tiistai, 2. huhtikuu 2019

Heerenveen 4

2.4.2019

Kuopio.

Copyright Jumppe


Viimeinen jakso reissukertomukseen alla, olkaapa hyvä.

xxxxxxxxxxxx

29.-31.3
Perjantai Heerenveenissä käynnistyi aamulla kun menimme katsomaan GP:n harjoituksia. Vauhdikasta hommaa. Mielenkiinto kohdistui ennen kaikkea MM-sarjaa johtaneeseen Dinar Valeeviin sekä lähimpänä 2 pisteen päässä vaanivaan Ivanoviin. Valeevin kantti oli arvoitus ja vähän epäilytti pystyykö kuski pitämään pään läjässä. Pelko oli aiheellinen, mies toheloi itsensä starttitreenissä ritsoihin ja myöhemmin vielä kolaroi Weberin kanssa. 
Hataraa menoa ja kyse oli kuitenkin vasta treeneistä.
Ivanovia epäiltiin myös siellä mies ei näyttänyt pysyvän Koltakovin kyydissä ja ajokkiakin piti välillä säätää. Itse en moiseen harhaan antautunut, treenit on treenit ja minusta mies näytti vain tarkkailevan mitä Koltakov teki. Pyöränrassauksenkin väitän olleen lähinnä teatteria.

Tomin treenit meni mallikkaasti, tosin mies valitteli heränneensä vasta radalla, eikä ihmekään sillä harjoitukset alkoivat tosi aikaisin, jo yhdeksältä. Katsastus jo kahta tuntia aiemmin joten herätys oli ollut todella aikainen.

Treenien jälkeen lähdimme suorittamaan tehtävää "Yllätys Rouvalle". Rouva nimittäin on ihastunut Hollantilaiseen polkupyörämalliin, on aina niitä katsellut ao maassa käydessämme. Näinpä päätin tuoda sellaisen ajokin hänelle tuliaisena, kuin myös kiitoksena kauden ajan kotimiehenä olosta ja varauksettomasta reissuamiseni hyväksymisestä. On kiva olla reissussa kun tietää ettei ole väärässä paikassa. Myös Matti kiittää täten! Hän täyttää syksyllä myös pyöreitä joten syytä ostokseen todellakin on. Muistin Heerenveenin keskustasta vuoden takaa pyöräkaupan johon karautimme ja kyllä siellä kaupat saatiin tehtyä. Enempää emme kauppoja ehtineet katsella vaan ostoksen pitikin onnistua tästä ensimmäisestä ja ainoasta putiikista jonka tiesin.
Rouva hyvä, jos luet tämän ennen kuin tulen kotiin niin tiedät mitä odotella. 

Tämän jälkeen palasimme takaisin varikolle ja Matti ja Lauri ryhtyi touhuamaan Matin pyörän huoltoa, itse käytin melkoisen tovin hankitun yllärin kimpussa. Mukava oli touhuta sillä varikkoteltassa oli mukavan lämmintä ja tilaa riittävästi. Keiteltiin välillä kahvia ja poristiin pöljiä. Voi sitä aikaansa huonomminkin viettää.

Kuvassa ruuvitetaan vararengasta. Sopivia ruuveja ei tietysti mukana ollut mutta nepä sitten tehtiin.

20190329_130453.jpg

Mikä on patsastellessa kun on onnepaita päällä ja ne ainoat oikeat kisasukat jalassa (tosin ihan liian lämpimät mutta ei tohtinut jinxata yhtään).

20190329_135515.jpg

Kisa alkoi näyttävällä ajajaesittelyllä jossa kuskeja vietiin ympäri rataa vanhojen traktoreiden vetämissä
peräkärryissä. Matin kisa alkoi vasta erästä 11. Jani oli tulessa heti ensimmäisessä. Janin erä jouduttiin uusimaan kun yksi kuskeista kupsahti nurin. Uusinnassa Janin vauhti alkoi hiipumaan ja hyytyi lopulta kokonaan kun kone leikkasi kiinni.
Miehen kohdalle sattuva huono tuuri ylittää kyllä kaikki EU-normit ja direktiivit. 

Palasin 4 ensimmäisen erän jälkeen varikolle ja siellä oli täysi tohina päällä. Tomi oli antanut oman koneensa lainaan ja auttoi Hessun kanssa Maxia vaihtamaan sitä. Myös Rantasen Riku tuli varikkokatsomosta avuksi. Liityin joukkoon tummaan näyttämään taskarilla valoa. 
Järjestäjät kävivät kysymyssä paljonko aikaa tarvitaan. Vastaus ei miellyttänyt, seuraava erä tulisi liian pian. Samaan aikaan Saksan Marc Geyer kävi kysymässä tarviiko Jani pyörää lainaan, myös Matin pyörää mietittiin. Jani päätti ajaa Geyerin pyörällä seuraavan erän. Tomi lähti huolehtimaan Janin erään ja me muut jäätiin jatkamaan remonttia. 
Erä ei lainapyörällä sujunut vaan Jani jäi kolmanneksi ja näin kisa oli ohi. Ei voi miestä moittia, kilvanajo ennen kokeilemattomalla ajokilla ei ole hommana ihan helpoimmasta päästä. 
Näin jo 3/4 paikalleen saatua konetta alettiin sitten ottamaan pois. Samalla huomattiin että myös vaihdelaatikko oli hajonnut joten ei lainakone olisi ajokuntoa sitten tuonutkaan.

