sunnuntai, 28. kesäkuu 2020

Lämmin

28.6.2020

Copyright Jumppe

Moroksi.

Oletteko tarenneet? Joo, vähän sama. Nytkin tässä kirjoittelen terassilla ja on ihan, sillä lailla, niin - lämmin. 
Tästä paukkuu heti mieleen eräs juttu. Työkaveri (kauan sitten) kertoili käyneensä Eiffelin tornissa. Tietysti siellä on vaara että tornissa on muitakin suomalaisia. Niin nytkin. Sanoi että jäi mieleen erään naisen tokaisema:
- Kyllä on hyvä tämäkin lämmin.
Niin on tämäkin.

Levysoitinprojekti ei edisty oikein mitenkään, sen verran kuitenkin että juuri äsken maalailin levylautasen loppuun. Mutta ongelmia silti ilmestyi siihenkin hommaan. Eikö ole aika kumma että jos mitään ei tee, niin slti tulee ongelmia? Aivan. On se lievästi spesiaalia eikä edes onnistu kaikilta mutta niin vain hoituu meikäläisellä.
Nythän nimittäin kävi niin että mulla hajosi puhelin männä viikolla ja siinä oli kuvia levarista että osaan sitten kasata sen. No. Nyt vähän jännittää saadaanko niitä kuvia ulos enää huollossakaan, saapi nähdä.
Onneksi on tullut myös piirreltyä aika paljon joten ihan ilman dokumentteja ei tarvi edetä. Jännäksihän tämä taas menee.

Työpaikka hommasi yhteistyösopimuksen äskettäin Valtteri Bottaksen kanssa. Ihan hyvä homma, varmastikin. Valtterista tuli mieleen F1. Jotenkin vain tuli. Mieleen.
Sivusilmällä seurannut ao sarjan parkua ja jollotusta koronan kourissa. Melkoisella pakollakin koettivat saada sarjaa käyntiin ja eiköpä edelleenkin yritetä. Mikäpä se siinä.
Mutta sitä minä en tajunnut mistä se vinku tappioista ja rahasta johtuu. Ymmärrän kyllä että kilpailuihin liittyy investointeja monilta, hyvinkin monilta eri tahoilta, ja niille tietysti odotetaan tuottoa ja kun sitä ei tule niin harmittaahan se. Summatkin ovat isoja, kuten tiedetään. 
Sitä en vaan tajua että miten sarja joka on pyörinyt kymmeniä vuosia tehden voittoa on yhtä äkkiä niin perseaukisen oloinen sirkus, kun jää puolikas kausi ajamatta. Jos mittakaavaan laitetaan esimerksiksi 25 voitollista vuotta ja siihen rinnalle vuosi jonka tuotto jää esim puoleen tjms, eli sanotaan että on tappiollisia vuosia on 0.5.
Miettikääpä. 25 voittoa ja puolikas tappiota. Sitten miettikää mikä hyvänsä firma samaan tilanteeseen. Tosi tyhmä pitää sen firman johdon olla joka ei tuosta puolikkaasta tappiollisesta vuodesta selviä. 
Kummallista olisi että ne tahot jotka voittoja ovat nuo vuodet vuolleet eivät pystyisi kaatamaan sarjaan jälleen syöttövettä, eli korvaamaan tappiot, niin että homma jälleen pyörähtää ilman sen kummempia vinkumisia.
Eikö tämän lajin pitänyt olla se suurin, kaunein ja mahtavin ja rahaa niin ettei paskalle ole taivuttu enää herran aikoihin.
Niin vaan vikisevät rahoista kun oikeasti pitäisi viestiä että: - Sole tämmönen mikhän, tämän suon yli mennään niin että heilahtaa, rahaa on!
Höh. 
(Eihän tuo nyt noin yksinkertaista ole, se on selvä, tiedän tiedän, mutta jotenkin vain ihmettytti.)

Sitten hieman luontouutisia. Meillä pesii Rouvan pyöräkorissa pikkulinnut. Pyörä roikkuu tallin päässä katoksen katosta ja kori on oivallinen pesäpaikka näköjään. Laji on tunnistuksessa vielä joten mennään "pikkulintu" termillä vielä. Poikast ovat kuoriutuneet ja vanhemmat kuskaa ruokaa uutterasti. Pesä on ihan tallin oven vieressä joten porisen niillä päivän aikana paljonkin kun kuljen talliin ja takaisin. Hiirenjiljaa ovat pikkuiset pesässään. Nytkin toinen vanhemmista istuu muutaman metrin päässä minusta. Ovat vähän tottuneet näköjään ihmisiin. Kovin väritön on tämä kaveri, harmaa selästä ja valkoinen mahasta. Taitavai hyönteisten saalistajia nämä. Mukava seurata niiden touhuja.

Talon takana pöntössä asuu leppälintu ja lehtikasan alla Hillevi siili. Maitolaiturin vieressä asuu sinitiainen ja Helmin Kaupan (eli leikkimökin) vieressä kirjosieppo. Kyyhkyset käy kurrailemassa illalla ja mustarastas tempoo välillä aarioita niin että riittää ja piisaa. Ampiaiset ovat tainneet tehdä taas pesän yläkerran parvekkeen kohdille katon sisään. Melko eläväistä tämä pihapiirin meno.

Laitetaan vielä tähän yksi kipaletarina joita oli viimeksi muutama jo mukana. Tällä kertaa laitetaan kipale joka muistuttaa minua lapsuudestani. Heh, kaikkea sitä tuleekin mieleen sieltä kaukaa yhden ainoan kipaleen kautta. 

70 luvulla oli farkuissa leveät lahkeet. Minullakin oli. Parturiin minua ei saanut minua kuin lievällä uhkailulla. Joskus kyllä ei yritettykään vaan Laakkosen Niilo leikkasi minultakin hiukset samalla kun oman talon penskoilta, jonon jatkona.
Nyt parturit e
i ota enää asiakkaakseen kuin lievällä uhkailulla. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, on parturikokemus muuttunut.

Meni sivuun tämä nyt, palataanpa aiheeseen.

Albert Järviselläkin oli leveälahkeiset farkut. Cissellä tapettu eksoottinen kissa takkina ja Remulla oli mahdottoman kokonen nokka.
Silti ne yhdessä oli aika kova bändi.
C-kasetilta biisit hinkkautui niin päähän että ei juuri korvalappustereoita tarvinnut (toki ei niitä vielä vissiin ollutkaan ja jos olisikin, ei ainakaan minulla). Pisti päässä vaan jukeboxin kohdilleen ja painoi nappia niin Roadrunnerin intro lähti soimaan.
Kulki muuten polkupyöräkin kahtasataa hetken päästä.

