sunnuntai, 19. tammikuu 2020

Tuulessa heiluu

19.1.2020

Copyright Jumppe

Uutta vuotta kaikille!

Mukavan symmetrinen 2020 on käynnissä, toivotaan siitä myötätuulista kaikin puolin. Blogin kirjoituksessa on ollut laiskuutta, juhlapyhiä ja yleistä saamattomuutta, siksi näin pitkä tauko. Rouvan kanssa olemme tulleet samaan tulokseen siinä että tämä jatkuva loskapaskapimeys alkaa päästä ihon alle ja pakkaa ihmislasta kyrsimään sekä letasuttamaan. Elikkäs ei kovin paljon huvita mitään tehdä. Tälle tarvii alkaa jossain vaiheessa tekemään jotain, katsotaan mitä keksitään. 

Twitterissä on tullut pyörittyä nyt jonkin aikaa ja olen onnistunut saamaan omaan virtaani visertäjiä joilla on enimmäkseen hauskoja juttuja. Puujalkaa ja muuta kaskua tulee tasaisena virtana, se on mukavaa. Vieläkin mukavampi juttu on se että sukuun syntyi alkuvuodesta ihan pieni poika. Päivällä heittää hänen syntymäpäivänsä omani kanssa. Myöhemmin tässä kuussa on lupa odottaa seuravaa naperoa syntyväksi sukuun ja kun siihen lisätään siskoni ja hänen miehensä synttärit tammikuussa, meillä onkin varsin reipas yhteissyntsäkööri nyt kasassa. Ensi vuonna juhlitaan porukalla tulokkaiden ensimmäistä vuotta, me varttuneet omia lukuja siinä samassa riehassa. Tämähän käy hyvin kun vanhemmiten immeiset alkaa taantumaan lasten tasoa kohti joten meillä menee kyllä jutut hyvin yksiin! Me, suku (no okei, lähinnä minä ja sisko), olemme täysin omin luvin ja omavaltaisesti ristineet tulokkaat Heimoksi ja Aadaksi, toki näillä valinnoilla ei liene mitään tekoa sen kanssa minkä nimen naperot aikanaan sitten saavat. Mukavia aikoja, nämä 

Jos palataan Twitteriin ja sen huumoripuoleen niin ehdottomasti paras juttu johon olen törmännyt oli vertaus siihen kun mikään ei oikein mitään hyödytä. Puolankahan on lanseerannut tämän "mitäpä se hyvöjää" joka on tietysti se ultimaattinen kiteytymä asialle. Pidempi oli tämä vertaus jossa kerrotaan että "se on sama kuin Ahvenanmaan saaristossa heiluttelisi palleja tuulessa. Näyttäähän se erikoiselta mutta siihen se sitten jääkin". 
Simuloin ajatusta istuttamalla itseni kesäisenä päivänä ruotsinlaivan kansibaarin ja huomaamaan jollain luodolla ao tapahtuman. Kyllä se reaktio aika liki tuo kuvattu on.

Jaa. Ne projektit. Joo.

Honda on edennyt piirun verran eli niin siinä vain kävi että Boris päästi vielä regulaattorin tänne Pohjolaan Brexitin viikatteen alta. Tilasin palikan juuri ennen Joulua joten kestihän siinä hetken. Eipä tässä kiire. Ilahduin kun seurasin DHL:n sivuilta lähetyksen kulkua. Mukavasti näki missä palikka viillettää tänne päin.
Myös valinta sille miten haluan toimituksen viimeisen pätkän kotiin hoidettavaksi oli tervetullut. DHL julisti että se maksaa jos kotiin tuodaan mutta voisin hakea paketin ilmaiseksi joltain hakupisteeltä. Noh, tämähän käy, Zeppelinin kauppakeskus on tuossa nurkalla ja työmatkan varrella joten eipä ongelmaa tässä.
Ruksin valinnan törstinä ja sain oikein vahvistuksen sille että valinta on huomioitu ja saisin viestin kun paketti olisi noudettavissa. Llllllllllloistavata.

Noh. Seuranta jumittui sihen että paketti on Helsingissä. Se ei alkanut sieltä liikkumaan. Ihmettelin. Odottelin. Arvioitu toimituspäivä oli edennyt lähelle puolta päivää kun vilkaisin taas seurantasivua. Nyt siellä olikin uusi rivi. Paketti on tullut tänne yläsuomeen ja klo 9:44 toimitettu tilaajalle joka lähetyksen oli kuitannut vastaanotetuksi.
Jahas. Varsin erikoista kun tilaaja olen minä ja ao kellonlyömällä napotin toimistolla. Kysyin työkavereilta olinko hävinnyt jonnekin noihin aikoihin, itse kun en sellaista muistanut.
Paketti oli postilaatikossa. Ei paljon meikäläisen toimitustapavalinta painanut ja kuittauskin oli lähinnä kuriirin mielikuvituksen tuotetta. Tosin ei se maksanutkaan mitään. Osa oli oikea joka on hyvä asia, DHL asiakaskokemus läinnä säälittävä joka on tietysti vähän huono asia. Seuraavaksi piuhaa ja liittimiä ja Hondan DC puoli uusiin piuhoihin ja sitten käynnistelemään uuden regulaattorin voimin. Voi olla että tästä kevätpäivinä vielä talvirenkailla päästään huristelemaan.