Episodi näytti jälleen kerran lajin raadollisuuden mutta myös sen yhteisöllisyyden. Apua tulee ja koneita ja ajokkeja lainataan tarvittaessa. 

Matin ensimmäiseen erään vastaan asettuivat Hollannin Jimmy Tuinstra, Saksan Mayerbuchler sekä Itävallan Lageder.
Jimmy meni startista menojaan Matin varmistaessa kakkossijan. Tässä kisassa näissä erissä riittää että on joko 1. tai 2. päästäkseen kaaviossa aina eteenpäin joten menetetystä pisteestä on turhan huolehtia.
Jimmy on yksi Hollannin nuorista pojista ja vauhti on noussut tällä kaudella hienosti. Hän on myös päässyt ajamaan GP-sarjaa varamieslistalta kun sarjan kuskeja on loukkaantunut. Nuorukainen ajaa numerolla 273 joka olisi ollut myös Matin numero jos olisi tarve tullut sellainen valita. Numero on itseasiassa syntymäaika 27.3 joka tarkoittaa sitä että kaverukset ovat syntyneet samana päivänä ja viettivät näin synttäreitään aiemmin viikolla. Matti täytti jo jotain päälle kolmenkympin
ja Jimmy 18.
- Finally I am 18, kertoi kaveri kun torstaina onnittelin tapahtuneesta.
Jimmy on hieno kaveri, samoin isänsä. Arvostan heidän yhteistyötä todella korkealle. 

Seuraavaan erään sattui jo sitten reippaasti enemmän vastusta kun sisäradalle asettui Ruotsin Jimmy Olsen, viereen ulkopuolelle Venäjän Konstantin Kolenkin ja uloimmalle Ruotsin Albin Lindblom. Kyyti oli kylmää ja tuloksena 4. sija. Se tiesi paikkaa ns "last chance" erässä jossa jälleen pitäisi olla 1. tai 2. että kisa jatkuisi.

Last chancessa Matti lähti keltaisella uloimmalta radalta. Mukana erässä olivat myös Tuinstra, Saksan Luca Bauer ja Marc Geyer. Edelliserän 4. sijasta äkeytyneenä Matti suoritti mörköstartin ja ampui takasuoralle joukon keulilla.
Eikä kuski keulapaikasta luopunutkaan. Näin osat vaihtuivat Jimmyn kanssa ja pojat jatkoon. Bauerin kantti katkesi jo ekan pään jälkeen kun jäi kyydistä eikä nuorukaisen kyvyt riittäneet haastamaan keulakaksikkoa millään tavalla. Geyer jäi jo yli suoran mitan. 

Tämä tiesi sitä että kisa jatkuisi vielä ainakin kahden erän verran, semifinaalissa ja joko A- tai B-finaalissa.
Semiinsä Matti sai vastaansa jälleen Olsenin sekä Hollannin Jasper Iweman ja Simon Reitsman.
Olsen vei jälleen startin ja painui menojaan. Matti jäi kisaamaan Iweman kanssa ja juuri kuin oli kiertämässä Iwemaa ulkoa ohi, tämä kaatui sisäpuolella. Uusinnassa Matti varmisti vain kakkossijan jättämällä Reitsman taakseen ja näin finaalipaikka oli plakkarissa.
Varikolla totesimme että tämä tiesi myös sitä että viime vuoden 6. sija tulisi parantumaan.

Finaaliin menossa. Takana Saksan Jell.

20190329_215804.jpg

Illan finaaliin Matin seuraksi asettuivat Kolenkin, Olsen ja Saksan Markus Jell. Ensimmäinen pää oli tiukkaa vääntöä ja ahdasta oli. Ulostulossa Jell kaatui ja hylättiin. Kävikö tila ahtaaksi vai ajoiko joku ehkä tahallaankin turhan liki, mene ja tiedä mutta luonnollisesti pettynyt kuski käveli varikolle. Odoteltiin Matin kanssa jäällä uusintaa ja kopsautin Jellin harteisiin pahoittelut tapahtuneesta. Mies levitti käsiään ja kohautti harteitaan "näin kävi". Tätä se joskus on.
Puhdistin Matin lasit vedestä ja samalla Matti huusi että "eipä ole enää paljon paineita". Myönsin.
Uusinnan tulos oli odotetusti Kolenkin, Olsen ja Matti. Ilo oli ylimmillään niin Kolenkinin kuin meidänkin leirissä.

Hieno päättää kausi palkintopallille. 

Hiivin pressialueelle kuvan ottoon aluetta eristävän nauhan alta. Olisihan tuo FIMin pressikorttikin mutta kun ei tullut akkreditoiduttua niin piti vähän livahtaa.

20190329_221752.jpg

Menin sopivaan rakoseen kyykylleen räpsimään ruutuja ja huomasin Aleksei Poljantsevin samoin kyykyllään hetken matkan päässä. Tervehdimme. Jos meillä olisi yhteinen kieli, olisi paljon puhuttavaa. Ehkä vielä joskus meillä on aikaa ja tulkki. Privet Aleksei!