Kerran kulki muuten mumetsu kahdeksaakymppiä. Tultiin jostain ja minä olin polkupyörällä ja Paloniemen Pekka (RIP) kevarilla. Pekka kyllästyi hitaaseen vauhtiin ja ajoi kevarin taakseni niin että sai oikean jalan tarakkaa vasten. Tultiin muuten melko haipakkaa ja voin sanoa että ei ole mumetsu Tunturin runko tehty niihin nopeuksiin, muuttuu melko veltoksi. Vauhtisokeus yllätti, kotiin tullessa jarrutin - tai no - koetin jarruttaa, aivan liian myöhään ja tylysti vaan käänsin liittymälle. Ei muuten kääntynyt. Meni poikittain liittymästä yli, onneksi oli pikku kaistale pakettipeltoa (eli pihaa) ennen taloa välissä ettei tarvinnut pirtin seinään lasettaa. Pyöräilykypärää ei ollut koko kylässä kellään. Ottijatuota sillä lailla, kaikkea sitä.

Taas meni vähän sivuun ja seuraavalle vuosikymmenellekin mutta takaisin asiaan 1970 lukuun ja lapsuuteen:
Hurriganes ja Roadrunner.

https://youtu.be/lHhK4ivUiIw

Semmoista ja sitten se Twitterin vitsi. Tämä on englanniksi kun ei tämä toimi suomeksi.
Man goes to doctor and tells he has a problem of feeling like supermarket.
- For how long now, asks doctor.
- Oh, since I was a lidl.

-- Jumppe
 

perjantai, 5. kesäkuu 2020

Biisihaaste

5.6.2020

Copyright Jumppe

Termos.

Joo. Laiskuutta on ollut kirjoittelussa. En selittele. Fiilispohjalta kuiten homma hoituu.

Kulmuni ero.. mutta sepä ei kuulu tänne kun täällä ei politiikkaa jutella eikä muutakaan tähdellistä. Kun täälläpähän hipluutellaan ja ajatellaan sinisiä ajatuksia (Copyright Veikko Huovinen). 

Projekteista ei ole muuta sanottavaa kuin se että sain Hondan käyntiin ja kaikki rempatut asiat toimi. Mietin vielä että olisin oikein videon laittanut todisteeksi mutta josko tämä nyt riittää. Kuiten. Jooko?
Pistin löpöä tankkiin ja vaihdoin vasempaan jalkaan ajosaappaan, imu päälle ja polkimesta herkut kohdilleen ja laakista käyntiin. Vilkut pelasi ja jarruvalot ja kaikki. Rouva todisti.
Ilostuin niin että ajoin pihaa ympäri ämpäri. Hetken. 
Hyvä näin.

Levari on edelleen samoilla sijoilla. Liian hyvät kelit tehdä sisähommia. Kyllä se sieltä kuntoutuu.

Mutta, semmoisella asialla lähdin itse asiassa kirjoittelemaan että tässä tauon aikana on tullut puuskattua enin sanomisen himo tuonne facen puolelle. Siellä pyörii joku biisihaaste jossa pitää valita 30 kipaletta tietyn aiheen mukaan. Olen vähän hidas ottamaan näitä haasteita vastaan, mutta tuli harhauduttua yhden kaverin siivellä kertomaan juttuja sinne niin tuli mentyä mukaan.
Kimmo K (ei sukua Kelju K Kojootille, ettäs tiedätte!) pisteli hyviä ja pyysin saada lyöttäytyä sekaan ja Kimmolle passasi.
Tässä seuraavassa siis kopioita niistä kommenteista biisien youtube linkkien kera. Otan tähän muutaman ja jos tuntuu että tämä on hyvä idea tännekin, niin kertokaa toki kommenttikenttään, laittelen lisääkin sitten.

Ihan en alkuun kunnolla ehtinyt mutta jotain on koetettu sittemmin väsätä. Ensin aiheet, alle selosteita:

A song that reminds you of summertime
Taiskan Mombasa? No ei vainen, en tunne koko kappaletta, krhm..no tunnen, mutta en tunnusta.

Mutta jollain tavalla aikalainen kyllä, Freeman ja Kaksi lensi yli käenpesän. Kaipa tuo laulu kesällä tapahtuu, ainakin se siitä tulee mieleen.
Ajettiin polkupyörällä ja tytöt jännitti (ihan turhaan kyllä sillä eipä niitä siinä nurkilla juuri ollut) mutta jotenkin mahassa kutitti ja silloin tuntui vahvasti siltä että Freeman tiesi siitä hommasta enemmän kuin me.

https://www.youtube.com/watch?v=WaBSqPadn3M

A song that reminds you of someone you'd rather forget about.
Bad English ja Heaven is four letter word:
https://www.youtube.com/watch?v=nQdHEaXvUQM 
Voi ristus. Mutta semmosta se on.

A song that needs to be played loud.
Viimeisimpänä isolla luukutettaviin on ilmestynyt Weekend ja Blinding lights.
Tämähän on kova! Joo, vähän kommentteja. Tämä on siis tarttunut teinin radiokanavilta. En ymmärrä miksi. Tätä samaa keittoa mistä tämä biisi on tehty, hämmentää tuhansia tättähääriä joka päivä ja yrittää löytää "sen". Ja meikäläisen mielestä suurin osa ei löydä ikinä ja voisivat vaikka mennä kaivamaan ojaa tahi tekemään muuta hyödyllistä loppuiäkseen.

En ymmärrä miten siitä massasta sitten joku voi kilahtaa kohdalleen. Noh, nyt kuiten on. Teiniltä ropise
uskottavuuspisteitä myös roppakaupalla :D

https://www.youtube.com/watch?v=fHI8X4OXluQ

A song that makes you want to dance.
Sepä kun on tuo meikäläisen tanssiminen semmoista epämääräistä koikkelehtimista ja tahtoo vaihtua lennosta ilmakitaralla revittelyyn niin pistetään tämä jossa on molempia, ns tanssimusiikkia ja sitä kitaraa.
Sanotaan mitä sanotaan, mutta svengaahan tämä nyt perkele niin kuin hirvi! (Jos ei aikainen, niin ainaki niin kuin ylivuotinen.)

https://youtu.be/cdkBs0VCSX0

A song to drive to.
Kyllä vain, näitähän on kyllä paljon, ehkäpä hyvä niinkin. Tässä kipaleessa täyttyy ajohommiin välillä liittyvä uhokin vielä mukavasti, sanojen minähahmo kun julistaa olleensa oikeassa ja sinun väärässä ja väittää saavansa tahtonsa läpi.
Kitaran varressa rimpuilee kuulemma joku tekijätyyppi, ehkäpä näinkin, mutta itselleni vielä kovempi tässä on tuo rytmiryhmä ja laulaja.

Niin että se on turha rimpuilla, Gus ja Mats teköö mitä tahtoo, muut vaan kahtoo!
https://www.youtube.com/watch?v=rPqtMMGJAO4


A song about drugs or alcohol.
Onkohan niitä muita olemassakaan? Ai niin. Rakkaus. Ja se kun sitä ei ole. No niin. Siinäpä ne.
Joo. Näitähän on. Ensin mietin parisuhdepormestari Thorogoodin kipaletta jossa siippaa ohjeistetaan aloittamaan juopottelu jos haluaa vielä seukkailla. Mutta, eipä se oikeasti tarkoita, uhoaa vaan.

Johnny tuntuu tarkoittavan vaikka coveri onkin tämä. Aivan jäätävän uskottava ääni tähän lauluun ja kerrassaan hieno cover. Oikeastaan kaikki mitä JC sanoo, kuulostaa uskottavalta. Se on näissäkin rappiohommissa tärkeää, uskottavuus.