Levysoitin on edennyt mekaniikan purun jälkeen sen rappaamiseen. Havahduin pariin reippaampaan ruostevaurioon ja mietin miten asian hoidan. Päätin sitten upottaa koko koneiston sitruunahappoliuokseen. 10 litran sankko täyteen vettä, happokiteitä... tuosta.. nuuuuuin.. kupillinen, riittääköhän?.. eiköhän, reipas sekoitus ja koneisto sinne. Valot pois, ukko muihin touhuihin ja prosessi sankossa käyntiin.
Vuorokauden jälkeen kävin vilkaisemassa tilannetta ja huomasin ettei ruosteet olleet säikkyneet oikeastaan ollenkaan. Sekö siinä on, mietin minä ja lisäsin happoa sankkoon ja upotin koneiston takaisin. 
Joo. 
Seuraavana iltana tilanne oli se että ruosteet olivat vieläkin olemassa (ne pahimmat kohdat) mutta koneistosta oli lähtenyt maalit. Jep. -50 luvun maali ei sitten sitruunahappoa kestänyt joten harmaalla metallipinnalla oli koko juttu. 


IMG_20200104_092729.jpg

Noh. Sepäs. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? No perseelleenhän se. Koneisto ei nesteeseen ihan kokonaan mahtunut joten nyt se piti vain kääntää sinne ylösalaisin että loputkin maalit lähtee.
Sen jälkeen se piti saada nopsasti kuivaksi ettei tule veden kanssa myöhemmin korroosiojuttuja. Ensin paineilmaa joka koloon ja notkelmaan, niin kauan ettei sumua tule mistään. Sen jälkeen ryyd-loikilla sisälle, tiili pirtinuuniin ja koneisto tiilen päälle sinne kuivumaan. (Pahoittelut, jostain syystä blogialusta kääntää osan kuvista väärin, eikä niitä saa sinne oikeinpäin itkemälläkään)

IMG_20200104_092834.jpg

Sittemmin koneisto on tietysti pitänyt purkaa vielä pienempiin yksiköihin että on päässyt maalaamaan joka paikan. Urakka on vielä osin kesken, tosin voiton puolella. Ruosteet otin hiomalla Dremelillä pienellä teräsharjapäällä. 
Valitsin maaliksi normaalin öljypohjaisen metallimaalin jota ensin ohensin satsin tärpätillä. Se tuoksahti maalatessa joten tein toisen satsin ksyleeniohenteella. Kaiken kaikkiaan vääriä valintoja kaikki. Jos vesiväripensselillä maalaa niin seos on väärä, luulen että liian paksu. Jos seuraavassa projektissa tulee vastaavaa tarvetta, siirryn spraymaaliin tai sitten täytyy tehdä mittava testimaalaussarja pensselillä. Kuten ihan ensimmäisessä postauksessa kerroinkin, oppia tästä kertyy sehän tässäkin huomataan. Uskon kuitenkin että saan ruostesuojan nimissä maalauksen onnistumaan ja onneksi se ei näy ulospäin joten ihan niin justiin ei kosmeettiset asiat tässä ole. Toiminta edellä mennään. 
Tässä maalausteknistä hifistelyä, kuva taas syrjällään.

IMG_20200111_164147.jpg

Antiikki- ja keräilymessuilla jo katselin seuraavaa kohdetta mutta se oli väärä paikka, sillä mitäpä minä esim. toimivalla putkiradiolla teen, rikkihän se pitää olla että on jotain haastetta hommassa. Väärä paikka siksi ettei kukaan sinne rikkinäisiä vie. Muuten oli hyvä keikka messuille, tuli taas ideoita ja kenties jopa kontakti joka osaa opettaa hopealla juottamista ja muutenkin kaikkea jänskää jolla tallissa lojuvasta romusta voi saada aikaa monenmoista kätevää spesiaalia. Jos jollain on puukuorisia putkitelevisioita vielä tallessa niin tänne voi tuoda, niihin minulla on ihan oma idea miten jatkojalostaa (Herukan Paronin ei tässä kohtaa tarvitse lukea tätä ollenkaan, laita silmät kiinni ja hyppää yli..). Kiähkiäh.

Mutta, takaisin levysoittimeen. Olihan siinä yksi ihan reipas onnistuminenkin eli tässä välissä olen testannut moottorin ja sehän hyrräsi vielä mukavasti. Näin kamppeen sydän on kunnossa, mikä on hyvä juttu. Tosin rakenteen ollessa varsin simppeli, sen ollessa viallinen olisi se vaatinut vain käämin uudelleen käämimistä. Sekin olisi jossain onnistunut, mutta olisi nielassut vähän rahnaa. 
Siinäpä se hyrisee, kaikki sähköturvallisuussäädökset täyttävällä koekytkennällä. 

IMG_20200110_192646.jpg

Joo, kyllä tässä vielä hauskaa ja kommellusta on edessä ennen kuin saa käpälöidä levyä lautaselle. 
Nyt täytyy lähteä muikunpaistoon latoon. Savon voimaduo, Hessu & Tomppa, lupasi pyörähtää iltapäivällä kahveella ja hakemassa Joensuun HuimaUkolle lisää lehtiä arkistoon, joten eiköhän tästäkin hyvä päivä sukeudu.

-- Jumppe

maanantai, 23. joulukuu 2019

Tasasuuntausta ja kosmetiikkalitkua

23.12.2019

Copyright Jumppe

Se on moro!
Edellisen päivityksen jälkeen on sattuillut yhtä sun toista mutta myös projektit ovat edenneet. Koetan saada huumoria tuonne tilanneraportin sekaan, jos ei oikein onnistu se tarkoittaa vaan sitä että äijä on liian täpinöissään. Ihan alimmaisena on sitten pelkkä huumoripläjäys elävästä elämästä, toivottavasti maistuu.

Levysoittimen kanssa on päästy niin pitkälle että koppa alkaa olla valmis, elektroniikkapuoleen on osat haettu ja mekaniikka pamautettu osiksi. Eli, hyvin on isot mahdollisuudet taas että käy ohraisesti.

