Sheffieldistä enemmän täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sheffield
Ja kuuroutuneesta leopardista täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Def_Leppard

Ruoan jälkeen hankimme taksin ja karautamme Owlertoniin. Paikka on yhdistetty grey hound- ja speedway rata. Tällä kertaa vuoro on, yllätys yllätys, speedwayn. Paikallinen Sheffield Tigers saa vastaansa Leicester Lionsit. Melkoista ärjyntää siis luvassa. Stadion on premier liigan paikaksi hieno, iso ravintolarakennus jonka yläkerrasta saa ruokaa ja juomaa ja josta on esteetön näkyvyys koko radalle. Näin matsin voi katsella käytännössä baarista. Suuntaamme varikolle joka löytyykin katsomoiden välistä, on häkellyttävän pieni ja meteli on huumaava kun 14 pyörää lämmitetään yhtä aikaa ja ääni kimpoilee betonirakenteista. Aidalla istuskelee pari tyttöä, faniosastoa jotka haluavat nähdä idolinsa muuallakin kuin radalla. Kovin ovat nuoria, väkisinkin tulee mieleen Motörheadin kipale Jailbait. Syötit peittävät vaan näkyvyyden varikolle joten täytyy vähän varvistella sillä onhan siellä myös meidän idolimme. Spottaan miehen ja kun näen hänen siirtyvän varikolta takapihalle, hyökkään oitis sinne. Yllätän miehen metanoliostoksilta paikallisen Pöysän (siis kiertävä speedwaytarvikekauppias) pakulla. Kakehan se siinä. Niemisen Kauko. Seinäjoelta. Ristus notta. Leicester Lionsin kapteeni ja nummero 1.

Kättelemme. Vaihdamme kuulumisia. Arvelen Leicesterin kävelevän kotijoukkueen yli. Kake ei aivan moista lupaa, leijonat ovat matkassa ilman Magnus Karlssonia, joten joukkueen keskivaiheilla on nyt yhden swedupetterin mentävä reikä. Sitä koettaa paikata nuori James Sarjeant, sarjaa alempaa hätiin hälytetty nuori mies. Kake manaa Sheffieldin porukkaa, eivät ole tehneet rankkojen sateiden jälkeen radalle mitään. Näin se on päältä jo vähän kuiva mutta alta vielä märkä, joten monenmoista pito-ongelmaa ja ylläriä voi olla luvassa. Toivotan onnea kisaan ja päätämme nähdä matsin jälkeen yläkerran baarissa.

Kisa etenee jotakuinkin ennakko-odotusten mukaan, leijonat ovat hienokseltaan niskan päällä mutta höllätäkään ei kestä. Kake näyttää heti ensimmäisessä erässään miksi hän on kapteeni. Hitusen missattu startti hoidetaan eka päässä kyynärpäillä ja pelottomalla ajolla, periksi ei anneta ja linkkuun taitetaan aivan kaverissa kiinni. Kisan jälkeen Kake kertoi tienneensä tuon eka erän jälkeen ettei hän erävoittoihin välttämättä ehdi mutta kakkosia tulee varmasti. Ja niin tuli. Myös siinä loppupään erässä missä leijonien voitto varmistuisi juuri sillä kahdella pisteellä. Erä menee vielä uusiksi kun toinen leijonista konttaa ja hylätään. Näin Kake jää yksin kahden tiikerin kanssa. Pomminvarmasti se kakkonen sieltä tulee ja näin leijonien voittoputki jatkuu.
Matsi oli jälleen yksi esimerkki siitä miksi meikäläinen arvostaa Kakea niin älyttömän paljon. Varmaa tekemistä, ei lapa tärise eikä turhaa hössötetä. Kun pitää ajaa se kakkonen niin potta löydään päähän, mennään viivalle sen enempiä hermoilematta ja ajetaan se kakkonen.
Sheffieldin rata on yksi britannian nopeimmista muotonsa ja pituutensa takia, ellei jopa nopein. Ja olihan se hulppean näköistä menoa, kyllä siinä aika pirun lujaa mentiin. Tilanteitakin oli vähän, Bjerre latasi varikkopään aitaan, Doolankin taisi kontata. Sarjeant sai juonesta kiinni parin erän jälkeen ja ajoi miehekkäästi juuri sen verran pisteitä kun hänen varaan taisi olla laskettukin.

Matsin jälkeen istumme baarissa Kaken, mekaanikko Benin ja ruotsista Kaken vieraaksi tulleen Salmelan kanssa. Salmelan kanssa protokollat kättelevät sekunnissa ja jo muutaman minuutin kohdalla jutut ovat varsin levottomat. Varsinkin Salmela lataa kohtalaisen ravakkaa huumoria, Kake vilkuilee Rouvaan ja vihjailee että ehkä karskeimmat jutut kannattaisi jättää nyt väliin. Salmela ei siitä piittaa, linja jatkuu. Myös Rouvaa naurattaa. Heppu on vain niin vilpittömän oloinen ja erittäin tietoinen että jutut on levottomia, ja ne tulee niin aidosti huumorilla ettei niistä voi loukkaantua. Kesken pulinan Kake kaivaa puhelimensa taskusta ja näyttää kuvaa. Ultraäänikuvaa. Pikku-Nieminen siellä näkyy pötköttävän. Rouva liikuttuu kyyneliin, halaa Kakea ja omakin ääni on vähän karhea kun onnittelen miestä. Vauvauutiset ovat aina kovia juttuja. Laskettu aika on muuten ensi viikolla joten Seinäjoen Kasperissa eletään jänniä päiviä.

Baari alkaa sulkemaan, nousemme, pojat suuntaavat takaisin Leicesteriin, me tilautamme läheisen pelikasinon portsarilla taksin ja karautamme hotellille. Kello on jo yli kymmenen, pitkä päivä kääntyy tervetulleeseen lepoon. Mietin nukahtaessa että paljon sitä päivässä ehtii kun aamusta aloittaa. Reissun ensimmäiset etapit on nyt katseltu. Aamulla otamme suunnaksi Holmfirthin, menemme syvemmälle Yorkshireen. Siellä meitä odottaa Sid´s Cafe sekä Compon asuntoon tehty museo. Tä? Stay tune eli pysy virittyneenä sekä seuraa blogin seuraavia jaksoja. Siinä se selviää.

--Jumppe