Jos kerran rappiolla ollaan ja siitä kerrotaan, siellä pitää olla kunnolla, muuten hommasta tulee vain räkänokkien wannabe ininää.
https://youtu.be/8AHCfZTRGiI


A song that makes you happy.

Tämä teki onnelliseksi jo ilmestyessään. Tekee edelleen. Liittyy vahvasti nykyisen elämän alkuhämäriin, kuinka kaikki sitten järjestyi ja nyt kaikilla on hyvin.
Sisältää myös osuvan termin "beer buzz", nerokas luonnehdinta Kimmonkin johdannossaan mainitsemaan olotilaan.
Ja, kait se niin on että kaikkihan me halutaan vaan pitää vähän hauskaa, sen aikaa kun täällä ollaan.


https://www.youtube.com/watch?v=hgmBaE1cqD4

Päätellään tämä postaus tähän, kuunnelkaa kipaleet jos tuntuu että passaa menoon. 

Niin. Se vitsi. Joo.
Mikä on punainen ja juoksee metsässä mutta ei ole kettu?

-- Jumppe
PS: Tuohon vitsiin vielä niin.. ei vainen, on se kettu.

 

torstai, 14. toukokuu 2020

Jalat märkänä

14.5.2020

Copyright Jumppe

Terve!
Hiljakseen elämä voittaa ja alkaa taas tavallisetkin asiat kiinnostaa enenevissä määrin. Aikansa se suru ottaa näköjään, ehkäpä niin pitääkin. 

Pitkästä aikaa ajattelin laittaa tietoa projekteista. 
Hondan sähköt on olleet valmiina jo viikkoja mutta edellisessä postauksessa kerrotusta syystä johtuen ei nyt ole enskailut kiinnostaneet niin pätkääkään, niin en ole saanut edes sen vertaa aikaiseksi että bensaa olisin hakenut ja käyntiin koettanut. Mutta, eipä siinä, ehtiihän tuon. 
Kaikki toimi kyllä erillisellä virtalähteellä 12 V syöttämällä joten sen puoleen johdotus onnistui. Alternaattorin ja uusien johtojen välissä ei olekaan kuin uusi regulaattori joten kaiken järjen mukaan homman pitäisi toimia. Ans kattoo nyt jahka saan koetettua käyntiin sitä.

Levysoitin on edennyt hissukseen. Levylautasen maalauksessa piti kehitellä pientä viritystä talliin. Ulkona oli silloin liian kylmä spraymaalaukseen joten talliin piti saada joku systeemi jossa ei sotke joka paikkaa. Puuilon spraymaalihyllystä löytyi aika lähelle oikea värikin vielä suoraan Mastonin perusväreistä, joten sen suhteen päästiin aika vähällä.
(Jep, tiedän, olisi niitä laadukkaampiakin maaleja mutta eiköhän tämä piisaa tähän.) 
Lisäksi haasteena oli ettei levylautasen kylkeen saa tulla pomppuja eikä valumia kun siihen tulee kumirulla kiinni eli koko homma ns vetää sillä tavalla.

Noh.
Ihan ensimmäisenä akkuporakone ruuvipenkkiin kiinni. Siihen 5 mm poranterä väärin päin ja se levylautasen akselin reikään. Pikkusen maalarinteippiä väliin että lautanen lähti pyörimään terän mukana. Taakse pahvilaatikko jonka takaseinään reikä pölynimurin letkulle. 
Imuri päälle, porakone hitaalla nopeudella pyörimään niin kauaksi aikaa että lautanen pyörii samaa vauhtia. Veto pois ja sprayta ilmaan kohti pyörivää lautasta.

IMG_20200314_154950.jpg

IMG_20200314_155727.jpg

Tämän jälkeen pahvinauha lautasen ympäri suojaksi ja väriä pintaan lätyn molemmin puolin. 
Saapa nähdä onko nykymaalit liian liukkaita kumiselle vetorullalle, siinä voi Elvis vähän vonkaista jos näin on. 

Elektroniikkaosiossa äherrän verkkomuutanjan kimpussa. Pannahinen miten on käämitty oudosta langasta. Monisäikeistä, johon tina tarttuu huonosti. Kaikkiin joutuu uusimaan eristeen, kovin ovat hapertuneet. Se ei ole ongelma ollenkaan ja hoituu kutistesukalla mutta se taas on, että osassa myös itse piuha on vioittunut ja ehjää pätkää muuntajasta ulos on vain 1.5 cm tjms. 

IMG_20200412_152216.jpg

Tähän lyhyimpään pätkään piti kehittää liitin kun huonosta tinattavuudesta johtuen siihen ei voinut liittää uutta piuhaa vaan tylysti tinalla. Mistäpä sopiva liitin? 
Nämähän tehdään niillä tarpeilla mitä hyllystä löytyy (pääosin) ja usein näpräys ajoittuu niin ettei siitä mihinkään kauppaan lähdetä vaan aletaan ruuskaamaan omia varastoja.
Punainen jatkoabiko. Siitä eriste pois ensin. Sen jälkeen pikku pikku poralla reikiä kylkeen niin että sisään voi valuttaa päältä päin tinaa.
Liitettävät piuhat päistänsä sisään, pidätetään hengitystä ja siiieevässsssti sulatetaan pirun ohutta tinaa liittimelle. Ja niin siinä vain kävi että sinnehän se imaisi ja liitos taisi onnistua. Tulee jännät testit tässä kun ehditään sinne asti.

Molempien putkien hehkut ovat ehjiä ja uskomatonta kyllä, merkkilamppukin oli vielä aivan iskussa. Aika kova kun miettii että se on kantaansa pyöräytetty jo 1957. Kyllä ennen oli kunnollista.

Sepä näistä, kyllä se siitä hissukseen valmistuu. Paroni on jo vähän kysellyt milloin kokoonnutaan ensisoittokokeiluun, mutta vielä pitää malttaa joku viikko, tai.. no, kuukausi. Pannaan reilusti vuosi. Kyllä se 2021 on valmis. Tai hetkinen, minulla on ensi talvelle uusi projekti jo mielessä joten kyllä se tälle sulalle pitää valmistua tämä. Helekkari. Kiirehän tässä tulee. No niin. Ressi tuli. (Ja v*tut, ei tullut.)
(Enkä muuten varmasti kokeile ensimmäistä kertaa Paronin ja Vuontisjärjestyksen aikana, elekääpä unta nähkö. Rassaan niin kauan ensin että saan toimimaan tai sitten kehitän jonku playbackin siihen. Heheheh, kiähkiäh.. )

 

Kävin muuten eilen pyöräilemässä 40.5 km. Oikein kartasta suunnittelin reitin. Kempeleeseen ensin ja SuperiorHessun vierestä ylös ja tästähän se sitten lähtee tuonne metsään, tie. Paitsi. Ei lähde. Prkl.
Pyörä parkkiin, toiset lasit päähän ja mapsit kännyyn tulille. Ja vittuhan siitä näe auringossa mitään. Siristele siinä sitten ja koeta hahmotella. Jaa, se oli se seuraava tie. Jossain välissä siirryn Linnakankaalle vaikka Kokkokankaalta sen piti lähteä... aivan sama. NYT ollaan oikealla tiellä. 
Siitäpä sitten sorateitä pitkin Mourunginjärvelle ja uimarantaan.
Siellä äimistyn kun tulen järven pohjoispäähän. Muistelin kartasta katsoneeni että tie tulee eteläpäähän. (Ai että meikä on ensteks sysi näissä hommissa.. ) 

Mitäpä me pienistä. Pyörä parkkiin ja eväät esille. Eipä ole tungosta. Joutsenisä ajaa hanhet järveltä helvetillisen mekastuksen kanssa. Silleen. Kotisämpylä, suolakurkku ja kanemune maistuu. Ae että. Onpa rauhallista. 