IMG_20191223_183310.jpg

Kopan sai puhdistettua aika mukavasti niinkin jämäkällä tuotteella kuin kynsilakanpoistoaine. Nykyään on sellaista jossa ei ole asetonia ollenkaan joten oli aika turvallista käyttää. Sillä lähti enin lika mitä tarvi, ne mitä jäi, sai jäädä. 

IMG_20191223_183254.jpg
Keinonahka tai mitä ikinä vanerisen kopan päällä oleva aine onkaan, on muutamista kohdin kutistunut ja irvistää mutta ei taidot riitä lähteä lämmittämään/venyttämään joten jääköön se merkiksi siitä että soitin on juhliin osallistunut.
Jäljellä oleva ongelma kopassa on se että kantokahvan muovi on puolestaan laajentunut niin ettei se mahdu pyörimään kiinnikkeissään. Kiinnikkeet ovat pyöreitä ja kolhiintumattomia joten muuta selitystä en keksinyt.
Nyt pitäisi vaan keksiä konsti jolla saisin kahvan kiinni ja pyörimään niin että voisin hiomanauhalla kaventaa olakkeita hieman. Vilkaiskaa nuo kuvat niin hoksaatte mistä puhun. Tästä voi kehkeytyä hyvänlainen offensiivi mikäli tuon haluaa saada nätisti tehtyä, äkkiseltään en keinoa ole keksinyt. Uloimmaisten hiomiseen olisi jo idea mutta sisempiin sitä ei voi käyttää joten ihmettely jatkuu.

IMG_20191219_121427.jpg

IMG_20191220_095005.jpg

Elektroniikkaosion kanssa otin varaslähdön ja kirmasin SP Elektroniikkaan hakemaan uusia osia. Aivan vastaavia ei löytynyt, osien arvot ovat joko Lesan omia eli ovat tehneet komponentit itse tai silloin on vastus- ja konkka-arvot menneet eri hypyillä. Vastaavia tarpeeksi lähellä olevilla arvoilla löytyi toki.
Komponenttiluettelo on myös hauskaa luettavaa kun otsikot ovat italiaksi: resistori, condensatori, motore, jne. Herkkuna merkkilamppu joka on kerrassaan hauskasti "lampadina".
Ao kaupassa asiointi tällaisella puutelistalla on kuin karkkikaupassa olisi, pussiin katsellaan useasta laarista ostettavaa ja sisältö on lopussa samanlainen, monenkirjavaa herkkua. 

Kauppahan on muutenkin hauska, sitä pyörittää kaverini Pennasen pariskunta, Seppo ja Riitta. Myös kaupan työntekijät ovat hupaisia ja tuntevat jo meikäläisen ja läppä lentää. Kun kerroin mitä olen ostamassa ja kysäisin että mistä päästä aloitettaisiin niin sain vastauksen että: - miten olisi maksusta?
Myöhemmin piuhahyllyllä tonkiessani myyjä tuli komponenttipussia rapistellen ja sanoi: - nyt olisi 640:n edestä.
Mahtavaa palvelua huumorin kukalla höystettynä - ihan parasta.
Selvennykseksi sanottakoon että koko ostosreissu maksoi 8 euroa. Kahdeksan. Euroa.
Ei tämä restaurointi kovin kallista ole. No, on siinä pari putkea, jos ne joutuu uusimaan voi jokunen kymppi mennä.

 

Mainitsin edellisellä kerralla myös toisesta projektista. 
Joensuusta jo hehkuteltiin että se olisi speedway GM joka kyllä osina majoittuu tallissa, mutta ei se ole nyt se. Niihin rakkineisiin on nyt into tässä kohtaa loppu, katsotaan jos siihen jossain kohtaa jaksaa taas keskittyä. 
Sen sijaan puhuin Honda XR600R -93 enskavehkeestä. Hommasin ao ajokin syksyllä ja hauska pelihän se on. Mutta tietysti kävi niin että hetikohta ajoonoton jälkeen siihen tuli vika. Vilkut lopetti toimimasta. 

Toverit valisti minua että ei niitä tarvitse metsässä rymytessä. Tottahan se on. Mutta metsään mennään yleisiä teitä pitkin ja niillä liikkuessa niistä olisi siellä täällä ihan hyötyäkin. Enkä minä mihinkään metsään sillä, ihan metsäautotiet ja polut piisaa, niissäkin on menemistä kun on vähän ajokokemusta ao vehkeistä. 

Joten. Vilkkuja tutkimaan. Riemuissani ajattelin että mikäpä on tutkiessa kun kaupan mukana sain huoltomanuaalin johdotuskuvineen kaikkineen. Hah! Helppo nakki ja piece of cake. 
Minun pyörässä on kaksi staattoria, toisesta tehdään tasasuuntaajalla sähköt DC-piirille ja toisesta sitten vaan AC-sähköä AC-regulaattorin perään. 
Arvaatteko mitä?
Toinen johdotuskuvista on malliin jossa on sekä AC että DC piirit, mutta - ei vilkkuja. Toinen kuva on malliin missä on vilkut, mutta pelkällä DC piirillä, ei AC:ta ollenkaan. 
No niin, missä se nakki nyt on ja mihin kakunpala hävisi?