20190329_221908.jpg

Palkintojen jaossa piti olla ns ajatuksen kanssa että saa kuvat otettua. On se vain sälli, voi perhana sentään!
Kuvissa mukana on myös itse Roelof Thijs kenen kunniaksi kisa järjestetään.
20190329_221825.jpg

Tiimikuva Matin pyynnöstä kisan jälkeen varikolla. Kyllä minäkin hymyilen mutta se ei näy kovin paljoa. Se johtuu siitä että kun on normaalisti suupielet aina alaspäin ja kun vähän kuvassa koettaa niitä nostaa niin ei ne välttis tuon enempää nouse. Kuvassa vasemmalla myös tuleva juhlakalu Tomi.

20190329_223358.jpg

Lauantai ja sunnuntai  meni Tomppaa kannustaessa ja sunnuntain kisan jälkeen juhlimme eläköitymistä
hillitysti monin eri tavoin. Itse menin esimerkiksi hippaa Oden kanssa varikon pihalla. 

Siinäpä meidän retkikunta vielä kertaalleen kasalla.

56716221_10219299582831158_7562628631554

Laivalle päästiin ongelmitta.

Huhhuh. Kyllä oli kivvaa.

-- Jumppe

tiistai, 2. huhtikuu 2019

Heerenveen 3

2.4.2019

Helsinki-Lahti moottoritie

Copyright Jumppe

Laivalta on selvitty, kuka hyvissä kuka kohtalaisissa hengenvoimissa, pois. Hyvästelimme Janin ja Maxin jotka suuntasivat Hämeeseen sekä Tomin ja Suskin jotka ottivat suuntimia puolestaan Savon suuntiin omilla autoillaan. Matka jatkuu nyt Perhe Jetsosen kanssa kohti Suonenjokea.

Alla on jatkoraapustukset viime viikolla alkaneeseen jatkokertomukseen jonka kirjoittelin Itämerellä laivan uumenissa.

xxxxxxxxxxxxxx
27-28.3
Tarina taisi jäädä viimeksi matkalle Buddenin majoitukseen. Ulko-ovi oli tietysti yöllä lukossa ja tiukasta avaimen etsintävartista huolimatta se jäi löytymättä. Pojat tuntee Jensin hyvin ja voitiin siis ilman huolia haku suorittaa. Lopulta piti soittaa summeria ja herättää mies avaamaan ovi.

Aina ystävällinen Jens löi avaimet kouraan ja porukka kipusi peteihin. Aamulla kokoonnuttiin aamiaiselle jossa tutusti pötyä pöydässä, pippurijuustoa, neek.. eiku suklaasuukkoja, mansikoita ja vaikka mitä. 

Jens vaimoineen söi aamiaista yhdessä Jensin vaimon isän kanssa jonka Jens kertoi olevan ensi marraskuussa 100 vuotta. 
- Super condition, kiusoitteli Jens pappaa.
- Zu alt (liian vanha) kuittasi vaari näpäkästi takaisin. 
Porukka hymyili ihan ääneen. 
Vaari oli jäänyt toisen maailmansodan lopussa vangiksi Egyptiin. Siellä meni kaltereiden takana 3 vuotta ennen kuin palautus Saksaan oli mahdollinen. Ajasta vankilassa mies oli pitänyt päiväkirjaa josta nyt on tehty kirja. Hurjia aikoja, respect vaari ja oikein mahtavia synttärikemuja syksylle!

Jensin hotelliin on kertynyt myös vuosikymmenien aikana reilusti koriste-esineitä. Myös muutama tolkun kokoinen simpukanuori. Pakkohan se oli korvalle laittaa ja kokeilla että toimiiko:
- Calling home? kysyi Jens. Hehheh. Jep jep. 

Jensiltä lähdettiin kohti Heerenveeniä, Hessu jälleen ratissa. Päästiin hotellin portille kun Hessu ryhtyi raplaamaan navigaattoria päälle.
- Tosimies ei navigaattoria etukäteen päälle laita, kiusoittelin miestä.
- Tähän asti tuntui olevan varma tieto, komppasi Lauri.
Jep, reissuhuumori päälle heti alkumetreiltä, hyvä näin!

Moottoritiellä navigaattorista luovuttiin. Se ei ollut hyvä veto sillä Hessu ajoi samalla tavalla risteävän motarin rampin ohi kuin oli ajanut aina ennenkin. Löytäähän sitä perille näinkin, eli kun ajaa vaan samalla tavalla väärin kuin aiemminkin. Jonkin aikaa toista moottoritietä ajeltuamme bongasimme pellolta kaksi kamelia. Hessukin joutui vilkaisemaan oikein kahteen kertaan.
- Olikohan se sittenkään vieläkään oikea ramppi mistä käännyttiin, elukoista päätellen näytetään
joutuneen melko lailla pieleen.

Heerenveeniin toki löydettiin. Perillä normitoimet, hotellit haltuun ja romut varikolle.