Jaa, auto. Hiace paukkuu parkkiin ja sieltä kampeaa pariskunta. Tervehdimme, mies kysyy joko tarkenee uida. Vastaan että minun paita kastui jo tullessa niin hyväksi ettei mun enää tarvi.
Toteamme kesän olevan vaatimaton mutta sääskitilanteen hyvä. 

Käännyn repulle ja mitä helevettiä? Hevonen kärryt perässä tulee toiselta suunnalta. Nainen ajelee viereen, tervehdimme ja alamme juttusille. Nainen kyselee tietä, hänkin oli jokseenkin yllättynyt kun tupsahti uimarannalle. Mietin että etpä voinut pöllömpää opasta saada tähän paikkaan mutta pitäähän sitä koettaa auttaa. 
Mapsit tulille, toiset lasit ja saatanan aurinko jne. 
En ymmärrä mihin nainen on menossa mutta onneksi hän älyää kertoa tien nimen. Sehän löytyy ja sitten pystyy jo neuvomaan. Heppakin tunkee ruudulle ja rapsutan sitä turvasta ja valitan että ehdin sämpylän jo syödä. Jos olisi ollut jäljellä olisi hepo saanut varmasti pikku palasen. Nainen päättää palata samoja jälkiä takaisin. Kiitti hei.

Itsekin päätän lähteä ennen kuin arvatenkin paikalle saapuu kameli, huskyvaljakko ja Sariolan sirkus. Taas maps tulille, toiset lasit, jne. Pääsen kaikki muutama sata metriä kun pitää taas tarkistaa reittiä. Hiekkakankaalla risteilee teitä kuin ohjuksia lähi-idässä. 
Tietenkään en käytä mapsissa reittiopastusta, katson vaan aina että missä olen. Mitä sitä turhia, tämähän vie Ketolanperälle, kerran sen katsoin kartasta ja se riittää kyllä. Ae että, kyllä kelpaa. Kunnes tämä:

IMG_20200513_125956.jpg

Hmm.. No mutta, tällaisia porkattiin pentuna ihan tahallaan polkupyörällä joten ei tämä mikään ongelma ole. Siitä vain. Ainut mikä käy mielessä on että yltääkö vesi polkimiin. 
Ei yltänyt. Eikä seuraavassakaan tulvassa, eikä sitä seuraavassa. Mutta sitä seuraavassa ylsi. Reilusti. Ja sitä seuraavassa jne. Kylmää vettä tähän aikaan vuodesta. Ei se mitään. 
Torpostellessa ohitan jonkin risteyksen tapaisen ja valitsen oikean (arvaattekin jo että siis väärän), jotain viittojakin siinä on. Pertinlenkki ja Hiihtomaja jne. Joo, Köykkyri on samaan suuntaan kuin Ketolanperä joten sinne vaan. 

Jonkin ajan kuluttua olen varma että pieleen meni. Mutta päätän ajaa reitin loppuun mihin ikinä se sitten päätyykään. Raidon kunnosta tajuan etten ole enää edes tiellä vaan latupohjalla. Van saatana, sehän ei meitä tee murheelliseksi. Hops, vasemmalle lähtisi ihan vastatehty sepelipäällysteinen tie... hmm.. joo. Mutta. Ei.
Hetken päästä tulee toinen ja nyt puiden välistä pilkistää sementtiauto ja rakennustyömaa. Jep. Kyllä tämä nyt passaa, tänne. Pitkän matkaa asfaltilla ajaessani olen aivan kuutamolla, enpä ole täällä ennen käynyt, aivan oudot maisemat ja tuleepa tänne paljon taloja. Päätän että karttaa ei enää katsota, perkele jos ei asfaltti alla Kempeleestä kotiin osaa niin antaapa sitten olla. 

Hah! Metsärinteellähän minä olin. Tullessani vanhalle asutusalueelle tunnista jo seudun. Tuolla kadulla asuu Härmängeddonin vanhemmat ja Iiriksen kaveri Katariina heitä vastapäätä. 

No okei, katson karttaa vielä kerran. En vain tajua miten tästä ei pääse muka suoraan sinne mihin haluan mutta enpä jää murehtimaan, ajellaan sitten mutkan kautta. Tiedän että jos Rouva olisi mukana, hän nauraisi makeasti tälle tuskailulle. Vielä yksi välipala naamaan ja viimeiset 10 km työstöön. Erikseen piti vielä ajella pikku mutka kotosalla että sai 40 täyteen. Mahtava reissu, seuraava on jo suunnittelussa. 

Loppuun vielä vitsi. Jälleen twitteristä.
Koulun kokeessa oli kysymys: Mitkä asiat aiheuttavat kitkaa? Oppilas oli vastannut:
Hiihto ja yhdyntä.
En tiedä kuka oli vastaaja mutta tämä kaveri tulee menemään paikkoihin!

-- Jumppe

perjantai, 17. huhtikuu 2020

Hyvää matkaa Reijo-Vaari

17.4.2020

Copyright Jumppe

Morjens.
Ihan ensimmäisenä selvennetään että otsikon Reijo ei ole meidän vaari, eikä sukuakaan. Mutta vaari toki. Hänestä tuli isoisä nuorena ja minusta se oli niiiiiiiiiiiiiiiiiin siistiä että aloin kutsumaan häntä Vaariksi. Siitä se jäi meidän perheen puheeseen niin että vuosikaudet on hän kulkenut pelkkänä Vaarina. 

Vaarin kanssa oltiin työkavereita, naapureita ja harrastettiin porukassa. Ostettiin ensimmäinen speedwaypyörä puoliksi. Taisteltiin jäätävän kauan mystisen käyntivian kanssa, opeteltiin ajamaan, touhuttiin. Kerran taas värkättin jotain Jawan kimpussa ja itse olin kiristämässä jotain pulttia. 
Vaari sanoi: - Älähän..
Naps. Pultti katkesi käsiini.
Ja Vaari jatkoi: - sitten tosiaan kiristä liikaa ettei se pultti mee poikki, ja katsoi pyörän toiselta puolen sen näköisenä että "menit sitten semmosen tekemään". 
No, eipä siinä vakavia kuitenkaan käynyt.