IMG_20191223_183329.jpg

Aikani itkeskeltyäni ja niistettyäni printattuihin kytkentäkaavioihin sain kerättyä sen verran voimia että tutkiskelin tilanteen olevan silti ihan siedettävä. Eli niin että ajokista löytyy kaikkea ja se kaikki löytyy aina jommasta kummasta kaaviosta. Metsästin ensimmäisenä DC-puolen tasasuuntaajan irrotin sen tylysti pois ja kytkin omasta jännitelähteestä 12v DC-piiriin.
Elikkäs tämän palikan:

IMG_20191223_183539.jpg

Ja ae että toimi vilkut, niin loimotti ja vilkku jotta!
Takavalokin kiilui. Uuh. Niin ihanasti punersi. 
Ja pelasi vaikka miten ravisti ja täristi piuhoja. No johan on persuuna. Tasasuuntaja takaisin kiinni ja pyörä käyntiin (eli pyörä ulos, hana auki, puolipuristin päälle, käynnistyspoljinta sievästi alas niin että puristus löytyy, puolipuristin pois, poljin ylös ja - kaikki voima oikeaan jalkaan, polkaisu, vitut, ei yrittänytkään, ai niin, imu päälle, äskeinen uusiksi, nyt poljin hurahtaa "läpi", saatanan saatana, sama uusiksi, hiki tulee, on tämä saatana työmaa, polkaisu, saikohan se liikaa, sama uusiksi, perkele mikä tuli ostettua, polkaisu - lähti perkele!) vain todetakseni että eipä toimi vilkut edelleenkään. 

Irroitin tasasuuntaajan jälleen ja haalasin itseni ylempänäkin mainitun Sepon luokse. Sepolla on pajalla kaikki maailman vehkeet, luulen että siellä voi halkaista vaikka atomin. Mikrokin on. Ja kahvinkeitin. Muuntajan käämintälaite. Piirikoneita. Asioita joita yhdistelemällä syntyy sähkökitara. Tai viehe.
Kaikkea muuta on paitsi ei tilaa.
Asioiden välissä kulkevilla poluilla ei voi ohittaa, pitää mennä peräjälkeen. Ei se mitään. Keittiöstä löytyi sen verran tilaa että siihen sai variakin josta syötimme tasasuuntaajaan hitusen AC jännitettä. Toiseen puoleen yleismittari kiinni. Tasuri toimi juuri sen verran että AC jännitettä nostaessa ehti juuri 13.jotain DC:tä vilahtaa mittarissa kun se lasahti oikosulkuun.
Selvä peli, käsi ranteesta poikki ja lapsi niellyt kirveen. 

On varmaan käynyt niin että jossain DC-piirissä on piuhan eriste pettänyt ja se on ottanut runkoon ajaessa tai joku muu on aiheuttanut äkillisen virtapiikin niin että tasasuuntaja on kerrassaan niesaantunut ja lakannut toimimasta. Tämä tarkoittaa uuden suuntaajan tilaamista sekä koko pyörän DC-piirin uudellen johdottamista. Jos samat piuhat ovat palvelleet vuodesta -93 on hyvinkin luonnollista että jostain voi eristeet jo vähän rispaantua tai jotain muuta ongelmaa tulla. 

IMG_20191223_183346.jpg

Nakki on taas näkyvissä, helppo se ei ole mutta pituutta näyttäisi siunaantuvan. Kakunpala saa jäädä kadoksiin. Kaljaa näyttää kuitenkin jääneen. 
Tällä hetkellä uusi tasuri on tilattu Brexitlandiasta, se tulee jos Boris vielä sallii toimituksia tänne kapiseen unionieurooppaan. Piuhaa saa Sepolta ja aevan ihania liittimiä justiinsa tämmöisiin tarkoituksiin. Sepon kaupassakin on kaikkea. Onni on alan lähikivijalkakauppa. 

Joo, sellaista.

Joulu tulee. Siihen on valmistauduttu taasen monin eri tavoin. Esimerkiksi inttämällä. 
- Ei osteta kuusta tänä jouluna, käydään muutama havu ja laitetaan veteen uunin päälle, tulee oikea tuoksu. 
- Kyllä ostetaan.
- Jaa? No okei. Mutta pannaan se terasille ikkunan eteen ja ne havut uunin päälle?
- Ei laiteta. Sisälle laitetaan.
- No, mutta, kun äitikin sanoi että voidaan laittaa terasille.
- Millon?
- Kerran kun tultiin kotiin, mistäkähän - no jostain tultiin, niin tuossa koulun mutkassa sanoi joten se on nyt äänin 2-1 kuusi ulkona.
- Onko nauhoitetta?
- Tä?
- Jos ei ole äidin kommentista nauhoitetta niin tuo ei päde.
- Mitä hel.. no eihän tuosta nyt voi olla.. siis.. häh? Kuusi terasille ja sillä selvä. Kyllä kai tässä nyt minäkin saan mielipiteen sanoa.
- Joo, iskä, saat sanoa saat, mutta ei sitä kato oteta huomioon. Kuusi tulee sisälle.

Kuten tarkkaavaisimmat lukijat jo ylläolevasta ehkä päättelivätkin, nostan kuusen tänään kylppäriin sulamaan, koska sehän tulee taas sisälle, tänäkin jouluna. Siitähän se on ennenkin meidän talon Joulu lähtenyt käyntiin, niin nytkin. 
Rauhallista ja mukavaa tätä viikkoa myös teille kaikille, miten sitä sitten vietättekin. 

-- Jumppe
PS: Tiedättekö mikä on aaton aatto? No, se on tto. 

lauantai, 7. joulukuu 2019

Lesaphon

7.12.2019

Copyright Jumppe

Tervehdys,

kävittekö linnassa eilen? Joo. En minäkään. Oli halkohommia ja muikun paistoa niin en joutanut. Twitterissä Itä-Suomen poliisi kertoi kätelleensä omalla vastaanotolla reilut 30 tulijaa tervetulleeksi putkaan. Boolia heillä ei ollut mutta kuulemma tulijoista moni oli tämän aavistanut ja nauttinut sitä kosolti etukäteen. Aika mukava homma kun poliisikin heittää vähän "läpällä" omia juttuja, tulee viranomainen kansalaista vähän lähemmäksi näin. 