Treenit ajettiin työläimmän kautta, 3 x 2min ja starttitreenit päälle. Ne sujuivat Matilta ilman ongelmia. Janilla sen sijaan kävi harmittava vahinko kun ensimmäisessä sessiossa perä lipsahti alta ja mies hävisi paaleihin. Mies toi itse jo pyörää vastaan kun juoksimme Maxin kanssa hakemaan sitä. Puhettakin kuskista tuli ja tuntui olevan ihan tässä päivässä.
Mutta eipä sitten ollutkaan. Mies käväisi lääkärillä ja kun tohtori kysyi olinpaikkaa, vastaus meni valtiolla pieleen. Tosiaan, ollaankin Hollannissa eikä Saksassa. Näin treenit jäivät siihen ja mies oli aavistuksen kuutamolla hetken aikaa. 
Vakavammilta kuitenkin säästyttiin ja treenikierroksetkin riittivät kisaa varten.

Iltayöstä hotellille syömään ja pää tyynyyn.

-- Jumppe

torstai, 28. maaliskuu 2019

Heerenveen 2

28.3.2019

0:16
Travemunde

Iltaa, moro, päivää, öitä - ihan miten vain.

Laivamatka on takanapäin, tunti oltiin myöhässä mutta mitäpä me siitä. Eipä sille hytistä käsin paljon mitä ole tehdä, turha paineistaa. Nyt olemme moottoritiellä matkalla Budden pensionaattiin yöpymään. Paikannimeä en todellakaan muista, vaikka oli kai siitä äsken puhetta.

Muistista tuli mieleen että huomattiin päivällä korttipelin tiimellyksessä että korttipakka oli muistia vahvistavan lääkkeen mainoskortit. Sitä miten pakka on minulle joutunut, en tietysti muista.

Laivalla ei kummoisia tapahtunut, kukin viihtyi tavallaan. Itse olin lähinnä unessa.
- Miten voi teleportata yli puolet matkasta, ihmetteli Lauri.
- En tosiaankaan ymmärrä miten tuo voi nukkua koko ajan, komppasi Matti.
No. Niin. No niin no.

Pari hauskanoloista juttua kuitenkin sattui.
Illalla menin ravintolan vessaan ja siellä vastaan tuli mummo.
- Olenko minä väärässä vessassa? kyseli hän.
- Noo.. joo, mutta eipä tämä niin vaarallista ole, rauhoittelin minä ja lukitsin itseni eriöön.
Samalla sisään työntyi pari seniorimiestä ja sama dialogi alkoi uudelleen.
Mummon mentyä äijät oli tuuheina.
- Saadaan muuten sanoa että oltiin naisten kanssa vessassa.
Minua moinen keuliminen äklötti ja ilmoitin kopista:
- Ei niitä ollut kyllä kuin yksi.
- No, mutta silti!
Joo-o.

Aamupalalla kuulin kun rekkamiehet keskusteli keskenään. Toinen kertoi Vuosaareen satamaan tullessa että edellä oli ajanut joku ukko pakulla. Oli teutonut ja yrittänyt kääntyä jos vaikka minne ja aina poukannut takaisin tielle. Lopulta paku oli päätynyt rekka-alueelle.
Suivaantunut rekkakuski oli sanonut pakun kuljettajalle:
- Kannattaakohan sun lähteä mihinkään reissuun kun eksyt jo lähtösatamassa.
Ja jatkoi:
- On se nyt tässä laivassa, mä näin sitä eilen, vähän se mulkoili.
- Minusta ihan aiheellinen kysymys komppasi kollega.

Sellaista.
Pimeää on, Hessu halkoo pimeää Matin sprintterillä. Buddenille pari tuntia. Matti istuu vieressä. Sitä pelottaa Hessun ajo, sillä pelottaa pelottaa helposti muiden kyydissä. Homma hymyiyttää minua. 
Onneksi on pimeä.

--Jumppe

tiistai, 26. maaliskuu 2019

Heerenveen, osa 1

26.3.2019

Copyright Jumppe

Morjens!

Kaavailtu matkakertomus alkaa tästä. Pieniä muistiinpanoja matkasta Heerenveeniin. Ja toivottavasti takaisin. Tässä kohtaa mukaan tulijoille kerrottakoon että tämä sarja kertoo 10 henkisen ryhmän matkasta jääspeedwaykisoihin Hollannin Heerenveeniin. 

04:30
Tupos. Kello soi. Tai puhelin itse asiassa. Huhhuijaa. Rouva on näköjään jo herännyt, kahvi tuoksuu nokkaan ja Kalevan rapina kuuluu. Ei auta noustava on.

05:29
Istun kiikkustuolissa ja selaan Facea. Asemapaikasta näen kadulle. Eipä tässä kiire, ei ne puoleksi ehdi
kuitenkaan, mutta eipä siinä, se ole niin nuukaa.

05:30
Voi saatana, auton valot. Miten ne just ajallaan. Ei tule helevettiäkään. Pomppaan kiikkustuolista
kuin vanki sähkötuolista remmien petettyä ja hyökkään eteiseen riuhtomaan takkia päälle ja kenkiä jalkaan. Loikin kyytiin, Matti ja Laurihan ne siinä. Niin kuin oli puhekin. Huomenta vain ja sitä rataa, tien päälle nokka kohti Suonenjokea.