Tapaus on tyypillinen esimerkki meidän ystävyydestä. Loputtomat ovat neuvot ja konstit mitä Vaari on minulle tekniikan parissa opettanut. Huomasi jo varhain että kun olin isättömänä kasvanut ei kotoa niitä tavallisiakaan oppeja mukaan ollut karttunut. Opasti, vinkkaili ja opetti rauhalliseen tyyliinsä. Ei koskaan tyrkyttänyt eikä antanut ymmärtää että "ookko nä vähä pölijä kun et tuota tienny" vaan ikään kuin sivulauseissa tarjoili oppia lapaan, hissunkissun, numeroa tekemättä.
Ja sehän kelpasi. 

Toinen tapaus Jawan tiimoilta on kun kerran soitin Vaarille ja kerroin että olin keksinyt näppärän tavan ottaa Jawasta kone pois. Luurissa oli pitkään hiljaista ja sitten kuului varovasti:
- Ethän nä vaan mittää sahannu siitä tai sillai?
Tälle on naurettu vuosien jälkeenkin kun olen siitä muistuttanut. Kiusoittelin että siinä kohtaa ei meikäläisen taidot kovin kovassa kurssissa olleet. 

Vaari oli mukana kun kävin ostamassa Arvin. Meidän BMW moottoripyörän. Rouva nimesi sen Arviksi aikanaan. Myyjä esitteli pyörää pihallaan ja käytiin sitä läpi siinä kaikessa rauhassa. Laitettiin käyntiin ja kuulosteltiin. Minulle iski piruus mieleen ja menin Vaarin viereen ja sanoin isoon ääneen korvan juuressa:
- Se on Vaari käynnissä nyt!
Myyjä ei tätä pilaa tajunnut mutta Vaari kyllä, kun hänellä oli kuulon kanssa vähän ronkeloa. Tällekin on naurettu makeasti jälkeen päin monet kerrat.
Vaari sitten totesi että mikäpä siinä, hyvähän tämä on. Ostin pyörän samalta seisomalta. Parempaa asiantuntijaa en olisi voinut saada. Ja oikeassa hän oli, tietysti, hyvähän se on.

Kova kalamies hän oli myös. Armoton. Linnut tunsi kaikki. Paitsi ei sorsia kun "niitä on niin paljon ja kaikki niin samanlaisia lätyskäjalkoja". Piti kuulemma nekin vielä kuitenkin opetella, auttaa bongauksessa pisteiden keruussa.
Monet kerrat istuttiin yhdessä merellä pilkillä. Kerrankin Vaarin autolla ajettiin jäätä pitkin kalalle kun lumet oli vähänä. Jos en väärin muista niin 5 km tuli matkaa rannasta. Sole mikhän.
Ja niin se vain oli että Vaari sai aina kalaa ja minä en jokakaan kerta. Väliä avannoilla pari metriä, syötit samasta purkista jne. Siinä missä minä lähinnä liotan pyytöä vedessä, Vaari nosteli kalaa. En tajua miten se menikin aina niin. Joka kerta päästin aina karmean noitumisen ja manasin tilannetta. Vaaria nauratti.  Yhden ainoan kerran osat oli toisin päin ja se oli se kerta kun sain siian. Siinä riitti ihmettelemistä ja kuulinkin siitä aika kauan sen jälkeen. 
"Saatana yhet vain siikoja nostelee vaikka ahvenia piti pyytää". 

Luonnontietämys oli muutenkin kovalla tasolla, hanskassa oli puut, pensaat, kasvit, perhoset, pörriäiset, kaikki. Rouvalla on joka keväinen "stressi" alkaa kastelemaan tiettyjä puita "ennen kuin se yks ehtii tulla tarkastamaan". Leikin päältä tietysti tämä mutta kyllä Rouva monet neuvot puutarhaan on Vaarilta saanut. 
Kerran takametsässä huuteli oudon kuuloinen lintu, en ollut koskaan kuullut moista, laulu oli selkeä ja kovaääninen. Selvittelinkö asiaa netistä? Ehei, höpöhommaa semmoinen. Nauhoitin puhelimella laulua seuraavalla kerralla pikku pätkän ja lähetin Vaarille. Vastaus tuli minuutissa. En asiaa tarkastanut mistään sen kummemmin, jos Vaari sanoo että se on se, niin se on. (Minä onneton olen jo unohtanut mikä lintu se oli, mutta eipä takerruta nyt pikkuseikkoihin.)

Jo monta vuotta sitten sanoin Vaarille että haluaisin ostaa enduropyörän. Kerroin että speedwayhommat ei enää oikein innosta, jostain syystä ajohinku siinä on hiipunut. Mietin että aletaan kulkemaan porukalla vaikka kalassa motskareilla. Vaari tietää paikat ja motskareilla on nätti liikahtaa metsäautoteitä ja pienempiäkin pitkin ongelle. Kuluuhan se aika niinkin ja mukava ajella hissukseen ja pällistellä.
Viime kesänä sitten ostinkin pyörän. Syyskuussa kävimme ensimmäisen kerran ongella. Mukava päivä. Poristiin vaikka mistä ja nauraa räklätettiin. Kaloista en sano mitään sillä jos luitte tuon aiemman huolella niin tiedätte jo kyllä miten saalis painoittui. 

Toista reissua ei nyt sitten enää tule. Vaari vietiin meiltä pois maaliskuun lopussa. Sydänkohtaus iski yöllä ja vei hengen. Näinä viikkoina Vaarin bemarin ääni olisi joku päivä tieltä kuulunut ja Rouva olisi saanut taas selitellä kasteluasioita. Toukokuiselle pakkolomalle ehdin suunnitella onkireissuja joita ei nyt tule. 

Vaari haudattiin eilen. Osallistuimme Tommin kanssa hautajaisiin videoyhteyden välityksellä. Kiitos omaisille tästä mahdollisuudesta, arvostamme. Hautajaisten jälkeen päätin viettää päivän niiden asioiden parissa mitä Vaarin kanssa tehtiin. Tulistelin ladossa, värkkäsin tallissa, iltapäivällä pyöräilin rantaan katselemaan kurkia ja joutsenia. Pelkäänpä pahoin että taisin tuolla reissulla myös humaltua huolellisesti. 

Elämä on siitä hassu juttu että kun se loppuu niin se.. niin, loppuu. Kun sen aika on, se on sitten siinä, ei siitä kannata tapella eikä alkaa inttämään. Lisäaikaa ei ole saanut kuin Kivenpyörittäjän kylässä eräs päähenkilöistä joka kohtasi viikatemiehen öisellä pellolla.
- Jos sitä sen verran että ehtisi aamulla käydä akan kanssa verkoilla.
Nähtävästi syy kelpasi ja miehen kiitoskin oli samaa juroa nöyryyttä täynnä:
- Etpähän tuota niin paha olekaan kun sanovat.

Täällä oikeassa elämässä lisäaikoja ei ole. Tämän takia itseäni ei suretakaan että "miksi juuri nyt" vaan se että en ehtinyt heihettää miestä matkalle.
Kiittää kaveria kaikesta ja katsoa että on Pirkko-Mummon tyrkyttämä valkoinen pyhäpaita (joka jupinan kanssa on puettu) päällä ja että Kossupullossa on maitoa ja leivillä metwurstia. Ja lintukirja mukana. Pitkä matka kuitenkin ja voi sattua eksoottisiakin siivekkäitä kohdalle. 