Piti alkaa raapustelemaan blogia pitkästä aikaa. Huomaan statistiikasta että täällä käy uskollisesti ihmisiä katsomassa olisiko uutta tekstiä tullut ja se lämmittää kyllä. Kiitos teille. 
Tämän takia ja ettei kirjoittaminen ihan pääsisi unohtumaan itsellä, päätin (uhkarohkeasti, taas) alkaa tekemään juttusarjaa parista autotalliprojektista. Mielessä olisi paljonkin muuta, lähinnä ihmettelyä, vaikkapa nykymaailmasta ja sen menosta, mutta koen että yksisuuntainen viestintä vakavammista aiheista on saarnaamista, vailla dialogin mahdollisuutta, joten se lipsuu herkästi vielä julistamiseksi. Siitä en tykkää ja riitaakinhan näistä vakavista aiheista tahtoo tulla joten jätämme ne pois. Paljon kivempaa on kirjoitella ja lukea varttuneen ukon tolskaamisesta autotallissa. 

Taannoin kävi nimittäin sillä tavalla että Lakiasiantoimisto Vuontisjärjestys (nimi muutettu, eikö olekin hyvä hämäys Mika Vuontisjärvi?) löysi taloa siivotessa vanhan matkalevysoittimen joka oli kuulunut äidilleen. 
Aivan.
Matkalevysoittimen.
Kannettavan soittimen jolla voi kuunnella LP-levyjä. Toverinsa hyvin tuntevana Mika kertoili siitä sitten minulle ja Herukan Paronille ja sanoi että jos jompikumpi kamppeen haluaisi, se olisi nyt tarjolla. En muista miksi, mutta tilanne eskaloitui siihen että soitin arvottiin whatsupissa (whatsup ei osallistunut arvontaan) jollain melko tieteellisellä menetelmällä. Eli sanottiin numero. Jotenkin Paronin numero oli parempi, tai lähempänä jotain, mutta Herukkaan se meni. Tovin kuluttua Paroni tarjosi soitinta minulle, syytä en enää muista tarkoin mutta epäilen sen johtuneen siitä ettei Paronilla ollut syttöjä ryhtyä sitä kunnostamaan ja arveli että minulla on. 
Oikeassa oli.

Lesa LF52B sarjanumero 70911. Milanossa Italiassa tehty. Lesaphon Diamante myyntinimellä. Vuodelta 1957.
Vanerikotelo, päällystetty keinonahalla (arvelen), verkkovirtaa nauttii ja vahvistin on kahdella putkella. 
Vetoremmiä ei ole, vaan lautanen pyörii jollain suoravedon tapaisella. 

Tässäpä yleiskuvat:
2994.jpg2849.jpg

Aloitin puuhastelun 2.11.2019 ja enimmäkseen kampetta on nyt purettu osiin, kuvattu joka vaiheessa ja aloitettu puhdistamaan. Pinnassa näkyy käytönjälkiä enkä aio niitä lähteä paikkailemaan, eli tehdaskunto ei ole tavoitteena. Oikea termi hommalle lienee restaurointi ennemminkin kuin entisöinti. Tavoitteena on saada se kuntoon niin että sillä voi levyjä soitella halutessaan. Aikatauluakaan ei ole, mukavia hommia ei kannata sotkea asioilla joilla ei ole merkitystä. Sitä mukaa kun intoa piisaa rassaillaan eteenpäin.

Valitettavasti tekijän kunnianhimo ja halutun lopputuloksen taso voi, taas, olla taitoihin nähden liian korkealla. Saa nähdä miten äijän käy, oppimistahan tässä ainakin tulee ja se on aina mukava. Tosin oppi tulee useimmiten virheistä jotka eivät niinkään houkuttele mutta se on vähän väistämätöntä laiskahkolle "eiköhän tämä näin irt..." kokeilijalle joten "oho, eikua" tulee varmasti. Toivotaan ettei mitään peruuttamatonta.

Arvatkaapa kuinka montaa ainetta ehtii kokeilla tahranpoistoon kun oikein äityy?
Kyllä.
Montaa.
Käy sillä tavalla klassisesti että kun huippu varovasti aloittaa jollain miedolla konstilla, esim pyyhekumilla ja ihan vaan kostealla rätillä, päätyy hetken päästä koettamaan pehmeää harjaa, karheaa sientä jne.
Onhan se nyt kumma ettei lähde puhtaaksi. Kun ei niin ei.
Sisälle.
- Rouva, eikö olekin se Tolu semmosta mietoa puhdistusainetta?
- Oo..on, miten niin?
- Joo, kiva kiitti hei.
Toluvesi astiaan ja keittiösieni (uusi, vartavasten ostettu paketillinen) sinne ja varovaista hankausta. No, nyt lähtee. Ei liian märällä sienellä/harjalla ja heti kuivalla rätillä kuivaus johon jääkin likaa. No niiiiiiiiiiiiiin.
Mutta. 
Ei lähde kaikki. Mitähän sitä tohtisi kokeilla? Ja sama ralli alkaa alusta päätyen niinkin rajuun aineeseen kuin Bräkleen. Huomaan myöhemmin että vaikka aineet kovenivat niin ne kaikki oli enimmäkseen rasvanpoistoon. Kaikki tahrat eivät kuitenkaan rasvaa ole, ei ole vaikka piknikillä kanankoipia Tauno Palon soidessa taustalla olisikin syöty.