Ala-Temmeksen jälkeen näkyi hangella jänis. Kovin oli jo harmaa karva, hölömö korvaelukka, turhan hyvin
erotut vielä hangelta.
Tiet on sulana ja hyvä niin, alla on suvikumit, Saksassa ja Hollannissa kun ei saa nastarenkailla ropotella.

Mersuun on kuulemma tullut vikaa. Vaihteista 1. ja 3. ja 5. pomppii kuulemma itsekseen pois päältä.
Ihmetellään kuka senkin on särkenyt. Epäily syyllisestä on vahva mutta logiikka pettää kun huomataan ettei ao kaveri ole tänä talvena edes ajanut tällä autolla. Teoriasta on luovuttava.
Epäilyn tueksi sanottakoon kuitenkin se että ao mies on jo yhden sprintterin tälle talvea särkenyt.
Päätetään että minä olen tämän auton sitten särkenyt. Kallista hommaa tämä jääspeedway, kuluu 1 sprintteri per mekaanikko talvessa.

07:14
Lähestytään Vieremää. Aurinko paistaa, porukka ajelee töihin. Me ei.
Joku porukka passitti tien vieressä, mitähän nyt saa metsästää? Sutta? Karhua? Mäyrää? Sarvikuonoa? Näätää? Oravaa? Kuinkahan iso on muuten Vieremän sarvikuonopopulaatio? 
Jaa-a.

9:15
Suonenjoki. Mörönperä.
Telakointi, osa 1. Tästä osoitteesta lastataan kyytiin Tompan ajokalusto sekä Jetsosen perhe vanhinta tyttöä lukuunottamatta. 
Kamat ja ihmiset mahtui kevyesti kyytiin ja niinpä hyökkäsimme saman tien kohti Vantaata. Savon tiet ovat jäässä, kesärenkailla meno on aavistuksen kuumottavaa.
Ensitöikseen joudun kahvin keittoon. Itse en kahvista perusta tällä kertaa, päätän ryypätä vettä.
Muuten hyvä mutta kuppiini on juotunut pillimehun muoviroska. Nostan roskan pois, ei tämä niin nuukaa. Hörppään vettä mutta samalla huomaan että en ollut kaikkia roskia ottanutkaan. Vesi lentää suihkuna pakun lattialle kun kakostelin kurkkuun joutuneen muovihitusen pois.
No niin. Hyvin menee.

Lisää lunta tupaan tuo tieto että epäilty mekaanikko ei ollutkaan särkenyt toista sprintteriä. Plääh...
(No ei tietenkään, kunhan höpöteltiin)

14:15
Vantaa.
Treffit Bikeworldin parkkiksella Janin kanssa. Alkaa armoton kamojen roudaus, taas. Mustalaisleiri
muuttaa jälleen kuljetuksesta toiseen. Matin pakusta etelään myyty maaratapyörä Janin kärryyn,
kärrystä Janin jääpyörä pakuun. Homma hoituu ja kamat siirtyy. Nätisti mahtuu.

15:00
Vuosaari. Ei siis Lauttasaari niin kuin Hessu muisteli. 
Satama. Jonottaa ei tarvitse kuin sekunti, check in sujuu hetkessä ja samoin tein pääsemme ajamaan laivaan. Nätisti meni matkan ensimmäinen etappi. Nyt rupeamme virittämään korttipeliä ja suunnittelemaan illan toimia.
Sussu, Tomi, Anja, Ode, Hessu, Jani, Max, Lauri, Matti ja minä. Kaikki kasassa. 
Jesh! Kyllä lähtee!

--Jumppe

lauantai, 2. maaliskuu 2019

Uunon kanssa Gävlessä

2.3.2019

Copyright Jumppe

Morjens!
Heti ensimmäiselle riville täytyy väsätä pahoittelut aivan liian pitkästä tauosta näissä kertomuksissa. Syitä ja selityksiä en tähän ala luettelemaan vaikka niitä olisikin, ne ollutta taukoa lyhennä mihinkään joten hypähdellään suoraan asiaan.

Kauhajoen MM-karsinnan jälkeen oli vuorossa jälleen Ruotsin liigaa. Tuplaviikonloppu 19-20.1 kutistui sunnuntaikisaksi kun Hallstavikiin ei ehditty saada ajoissa tarpeeksi jäätä. Näin ollen suuntasimme Gävleen. Täältä mörönperseistä ja muista kaukaisista kohteista kun ponnistetaan liikkeelle niin on syytä toimeutua tielle ajoissa. Niinpä lauantaiaamu näki meidän suuntaavan Suonenjoelle ja kohti Hessun treenikeskusta. Matti oli 20min myöhässä josta moitin miestä. Sain vastineeksi murinaa ja jotain sen suuntaista artikulaatiota että "tämä nyt niin.. ole..". 
Ei vaikhan olekhan, sole kö ajella vain, kerkiämmä kyllä.

Matti ajeli ja itse olin enemmän tarinankerrontapuolella. Kahviteltiin ja mutustettiin pikkuleipiä. Valitin että Mersun keulaan on joku katsonut asioikseen väsätä välystä kun pakkanen tuulee jalkoihin. Matti kiisti jyrkästi, mutta minkäs teet kun kun vain tuulee. Nostin jalat kojelaudalle. Kun hommaa vanhan mekaanikon saa myös näitä vaivoja. 