Hyvää matkaa Vaari, minne ikinä sitten menitkin. Ikävä on.

--Jumppe
 

torstai, 19. maaliskuu 2020

Berliini

19.3.2020

Copyright Jumppe

Joo.

Talven kisarupeama alkoi ja lopahti melkein samoin tein ja nyt on äimistelty tilannetta. Havahduinpa kirjaamaan jotain Berliinin reissustakin tänne. Koko reissu on liian pitkä juttu kirjailtavaksi, joten päätin tehdä tämän vähän eri tavalla, kertomalla vähähdyksiä sieltä täältä, kuitenkin kronologisesti. 
Reissussa on kyse siis jääspeedwayn Joukkue-MM finaalista Berliinin Wilmersdorfissa 29.2.-1.3.2020 ja kirjoittaja on mukana retkellä suomen joukkueen kapteenin, Matti Isoahon, mekaanikkona.

25.2.2020
Reissu alkaa aikaisin aamulla. Jo niinkin hyvissä ajoin kuin edellisen illan nukkumaanmenoaikaan saan tietää moneltako Matti ja Aki (toinen mekatsu ja Matin isoveli) ovat tulossa hakemaan. Herätys on sen mukainen ja istun silmät lupsollaan pytyllä kun näen viestin:

- Kartanolla, alahan joutua.
Hymistelen itsekseen että niin vain Aki on nukkunut pommiin sitten. Varalta kuitenkin kysyn:
- Kenen kartanolla se huutaa?
- Sun.
Voipppperkele. Silmät kokotankoon ja toimimaan. Reippaasti etuajassahan veljet sieltä saapuivat joten ihan riehumaan ei toki tarvi ryhtyä. Työnnyn Mersuun ja Matti ohjastaa ajokin etelään päin. 
Lopussakin. On tätä odotettukin, ensimmäinen kisareissu talvelle. Nämä ne ovat mahtavia, ihan parasta!

Suonenjoelta napataan kyytiin Mikko Hessu Jetsonen ajokkeineen. Paku täyttyy ja todetaan rengaspaineet pieniksi. Suonenjoki Cityn TB:llä lykätään renkaisiin lisää maailmaa, renkaat pyöristyy 4 kilon tuolla puolen. Nooh..

Jossain kohtaa matkaa muistamme soittaa Hessulle YouTubesta kipaleen: Mie oon Matti.
Akin löytämä biisi joka on kaikessa karuudessaan ihan pirun hauska ja riemua revitään tietysti nimestä. 
Huumori uppoaa Hessuun kuin isä äitiin ja tästä alkaa koko reissun mittaisten hokemien putki.
Tarkastakaa halutessanne taideteos itse tästä, olkaatten niin hyvät:
https://www.youtube.com/watch?v=I5J1YcMWTh0

Tästä lähtien aina välillä joku toteaa että: Mie oon Matti tai Sanotaanko näin eddä.. Myöskin vaddupehkot kasvaa ehtimistään retkueen puheissa. Naurattaahan tuo vieläkin. 

Sataman check-innissä täti ihmettelee ettei kai ajokkimme niin pitkä ole kuin lippuun on merkitty. No eipä ole. Lipunostaja on vahingossa merkannut rastin turhan ison ajoneuvon kohdalle, nostaahan se vähän hintaa mutta ei konkurssia tee. Lipunostajan nimeä en kerro mutta sanotaanko näin että Matti se oli.

26.2.2020
Laivapäivä on sitä normia. Ällistellään, kuulostellaan, soitellaan kipaleita Bosesta, pelataan korttia, käydään salilla. 
- Kohta päästään syömään, vähänkö hyvä. 
Niin, tätähän se on koko ajan kun Hessu on mukana. Hyvä tavaton miten voi joku syödä koko ajan ja hyvällä ruokahalulla. 

Tai no. Sattui siellä muutakin. 
Kävin hakemassa hytistä pelikortit baariin ja samalla reissulla huomasin että hytin ovi ei lukkiudu. Ei sitten millään. Hätäytän lähettyvillä hortoilevan siivousihmisen ja kysyn olisiko hänellä jotain kikkoja asiaan. Hän käy rapistelemassa ovea ja toteaa saman kuin minäkin ja lisäksi sen että ovi menee lukkoon yleisavaimella mutta ei enää automaattisesti oven sulkemalla. Saan ohjeet mennä respaan. 

Näin toimin ja kerron asian siellä. Saman tien saan avaimet viereiseen hyttiin ja eräs laivan työntekijöistä lähtee avaamaan uuden ja vanhan hytin välistä väliovea. Ideana siis että vanha hytti lukitaan hepun yleisavaimella ja kulku tapahtuu uuden hytin ja välioven kautta. Tämä käy ja näin toimitaan. 

Lompsin korttipakan kanssa baariin ja kerron tarinan. Pokka ei tahdo pysyä ja huomaan jo kesken jutun että metsään menee. Jätkät ei usko viereenkään tarinaani. Eikä uskokaan.
- Vitut, jätkä kusettaa.
Näytän uusia avaimia mutta asia ei oikein uppoa vieläkään. Sitten Matti käy tupakalla ja poikkeaa hytissä ja käyttää tietysti vanhaa ovea ja sama tilanne on päällä jälleen mutta sillä erotuksella että meillä on edelleen käytössä 2 hyttiä.
Nyt uskoo heputkin jutun ja näin asumme matkan leveästi kahdeksan hengen tiloissa. Mikäpä siinä.
Vanhan hytin lukko korjataan matkan aikana mutta se ei tietysti asumisjärjestelyihin enää vaikuta. 

Kun päivä käy iltaan ja olemme siellä vihon viimeisellä laivamatkan aterialla (päästiin siis taas syömään, vähänkö hyvä!) tulee puheeksi mahtaako Berliinin kisahotellilla olla tietoa että meillä menee pitkälle aamuyöhön ennen kuin olemme siellä. Kuskit ryhtyvät selvittelemään asiaa joukkueenjohtajalta ja käy ilmi että kisahotellin huoneet ovat varattuna alkaen vasta seuraavasta yöstä. 
Aha.
Kiva. 
Silleen.
Onpa niitä germaniassa hotelleja ja kun nettikin jo rannan tuntumassa toimii niin sellainen löytyykin vaivatta. Aki hoitaa homman ja niinpä meille järjestyy joku Romantik hotelli Travemundesta. 

27.2.2020
Alkava aamuyö. Hotel Romantik tai jotain semmoista. Nyimme ulko-ovea. Lukossa on. Hessu keksii oveen teipatun aanelosen. 
"Dear Family Isoaho". 
No just. Perhehän me. Lukiessamme lappua eteenpäin tajuamme että siinä on ohjeet miten päästä sisälle mutta emme aivan ehdi lappua loppuun kun edeskäypä tulee avaamaan oven. Nauraa että eivät vielä ehtineet lähteä ja että tulimmepa sopivasti. Jawohl kaiffari ja genau! Avaimet kätöseen ja petiin. 
Jostain syystä Hessu omi Matin huonekaverikseen jo laivalla jättäen minut ja Akin ns patuosastoon (kuulemma kuorsataan niin helevetisti että ihan sillä näin). Mikä tuossa tuumaamme me. Käymme vielä kiivaan inton facen messengerissä aamun herätysajasta nuorisohuoneen kanssa jonka jälkeen Perhe Isoahon vanhimmat viskautuvat raskaasti ähkäisten parisänkyyn kötälleen.  