Samaan aikaan putsauksen kanssa aloitin irronneen päällysteen liimaamisen takaisin niihin kohtiin mistä se irvistää. Päällysteessä on reikiäkin mutta en ala sitä uusimaan, oikean materiaalin löytäminen olisi liian työlästä. Ei mennä vielä sille tasolle. Tähän käytän perusliimaa, sitä keltaisen purkin legendaarista tuotetta, tiedätte kyllä. Se tuntuu toimivan. Tosin tallissa on vain +10 joka on liimaamiselle pikkuisen vähän joten ennen liimaamista lämmitän kohteen ja liimapurkin kuumailmapuhaltimella. Joka kerta meinaa sormet palaa, liimapurkki varsinkin lämmähtää yllättävän nopsaan. 
- Ai saat.. perhana että tuli lämmin! ja muuta suupielistä purkautuvaa puoliäänistä jupinaa siis tallissa näissä toimissa.
Anopin sanoin; yksin on hyvä puhua, useimmiten ei tule riitaa.
(Ai, kannattaisi mennä sisälle taloon liimaamaan. No. EI. Ei tietenkään.)

Mutta.
Eihän sitä niin pientä ja mitätöntä touhua olekaan etteikö vähän takapakkia voisi tulla. Tuntuu ettei putsailussa ja liimamisessa nyt kovin kummoista voi, mutta niinhän se tuntuu moni muukin asia mahdottomalta. Olen melko varma että jotain mystistä valkoista nousee päällysteen materiaalista sen pintaan paikkoihin joissa sitä aloittaessa ei ollut. Tämä täytyy tarkistaa kuvista, mutta tällä hetkellä olo on vähän hölmistynyt. Löydöksen tehtyä siirryin tahranpoistossa myös uudelle tasolle, toin nimittäin kannen sisälle Rouvan silmiin. Kohta kaivetaan kaapista Anopin joskus tuoma tahranpoistoaine ja Rouvalla oli muutama muukin jytäkkä idea. 

Tässäkään hommassa ei koskaan olla niin hankalassa paikassa, ei edes silloin kun käsissä on puukapuloita, puristimia, liimapurkki ja taskulamppu hampaissa, ettei radion kanavaa voi lähteä vaihtamaan jos sieltä alkaa soida GnR, RHCP tai Metallica. Okei, Metallican voi jättää jos on oikea kipale, noita kahta ei mitenkään. Vaikka olisit 15min tällännyt jotain asiaa hikipäässä ja hankalassa asennossa kohdalleen, on se jätettävä sille sijalleen jos radio noin pettää. Vartin tympeä ähellys on halpa hinta mielenterveydestä. 
Joo joo, on Spotify ja kaikkea, mutta radio on sillain soma että se viihdyttää noin muutenkin. Ai tä? Että eikö muka Nostalgia soita GnR:ää? Soittaa se. Muuta vikaa siinä ei sitten olekaan. Ai kiinni? Radio, tallissa? No ei. Siihen ei lähdetä. Talliin kun mennään niin järjestys on se että valot päälle, radio päälle, kalja...tölkit lasketaan ja todetaan ettei nyt niihin kosketa ja sitten hommiin. (No, okei, voi muutaman joskus juoda).

Jatkuu.

--Jumppe

sunnuntai, 20. lokakuu 2019

Fallkirk wheel

20.10.2019
Copyrigt Jumppe

Se on moro!

Syksyn teki, äsken. Kuuraa maassa, talitintit ruokapaikalla, mollikka paistaa ja ilma on kuin maitoa. Kohta jäätyy Tölppä ja Alakylä, pääsee jätkät ajelemaan. Mainioita, oikeinkin mainiota.

Kirjoittelen vielä yhden merkinnän Skotlannista. Aloitetaan otsikon vempeleestä.

Oletteko koskaan nähneet vesiliikenteen eritasoista T-risteystä? Niin. Siis että kaksi vesireittiä joilla on 30m korkeuseroa muodostaa toimivan T-risteyksen jossa veneet pääsevät menemään? No kuulkaa. En minäkään ollut ennen reissua. Tokko näitä montaa on värkättykään maailmaan mutta Fallkirkkiin on yksi. Siitä sen nimi, Fallkirk wheel, Falkirkin pyörä.
Tällainen härveli.

IMG_20190916_150707_exported_41565164450

Pyörässä on kaksi "kehtoa" joissa on vettä. Päädyissä on luukut niin että sinne voi ajaa veneen. Sen jälkeen tuo pyörä pyörähtää vieden veneen ylös ja tuoden toisen alas (mikäli kyydissä on). Kas näin:
 

IMG_20190916_152113_exported_71810142025

Vaikuttava, perin vaikuttava tekele. Piti katsella monta pyörähdystä kun tuntui ettei oikein saa tarpeekseen. Kyytiin en mennyt, halusin vain nähdä kun tuo pyörii ja miten luukut sulkeutuu jne. Tähän ala-altaaseen tullaan ohi virtaavasta joesta tavallisen muutaman metrin nostosulun kautta. 
Alla kuva sulun joen puolelta.


IMG_20190916_151137_exported_56715880044

Tuossa vieressä olevassa pömilässä oli vähän historiikkia ja mm tieto että härrävärkki sisältää yli 20000 erillistä osaa. Energiaa yhteen pyörähdykseen kuluu saman verran kuin teeveden keittoon. Rahaa pyörän tekoon on aikoinaan mennyt riittävästi ja ymmärtääkseni tuli ihan tarpeeseen kun veneillä vielä liikkui tavaraa ja ihmisiä. Nykyään pyörä on pelkästään turistikohde, kuljetushommat ovat siirtyneet pyörille, juniin, ilmaan - ties minne. 

Onhan tuo varsinainen insinöörityön taidonnäyte. Voin kuvitella innon kun tuota on päästy suunnittelemaan. On siinä lyijykynä vaeltanut suupielestä toiseen jonkun kerran. 
Enemmän tietoa pelistä löytyy vaikka näistä linkeistä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Falkirk_Wheel
https://www.youtube.com/watch?v=k27gOmrDgpo

Youtubessa on myös hyviä videoita joissa näkee pyörän toiminnassa, esimerkiksi nämä:
https://www.youtube.com/watch?v=n61KUGDWz2A (nopeutettu)
https://www.youtube.com/watch?v=_tBH9SE-Kw8 (tämä taitaa olla normaalilla nopeudella)
Vielä laitetaan varsin hieno ilmakuva alueesta:
https://www.youtube.com/watch?v=FOOsF-Yufz0

Kaikkea sitä, sanoisi Hautalan Vaari.