Hessu (siis tämäpähän Jetsosen Mikko siis) neuvoi ajamaan Viitasaareen ja siitä pudottelemaan Tervon kautta Suonenjoelle. Taivastelimme neuvoa mutta tottelimme ulkopaikkakuntalaisina tietysti paikallisen neuvoa. Ja kun Savoon tullaan niin sehän ei ole ollenkaan selvää mistä ajetaan. Kävi ilmi että Viitasaaresta pääsee Suonenjoelle kolmea eri kautta ja olikohan näin että vielä Tervostakin kahta eri kautta. Joo-o. 
Saimme reaaliaikaista ohjeistusta Hessulta autoon teiden kunnoista ja ajoajoista (heh, mikä sana!). Ja niin siinä kävi että niinkin mittavassa maailman metropolissa kuin Tervo, meni siinä kylän ainoassa risteyksessä intoksi. Tempaistiin vasempaan ja pysäkille, suurentelin puhelimen navigaattorin karttaa kohdilleen mutta toiminta oli liian hidasta Matille. 
- Annappa kun minä.
- No koko ajan tässä kyllä.
- Ei se ollut sulla se homma nyt hanskassa. 
Samaan aikaan kun Matti saa omansa hollille ja reitit kuntoon oli se jo omallakin ruudulla mutta eihän siinä. 
- No vittu!
- Saatana!
Kilometrin päästä puhumme jo muusta ja nauru maittaa. Normipäivä toimistossa. 

Hessulle pääsimme ajoissa tokikin. Pihassa mietin miten jonkun asumus voikin olla yhtä aikaa keskellä kaikkea ja taas ei sitten niin yhtään mitään? Hiekkatien varressa ollaan ja luonto humisee vieressä mutta jääspeedwayn ytimessä ollaan. Paikalla ovat treenaamassa Hitchkokki, Larrot, NyrösJussi sekä Tiri. 
Tomi ei jäälle ole kalustoa vienyt vaan ne saa kaverikseen Matin rojut autoon. Jatkamme tästä matkaa Tomin Mersulla. Pakkaaminen on palapelin kokoamista ja parhaiten se onnistuu auton omistajilta joten jätän talkoon kylmästi väliin koska tiedän ettei ensimmäinenkään loota jonka ojennan tule oikeaan aikaan tai oikeaan paikkaa kohti.
Työnnyn sisälle ja aiheutan hämmennystä talon emännässä kohtalaisen fyysisellä tervehdyksellä. Paikalla on myös "Uuno" joka on Tomin kavereita. Hän lähtee mukaan katsastamaan meininkiä.

Kohtuu ajoissa jatkamme kohti Naantalia ja iltalaivaa. Kuskihukista tulee inttoa, ratin taa hinkuu Hessu, Uuno ja minä. Hessu sortuu säälittävään uhkailuun ja joudumme Uunon kanssa myöntämään tappion.
Suomi ei kummoista välillä tarjonnut, mitä nyt Tampereella oli joku päättänyt ohjastaa ajokkinsa moottoritien keskinurmelle. Osuutta asiaan saattoi olla myös ankran sakealla lumisateella joka teki ajokelistä haastavan. Vaan ei meidän Hessulle, tikkutaksarille;
- Menkää nyt vittu että ihmisetkin pääsee.

Satamaan päästyämme lätkitään laivaa odotellessa korttia.
Peli.jpg

Laivalla iltapala naamariin (sillä sehän kuuluu lipun hintaan, kuten kaikki kovat matkamiehet tietääkin) ja nukkumaan. 

Gävleen ajaa Kapellskäristä hetkessä ja näinpä olemme ao kirkonkylällä jo aamusta. Pyörimme jollain ostarilla kuten nuorten kuuluukin mutta ei sielläkään ole mikään auki. Tosin kukaan ei tunnu tietävän mikä sieltä pitäisikään olla.
Gävlehän tunnetaan paikkakuntana siis.. niin.. no. No niin no. Posa Sereniuksesta joka tulee kyllä varikolle joten eipä siellä katseltavaa kylillä olisikaan.
Kyllästyimme uneliaaseen menoon ja ruotaisimme radalle. 

Gävlen rata on näppärän pittoreski paketti. Lämmintä varikkotilaa on yhden joukkueellisen verran, loput pääsee katokseen. Myös kahvilarakennus pukuhuoneineen on pihassa. Homma etenee tutusti, rojut esille ja pilttuuseen. Porukkaa valuu ja kuulumisia vaihdellaan. Viereiseen pilttuuseen parkkeeraa Siiran Seppo. Oulusta lähtöisen oleva veteraanikuski joka on asunut Ruotsissa jo kauan.
Suomi taittuu silti vielä hyvin ja mies kertoo olleensa Oulussa vuodenvaihteen pyhinä ja käyneensä mäenlaskussa Syötteellä. Muistan nähneeni Sepon montakin kertaa kisahommissa katsomon puolelta. SM-mitaleita on montakin ja jos oikein muistan myös PM-mitali löytyy.