28.2.2020
Joukkue-MM treenipäivä.

Tommi (Halonhakkaaj Jr) tulee aamulennolla Suomesta katsomaan kisoja. Tsekkaillaan rauhassa paikat ja käydään radallakin pällistelemässä. Mukava homma. Oikeastaan ihan pirun mukava. Jäi mieleen. 

Jossain kohtaa päivää käyn viemässä jotain Mersun takapömpsään mutta takanani ovi painuu kiinni ja lukkoon. Sielläpä sitä ollaan pimeässä kopissa. Ryhdyn tutkimaan ovea ja sisäkahvaa ja rapeloin puhelinta taskulampuksi mutta en ehdi löytää kahvaa kun kuulen puhetta ulkoa. 
Koputan oveen ja vihellän. Puhe loppuu kuin seinään.
Vihellän uudestaan ja sanon "here".
Askeleet tulevat lähemmäksi ja ovi avautuu ja siitä minua katsoo Charly Ebner ja hänen isänsä hämmästyneet naamat.
Selitän tilanteen nauraen ja Charly tunnustaa että "vähän aikaa jo ehdin miettiä että mitä helevettiä...".
Hyvin lähtee, kapteenin mekatsu jumissa Mersun peräkopissa. Ammattilaismeno, vai mitä?

Illalla varikolla grillataan ja juopotellaan. Järjestävä seura järkkää sinne grillipirskeet johon kaikki seuran talkoolaiset, kisakuskit ja mekaanikot sun muut osallistuvat. Valtavassa grillissä paistuu sikäläistä maggaraa ja pihvejä. Salaattia ja muuta höystettäkin on ja tietysti kaljaa. Onpa paikalla myös elävää musiikkia yhden pariskunnan ja sähkökitaran ja laulun muodossa. 
Osa väestä juhlii ihan kunnollakin, osa ei. Pöperöt ovat hyviä, oluen jätän väliin.

Hessu on huomannut Mersun toisen lisävalon osoittavan metsään. Yöllisen parkkeerauksen aikana hotellin lähellä joku on törmännyt Mersun keulaan niin että valo on vääntynyt osoittamaan minne sattuu. Riemusta ei meinaa tulla loppua sillä valo osoittaa oikeastikin metsään niin että sillä voi seurata sikäläisten elävien eloa ajellessa. 

29.2.2020
Ensimmäinen kisapäivä

Mukava täpinä päällä. Tarjoamme vastapäätä olevalle Kazakstanin kuskille merkkaria. Mies epäilee, elehtii käsillään myrkytystä. Vakuutan että ei ole, vaan päin vastoin ja näytän oikealla kädellä kuinka kaasu on pohjassa. Kuskin vaimo toimii heidän joukkueenjohtajana ja luulenpa väliin venäjäksi käydyn lyhyen keskustelun sisältäneen komennon ottaa karamelli kun tarjotaan. 
Näin käy.
Hetken päästä mies kävelee posket paksuna tihein askelin edes takaisin. Selvästikään maku ei miellytä mutta poiskaan ei kaveri kehtaa karkkia sylkäistä. Suomen joukkue nauraa nyrkkeihinsä. 

Kisa alkaa ja on kelpo ajajaesittelyhommat savuineen kaikkineen, ilta hämärtyy, kansaa on ja tunnelma oivallinen. Heti kättelyssä katoaa ritsoista ja radan valoista sähköt. Kisaa jatketaan lippulähdöllä jota taivastellaan porukalla. Suomen ensimmäinen erä on nr 4 Kazakkeja vastaan. 
Jään katsomaan erää varikon portin taakse joka on virhe. Siitä ei näe kunnolla. Lähdön jälkeen yleisö kohahtaa ja kun lasken kuskit jotka ilmestyvät takasuoralle näkösille, huomaan ettei heitä ole kuin kolme. Kuka puuttuu? No se vaddupehkosankari. Matti potkaisee vaihdevivusta ohi ja sillon Kazakki ehtii kääntämään eteen eikä Matille jää tilaa mihin mennä vaan osuu Kazakin takalokariin ja siitä suorin vartaloin jäähän ja paaleihin. 
Per ke le.

Juoksen avatusta portista radalle ja liukastelen ensimmäiseen päähän. Matti on saatu esille paaleista ja lähden työntämään pyörää varikolle. Portilla huikkaan race coordinator Morrisille (sori Miia, tiedän ettei muut saisi puhua Philille kuin sinä mutta kiehahti) että "missä on raatokärryt?".
- Sorry, vastaa Phil ja levittää käsiään. 
Höh.

Pyörä on ehyt mutta eturenkaan piikkejä on vähän koukulla. Kuskilla silmät seisoo päässä. Joukkueenjohtaja päättää lepuuttaa Mattia erän verran.
Eipä hyvin lähtenyt tämä urakka.

Itävalta erä 5-1 tappiosta huolimatta tarjoaa ehkä päivän positiivisimman tapauksen. Siinä Itävallan Ebner johtaa erää ja toisena ajava Simon blokkaa kiukkuisesti ohitusta jahtaavan Matin yritykset. Erän jälkeen miehet kättelevät takasuoralla. Matti tulee erästä ja sanoo:
- Ei sitä tarvi kovasti ajaa kun sen vaan osaa. 
Samalla Simon ilmestyy jostain, ottaa Mattia kädestä ja sanoo: Entschuldigung (anteeksi). Tällä hän tarkoittaa tietävänsä että Matti on paljon nopeampi ja oli pakko peitellä aika reippaastikin. 
Oikeastaan tämä pelastaa päivän. Muuten tästä ei jäänyt oikein kummoinen maku suuhun.

Matin ajosta on enin puhti mällin takia pois, oikea olkapää joka osui ensimmäisen erän aikana ensimmäisenä jäähän alkaa kipeytyä eikä pää edellä paaleihin mäjähtäminen juuri helpota hartian ja niskanseutuja. 

1.3.2020
Aamulla Matin olka on niin kipeä ettei käsi nouse kunnolla ja ajokunto on arvoitus kisan alkuun saakka. Mies päättää kuitenkin yrittää. 
Ensimmäisessä erässä vastaan asettuu Tsekki. Hessu ottaa unelmastartin ja johtaa porukkaa ensimmäisen kierroksen toiseen päähän tullessa. Toiselle kierrokselle lähtiessä Hutlan takapyörä lipeää ja hän kaatuu poikittain Matin eteen. Matti törmää täyttä löylyä kurvin ulostulossa Hutlan pyörään ja siitä jälleen paaleihin. 