Kun kehuin aiemmin Skotlannin ihmisiä niin lopetellaan reissukuvaus mukavalla muistolla joka jäi mieleen paluumatkan Glasgow - Manchester junaosuudella.
Valitsen tämän vaikka voisin kirjoittaa myös eräästä pariskunnasta jonka tapasimme Iron Horse pubissa. He antoivat lyhyen oppitunnin Skotlannin tilasta, itsenäistymisaikeista, EU-erosta sekä iän ikuisesta protestanttien ja katolisen kinastelusta. Isoja asioita on heillä nyt pöydällä. Tsemppiä sinne ja älkää tapelko.
Tai toisesta pariskunnasta jonka tapasimme Obanin suklaakahvilassa. Vähän homssuleena emäntä ja hillitympi miehensä. Mainiot jutut heillä. Tai Fort Williamin hotellin omistajapariskunnasta jonka emäntä kävi reissujemme aikana ostamassa Rouvalle synttärilahjan. Ystävällinen on lievä ilmaisu heistä. 

Sen sijaan piirrän tuokiokuvan kanssamatkustajistamme. Käytävän toiselle puolelle, pöydän molemmin puolin, asettui nelikko. Mummu, arvatenkin hänen 60 nurkilla oleva poikansa liituraitapuvussa ja nappaskengissä. Toiselle puolelle pari kolmekymppistä naista. 
Heti kun juna lähti liikkeelle, kaivoivat naiset pienet skumppapullot kasseistaan pöydälle ja kaatoivat mukeihin. Liituraitamies ei jäänyt yhtään pahemmaksi vaan kaivoi omasta muovikassistaan tölkin kaljaa. Jos silmät voisivat pudota, olisin joutunut ne keräämään junan lattialta. Siis että mitä? Liituraitapukuinen mies kaivoi juuri pussikaljaa pöytään?!?!. Terve ja morjens. 
Mutta, mikäpä siinä. Käy minulle, nauttikaahan menemään, ei minua haittaa yhtään.

Seuraavaksi kassista löytyi muovituoppi jota mies haisteli ja meni epäilevän näköiseksi. Mummu otti mukin ja kivahti jotain josta en ehtinyt saada selvää, ja löi tuopin pöytään että nasahti. Luulen että suomeksi se olisi ollut jotain "vain saatana se luottaa, kaajat nyt sitä kaljaa siihen".
Poika kaatoi. Siemauksen kahden jälkeen Mummaa rupesi naurattamaan jo. Voi veljet mitä menoa. Etten sanoisi oikeaa hommaa. 

Tovosen kuluttua vaunuun pelmahti tarjoilukärry ja odotin mielenkiinnolla mitä myyjä sanoo omien juomien kiskomisesta. Niin.
Ei mitään tietenkään. Eihän nyt olla suomessa. Se ole niin nuukaa. Bongasin kärrystään kaljaa ja ostin minäkin, ihan periaatteen vuoksi, tölkin. Edessäni istuvat nuoret miehet potivat kauas havaittavaa kohmeloa ja toinen ei ostanut mitään ja toinen pyysi pullon vettä.
- Water?!?!? Come on man, its Sunday, äimistyi myyjä ja olisi arvatenkin tyrkyttänyt miehelle kaljaa. Nauruksihan se meni molemmin puolin. 

On ne. On ne vaan. Rentoa ja hyväntuulista menoa. Jos ihmiset tekivät Glasgowin niin meille he tekivät kyllä myös koko Skotlannin. Kerrassaan oivaa väkeä. Tehkää sovussa ne isot päätökset. Tullaan taas käymään kun ehditään. Edinburgh, Aberdeen ja ihan pohjoinen on vielä näkemättä.

Rouvalle kiitos matkaseurasta, tai no, Rouvan reissuhan tämä olikin itse asiassa mutta kuten huomaatte, eipä tarvinnut itselläkään juuri menoa noitua.
Ja sellainen toive vielä Rouvalle että älä kasva enää aikuisemmaksi. Nyt on hyvä. Pidä se ainainen uteliaisuus ja positiivinen asenne tallessa. Hyvä sinun kanssa on eloa eteenpäin mennä. 

--Jumppe
 

perjantai, 11. lokakuu 2019

Bussikuskit

10.10.2019
Copyright Jumppe

Moi,

jatketaan Skotlannin retkeä parilla elämänmakuisella jutulla. 
Siirtelimme itseämme reissussa busseilla ja junilla, molemmat oivia konsteja liikkua Skotlannissa paikasta toiseen ja ihastella maisemia ja nähdä sikäläistä elonmenoa.

Ammattiryhmistä erityisesti bussikuskit jäivät mieleen. Todella eläväisiä ja hauskoja ihmisiä. Eläviä esimerkkejä miten asiakaspalvelua ei tarvitse erikseen tehdä - sen kun viihtyy itse ja antaa läpän lentää ja pistää rennosti päivää purkkiin. Kun on aito itsensä, ei tarvitse kenenkään persettä enempiä nuolla. 

Aloitetaan Herrasta joka ajoi meidät For Williamista Obaniin. 
Heti bussiasemalla tämä jo aavistuksen varttunut herrasmies otti puhutteluun laiturin penkillä aikaa viettäneen pyöräilijän tivaamalla häneltä onko hän tulossa kenties kyytiin vai ihan muutenko vain vie odotuspaikkaa maksavilta matkustajilta ja tuleeko pyörä kyytiin jne. Nopeasti hän huomasi että heppu oli ehkä aavistuksen omissa maailmoissaan ja puheensa turhaksi. Ei muuta kuin ovi sitten auki ja kulkijat bussiin.