Aikaa on joten äkseeraamme oikein kunnon poseerauskuvan:
20190120_123341.jpg

Joutessaan ehtii räpsimään.
20190120_122539.jpg

Ajajaesittelyä odotellessa Hollannin Jimmy Tuinstra, joukkueemme ja kenties koko liigan kuopus, venyttelee menemällä polvilleen ja taittamalla vartalonsa taaksepäin niin että niska ottaa jäähän. Ohi kulkee Isä-Svensson joka äimistyy moista ja toteaa nestorin oikeudella maassa olevalle Jimmylle:
- Va helvete!!??!?! Nauran ääneen.
Meiltä Norola kokeilee samaa ja eikä kauas jääkään joten ei ole hänkään aivan tönkössä. Hyvä näin!

Ajajaesittely Bockarna vasemmalta oikealle; Seppo Siira, Mikko Mäkinen, Matti, Jimmy Tuinstra ja Tomi Norola. Pipo päässä jj Gun-Marie Svensson Tomin vieressä.
20190120_125519.jpg

Kisa käynnistyy Matin osalta erällä jossa vastassa on heti Tomi. Erään mennessä toimitamme pienet leikkimieliset psyykkaukset. Jätkiä naurattaa. Startin vie Hallen mutta Isä-Svensson puristaa aavistuksen hentoa rajummalla otteella ohi. Tomi säntää kolmanneksi ja Matti jää ajattamaan Tomia. Rata on todella pyöreä ja vauhtia on koko ajan paljon. Aurinko paistaa takasuoralla vastaan ja jäähilettä on ilma sakeana. Ihmettelen miksi Matti ajaa aivan liian aikaisin sisälle ja mietin että onko tuo rata oikeasti noin outo kun ajolinjat on ihan mitä sattuu.
- Vittu kun ei nähny mittää, huutaa kuski erästä tullessaan.
Jaa. No se. Ihmettelinkin jo että mikä siinä nyt oikein...
Nollahan siitä tuli mutta sitä ei jäädä nyt itkemään, nyt pitää saada näkyvyys kohdilleen. Vaihdamme värilasit seuraavaan erään ja toivomme parasta.

Seuraava menee jo paremmin, nyt näkeekin ja ratakin alkaa tuntua tutummalta. GP-miehet Niclas Svensson ja Johann Weber ehtivät vielä karkuun mutta Mikael Flodin joutuu katsomaan Matin perävalot. 1 piste.

Kolmannessa Jonas Andersson osoittautuu liian vahvaksi mutta nyt taakse jää Albin Lindblom. Albin on ehkä lajin ystävällisin ja hyväntuulisin mies. Aina hymy naamalla ja ystävällinen sana jokaiselle taskussa. On saanut nopeutta huimasti lisää viime talvesta ja ajaa aina rehdisti. 2p.

Neljänteen erään lähdettäessä Ö-vikin Ove Ledström pelleilee omasta pilttuustaan. Näyttää Matille sormillaan omia silmiä ja sitten Mattia, "now its you and me", ja nauraa. Matti näyttää takaisin ja nauraa. Ei ole mörökölli Ovekaan, eikä itse asiasa moni muukaan, ihan pirun mahtavaa porukkaa tässä lajissa on, ei siitä pääse mihinkään.
Jos oikein muistan Matin startti menee pipariksi ja Ove menee menojaan erävoittoon. Isä-Olsenista Matti suoriutuu nopeasti mutta Andreas Lindblom tuottaa hankaluuksia. Andreaskin ajaa jo tolkun kyytejä ja niin siinä käy että tiukasta ahdistelusta huolimatta Matti jää kolmanneksi. Hyvää kilvanajoa kuitenkin.

Meiltä Jimmy oli liekeissä ja jatkoi siihen mihin MM-karsinnoissa jäi. Vaikka pisteitä ei tullut kuin kolme oli nuoren miehen otteet mukavaa katsottavaa. Tästä tulee vielä jotain, se on ihan varma. Ikää on vasta 17 ja poika paiskoo hyviä eriä Ruotsin liigassa. Nostakaamme hattu tahi malja (saatte valita kumman vaiko molemmat) Hollannin kuskeille. Kun kotimaassa ei voi edes kunnolla treenata he tulevat Ruotsiin harjoittelemaan ja kisaamaan. Vaatii aikaa ja rahaa ja asennetta että tähän ryhtyy mutta niin ne pojat tekee. 
Tässä Jimmy isänsä Johnnyn kanssa:
20190120_124308.jpg

Turpaahan siinä Bockarnalle tuli mutta se ei ihan yllätys ollut, taso on Ruotsissa kova. Nostelemme rojut Mersuun ja käymme vielä lähtökahveella ja hampurilaisella. Kahvia on mutta hamppareista ei ole enää kuin pihvejä. Käyn tiskillä seuraavan keskustelun, ruotsiksi:
- En kaffe och hamburger.
- Vi har inte längre semla. Där et stek bara.
- Det gör ingenting när jag har inte pengar.
Näin todellakin on sillä samalla huomaan että olin antanut taskustani kruunut jo pois. Hölmistynyt myyjä (Camilla) katsoo minua ja toistan huonolla ruotsilla väitteen siitä että hampurilainen ilman sämpylää voi hyvinkin vaihtaa omistajaa ilman rahaa, että se on ikään kuin tasapeli.
Tilanteen pelastaa Anna, kotijoukkeen joukkueenjohtaja joka selittää Camillalle jotain, arvatenkin ohjeistaa olemaan liikaa välittämättä mitä horisen ja että anna nyt vaan ne eväät.
Naisia naurattaa ja kyllähän tuo turskauttelee itseäkin.