Eihän tästä tule nyt mitään. 
Olen katsomassa erää varikkokatsomossa ja hyppään aidalta alas ja lähden juoksemaan jälleen radan toiselle kulmalle. Mies on ongittu paaleista ja kävelee vastaan. Itse menen tarkastamaan pyörää joka ei liiku mihinkään, vapaallakaan. Etuhäkki on vääntynyt ja piikeissä kiinni. Vettä sataa. Vituttaa.
Pyydän järjestäjiä nyt hommaamaan sen raatokärryn.
Ryyditän pyyntöä muutamalla Sven Hasselin sotakirjoista oppimalla saksan kielen sanalla.
Tiedän nyt että sellainen on kun näin sen toiminnassa myöhemmin lauantaina. Se on kömpelö ja hankalassa paikassa varikon nurkassa mutta se ei nyt kiinnosta minua. Kärry saapuu, se on kurottaja jonka piikkien päällä on lastulevypeti.
Toimii.
Pyörä nostetaan kyytiin ja matka sateessa varikolle alkaa.

Matti tulee ambulanssista ja sanoo että vaihdetaan koko keula. Ryhdymme Akin kanssa toimeen ja Matti viedään takaisin ambulanssiin tarkastettavaksi. Lääkäri yrittää taivutella Mattia lopettamaan kisan mutta ei saa kuskissa vastakaikua. Pitkin hampain jatkolupa heltiää mutta ohjeeksi annetaan:
- Ei kannata kaatua enää.
Eipä mennyt tälläkään tohtorilla luvut hukkaan, kerrassaan viisaita puhui.

Ärtynyt kuski palaa varikolle ja ryhtyy kaveriksi keulan vaihtoon. Eriä jää väliin ja kisan kulku jää taka-alalle. Keula saadaan vaihdettua ja kuulen että Matti palaa radalle viimeiseen erään Kazakstania vastaan. 
Siihen lähdettäessä huomataan että kaasukahvassa on jotain, Matti sammuttaa pyörän ja tutkii sitä hetken. Huitoo että anna olla ja ajokki laitetaan käyntiin jälleen.
Erässä tulee turpaan, ihmettelen vähän ajoa vaikka osumia ja ties mitä alla onkin. Matti tulee erästä ja tempaisee tapponarun käteen ja huutaa:
- Kaasukahva irti saatana.

Näin on. Keulanvaihdossa käy minulla virhe ja kahva jää kiristämättä. Vituttaa. Käyn sanomassa asiasta Matille ja nostan käden pystyy virheen merkiksi kuten koripallossa. 
Matti ymmärtää ja käskee olla murehtimatta. Myöhemmin huomataan ettei edes 5-1 voitto siinä viimeisessä erässä olisi tulosta muuttanut sillä silloin olisi päästy heidän kanssaan tasoihin mutta Kazakeilla oli sen jälkeen vielä yksi erä ajamatta. 

On pakko käydä puhaltamassa yksikseen hetki. Virheitä sattuu kaikille mutta tämä oli itselle ensimmäinen isompi ja vieläpä kohtuu isossa kisassa joten sieluun ottaa ja vituttaa oikein huolella. 
Siirryn loppukisaksi Tommin seuraan katsomoon puhaltelemaan höyryjä. Tommi näkee naamasta että nyt ottaa syvältä, tunteehan jannu isänsä toki.

Kisan jälkeen pakkaamme romppeet Merssuun ja työnnymme pimeään kohti Travemundea. Hessu ajaa alkumatkan, Aki hyppää jossain kohtaa puikkoihin. Itse päätän humaltua, vakain tuumin ja tosi tarkoituksella. Tympii ja ajatukset pyörii kisassa ja siinä miten voi mahtua epäonnea ja virheitä samaan syssyyn niin paljon kerralla. 

Travemundessa tulli käy tutkimassa pakun. Takapömpsä oikein avataan. Saahan sinne katsoa. Pittepäsöö. Että motskareita. Kyllä. Joo. Ovet kiinni ja auf wiedersehen vaan.
Laivalla työnnymme saunomaan. Hytistä mukaani sattuu se pienempi pyyhe. Huomaan erheen vasta pukuhuoneessa mutta kylläpä siihenkin kuivaa kun ei pidä kiirettä. Hyttiin palatessa pistän pyyhkeen pääni päälle, hassu kun olen ja sillain. Respan ohi mennessä vuorossa oleva mies komentaa:
- Ota pois se pyyhe.
- Hä?
- Ota pois se pyyhe, näyt kameroissa ja sinua luullaan arabiksi. 
Se.. selvä.
Emme jää kyselemään lisätietoja moiseen vaan työnnymme hyttiin ja todeten että sanodaanko näin eddä jopas on kaikkea taas. Vattupehkoja vain hänellekin.

3.3.2020
Laiva pykeltää autot Vuosaaren satamaan. Valumme jonon mukana kohti tullia. Ja kyllä.
Käsi heilahtaa pysähtymisen merkiksi meille. Miten me arvattiinkaan.
Tullimies ei paljon liirumlaarumeita harrasta vaan ulkoa kuuluu heti ikkunan avauduttua:
- Huomenta, teillä oli niitä moottoripyöriä?
Hessu ajaa ja vastailee kysymyksiin ja puhaltaa pomminvarmat nollat tarjottuun alkometriin. 
Vielä pitää virkailijalle näyttää takaa pyörät ja näin matka jatkuu. 
Mietimme pitkään mikä sai Saksan tullin päättelemään että meidät kannattaa pysäyttää, näkiväthän he itsekin mitä meillä oli kyydissä laivajonossa. Mistä me mitään sinne lisää olisi saatu matkan aikana? 
Höh. 

Oliko paska reissu? Ei ollut. Kisat meni niin mönkään kuin olla ja voi mutta reissu oli hauska muuten. Oikeinkin hauska. Joskus vaan urheilussa ja kisahommissa tulee tunti turpaan ilman mainoskatkoja. 
Onko Saksa paska maa? Eihän toki. Ihan mukavahan siellä on käydä. Toki välillä heidän järjestelmällisyys yltyy päättömäksi jäykkyydeksi mutta kun hetken katselee taivaalle ja viheltelee, senkin piirteen kanssa pärjää. 

Heti seuraavan viikonloppuna Matti ajoi Varkaudess PM kisan. Se kaatui kalusto-ongelmiin vaikka nyt kaikki erät saikin sentään ajaa. 7. sija ei paljon lämmitä vaikka se ei nyt ihan huono olekaan. Mutta kun kisan jälkeen tietää ettei saatu paketista kaikkea irti mitä ja pystytään parempaankin niin ei siinä sija paljon lämmitä. Sekin on parempi jos tiedetään että kaikki oli pelissä, ihan kaikki, ja sijoitus olisi vaikka 14. Se vaan kertoisi että kuskin taso siinä porukassa oli tuo. Aina kun jää omasta maksimista, se riepoo. 

Sittemmin Korona hoiti kauden meidän puolesta loppuun ja nyt olemme, kuten kaikki muutkin suuren tuntemattoman äärellä. Suunnitelmia ensi kaudeksi on, katsotaan miten saadaan ne toteutettua. 

Palataan levysoitin- ja motskariprojekteihin seuraavissa merkinnöissä, molemmat ovat edenneet. 

-- Jumppe