5.9.2017

Copyright Jumppe

Moro.
Tiistait jatkavat vainoamistani. Vakaasti ja varmasti. Tässä eräänäkin ao päivänä tullessani aamulla alakertaan Rouva ilmoitti kahvinkeittimen rikkoutuneen ja samassa tajusin kädessäni pitelemäni vaatekappaleen t-paidaksi. 
Piti olla vaarinpaita. Joten heti kättelyssä takaisin yläkertaan portaita horjuen samalla tietäen että normisumpit tälle aamua ovat kaukainen haave vain. Rouva keitteli hätätilannekahvia omin metodein jota innokkaasti ryystelin myös ma.
Kahvinkeitin oli mennyt edellisenä aamuna lapsella vahingossa päälle ja suhissut vedettömänä omiaan. Tilanne oli rauhoittunut mm töpselin riistolla seinästä. Arvelin keittimen ottaneen tyhjänä riuhtomisesta itseensä ja ns hajonneen tilanteeseen.

Keskiviikkona arvelin tiistain jinxien jääneen noihin kahteen ja katselin netistä uutta keitintä. Rouvan määrittelyillä tietysti. Ja löytyyhän se keitin kylästä, jos toisestakin, joten sole poka mikhän, kun ostaa vain.

Illalla Rouva otti uutukaista keitintä käyttöön ja lasketteli vesiä läpi tutustuen samalla käyttöohjeeseen. Lapsi heilahti yläkerrasta paikalle ihmetellen pahvilaatikkoa ja muuta pehmusteroskaa keittiössä. Tilanteen valjettua alkoi kohtalainen sättiminen:
- Olisitte kysyneet minulta ennen kuin menitte ostamaan! Siinä vanhassa on semmoinen kytkin siellä takana, laitoin sen nollille kun se meni vahingossa päälle. Ei se välttämättä ole edes rikki!
- Kytkin?
- Takana? Mjääh... noh, mitä.. tuskinpa.. ja olihan se vanhakin jo.. eipä tuossa isoa vahinkoa tullut.

Mielessäni mietin että joopajoo. Eläissäni huomannut mitään kytkintä vanhassa keittimessä. Mutta olihan se tarkastettava. Siellähän se keitin, autotallissa, odotteli elektroniikkaromuun päätymistä.
Perkele.
Oli siinä kytkin. Ja nollilla. Nyt on kaksi kahvinkeitintä. 

Mahtaako tästä tulla oikein mitään?

-- Jumppe