Kurvaamme aamuiselle ostarille ja suoritamme joitain ostelmia sekä syömme. Siitä työnnymme satamaan. Juuri ennen Kapellskäriä ohitamme auton jonka katolla on luonnollisen kokoinen poro. Ei toki oikea, mutta mainosmalli. Valojakin autossa on moneen malliin. Ihmettelemme kuljetusta mutta saahan sitä liikkua toki vaikka mainosporo katolla, eihän siinä mitään.
Satamassa selviää mikä homma on kyseessä, paikalle vyöryy Barrel Challenge talviexpedition 2019. 
https://www.thebarrelchallenge.nl/
Kyse on hollantilaisten tempauksesta jossa maksimissaan 500€ maksavilla autoilla kierretään ennalta sovittu lenkki. Asiaan näkyy kuuluvan että ajokeissa on valoja, torvia ja jos jonkin sortin rekvisiittaa. Jonotusalue muuttuu eräänlaiseksi festivaalikentäksi kun arviolta toistasataa Challengen autoa tuuttailee, vilkkuu, pakokaasut höyryää ja porukka juhlii. Erään pakun katolla tanssitaan. Norolan pakun viereen ajaa Subaru jonka konepeltiin on pystytetty dildo. Siinä reissua tekee kolme naisihmistä. Sillä lailla.
Erään auton takakontista avautuu teline jossa grillataan, pojille tulee kiire laittaa grilli piiloon kun jono alkaa liikkua. En edes mieti mihin hiilet meni.
Tässä yksi otos menosta, kuvasta kiitos Hessulle, käväisin just pöllimässä tämän sun facesta:
Barrel.jpg

Tässä toinen, kiitos Uunolle:
Challenge.jpg

Laivaan meno on kaaosta, työntekijät joutuvat ajamaan trukkeja poikittain kaistoille sulkeakseen tietä niin että edes jonkilainen jono pääsee syntymään. 

Mietimme mihin nuo kaikki ihmiset mahtuu jos laiva on sama jolla tultiin. Eivät mihinkään. Eikä tarvikaan sillä laiva on sama joka ajelee normisti Hki-Travemunde väliä. Hyvin mahdutaan. Illalliselle lompsimme vähän jännittynein mielin mutta meno siellä on rauhallista. Huolimatta juhlatuulesta ja mm. kuvan naisten kansallispukuisista miehistä syönti sujuu ilman kummempia hankaluuksia. Asiallista sakkia. 
Kuulemme myös että tässä laivassa ei ole kuin kolmasosa retkeläisistä, 2/3 on tullut Tukholma-Turku reittiä, kaikki eivät kuulemma samaan laivaan mahtuneet.

Maanantaiaamuna suuntaamme Naantalista takaisin Savoon, minulla on jo työpäivä ja naputtelen Mersun takaosassa läppäriä. Samassa muistan kysyä Tomilta oliko hänellä sykkeenmittaus ja  harjoitus päällä kisan aikana. Olihan se. Pyydän lupaa vilkaista miehen harjoitusta ja siellä näkyy mahtavasti 4 sykepiikkiä jotka tietysti ovat ajetuista eristä. Huiput ovat päälle 190 ja palautuminen nopeaa joten mistään ihan rapakuntoisesta kaverista ei ole kysymys. 
- Jumaliste, pääse minulta.

Matkan varrella näemme Barrel Challengen autoja matkalla pohjoiseen, seuraavana etappina heillä on Oulu jossa odottelee -27 asteen pakkanen. Osa oli suunnitellut teltassa yöpymistä mutta vähän epäilen ettei tainnut onnistua. Kaleva uutisoi karavaanista joka jatkoi Oulusta rajan yli Ruotsiin ja Norjaan ja sieltä alas, laivalle ja takaisin Hollantiin. 

Savossa suoritamme karua rajumman kylmäkäynnistyksen Matin Mersulle lisävirran avulla ja pakkaamme kamat nyt toiseen suuntaan. Päätämme ajaa Kuopion kautta, toista kertaa ei Tervoon eksytä.
Kuopiossa käyn kaupasta vettä, kysyn lähtiessä tarviiko muuta. Ei tarvitse kuulemma. Moottoritiellä alan kahvinkeittoon nyt kun sitä vettäkin on.
On vettä. Mutta ei ole pöönejä. Jaa. Niin. Joo. Vedenpuute muistettiin muttei pöönävajausta.
Naputtelen läppäri sylissä työpäivän loppuun ja kohtapa olemmekin takaisin Tupoksessa. 

Mukava reissu, kiitoksia vielä näin ajankin takaa molempien puolesta Tomille, Hessulle ja Uunolle. 

-- Jumppe