Välittömästi ajon alettua mies tarttui mikrofoniin ja alkoi kertoilemaan tulevasta matkasta ja reitistä ja ties mistä. Kaljanjuonnin bussissa kielsi. Tosin kukaan tainnut yrittääkään. Liikenteestä hän mainitsi päivän ykkösviholliseksemme asuntoautot. Heh. No niin.

Matkan varrella riitti juttua kuin turistibussin kuskilta, historiaa ja muutakin tuli. Harmikseni osa meni tyystin ohi vahvan skottiaksentin takia. Mutta muutama juttu jäi sentään haltuun.

Välittömästi erään historiadetaljin jälkeen hän kysyi yllättäen onko kukaan matkustajista ikinä ostanut muistamattomana humalassa netistä mitään? Käsi ylös? No, kukaan ei tainnut nostaa mutta kaikki virnuili sillä tavalla että tiesi ainakin "yhden kaverin" joka niin oli tehnyt. 
Noh, noilla seuduilla oli eräs isäntä tehnyt niin myös. Mutta koska muistissa oli aukko, ei osannut mitään sen kummempia odottaakaan kunnes kaksi viikkoa koomauksen jälkeen talon eteen pysähtyi rahtifirman auto ja sieltä nostettiin kartanolle astetta isompi paketti. Kun asiaa selviteltiin laatikosta löytyi aito kanuuna. Siis juuri sellainen mitä oli linnoissa ja laivoissa ennen vanhaan. Käydyssä keskustelussa isännälle oli vakuutettu että kyllä tällainen on 2 viikkoa sitten tilattu ja maksettu että tässäpä tämä nyt sitten olisi ja nimi tuohon.
Eihän siinä mikään auttanut. Nimi paperiin ja tykki kartanolle. Ja niin hienosti kuski juttunsa ajoitti että heti loppuhuipennuksen jälkeen hän saattoi sanoa että "katsokaa, tuossa se tykki on". 

No niin on. Nyt on isännällä sitten tykki pihalla. Ainahan se aikuisella miehellä hyvä tykki on olla, (givitöweinau).

Kanuuna.jpg

Tästä vähän matkaa eteenpäin kyytiin nousi vanha herra jonka askel nousi aavistuksen verkkaan ja eikä enää kovin korkealle. Kuski odotteli rauhassa että pappa pääsee istumaan ja huikkasi vielä varmistuksen puhutellen pappaa nimeltä, ennen kuin laittoin vilkun päälle ja lähti liikkeelle. Näin pitää toimia. Mahtavaa palvelua.

Hetkeä myöhemmin ymmärsin miksi kuski oli heti matkan alkuun kysynyt onko mukana Monty Python faneja. Syy oli se että kohta ohittaisimme linnan jonka pihalla oli kuvattu joku sketsi jossa esitetään jotain ranskalaisia linnanherroja. Kas tässä:
LInna.jpg

Kyseessä on Castle Stalker ja on varsin kuvattu pytinki. Katsokaa toki parempi kuva vaikka tästä: 
https://www.trover.com/d/1bkkV-castle-stalker-argyll-and-bute-scotland

Kohta saavuimmekin jo Obaniin ja muutaman minuutin kaupunkipätkällä kuski ehti neuvoa parhaat fish and chips paikat ja selostaa ties ja mitä. 
Paluumatkalla äsken mainittu pappa nousi myös kyytiin ja oli käynyt ehkä pintillä kahdella. Hän bongasi bussissa istuvan mummon jolla oli koira ja kosolti kantamuksia mukana. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun pappa ehti matkan aikana tivata mummolta etteikö hän nyt varmasti tarvitse apua kantamusten kanssa jne. Ai ai ai.. mukavaa. 
(Ei. Ei tarvinnut mummo apua. Mutta kulkeehan bussi joka päivä että onhan papalla aikaa pehmittää).

Loistava persoona oli tämä kuski ja teki matkaan lisäarvoa roppakaupalla tarinoillaan. Ei voi kuin hattua nostaa. 

Toinen tarina sijoittuu välille Inverness - Glasgow. 3.5h rypistys josta pari ensimmäistä tuntia suoranaisessa satumaisemassa, laaksojen ja vuorien välissä. Tämä kaveri oli myös varmasti aikamoinen veitikka mutta jostain syystä noussut väärällä jalalla aamulla ylös. Heti bussiaseman laiturilla lähti vastustamaan kun bussin sivuluukku ei pysynyt omin voimin ylhäällä vaan kuski joutui pitämään sitä olkapäällään että porukka sai pakaasit sisään.
Mies aavisteli selkeästi että tulee pitkä päivä ja niinpä kun Hannele tervehti häntä iloisesti toivottaen hyvää huomenta kuski vastasi pelkällä huomenella ja arveli ettei tässä mitään hyvää ole. 

Tunnin verran ajeltuamme kyytiin noukittiin pari matkustajaa lisää. Kuski teki jo lähtöä mutta huomasi peilistä että molemmat seisoivat vielä käytävällä. Liinat kiinni, kässäri päälle ja selvittelemään. Kävi ilmi että bussiin oli myyty 61 lipanteria mutta linjalle laitettu auto jossa vain 59 penkkiä. Nice?
Neuvottelun päätteeksi toinen matkustajista jäi odottamaan seuraavaa bussia ja toinen istumaan käytävälle. Sille portaalle mikä astutaan kuskin vierestä matkustajatilaan.

Matka jatkui ja käytävälläkin istunut pääsi penkkiin kun osa jäi pois. Tultiin Perthiin missä on pienimuotoinen solmukohta Glasgow/Edinburgh/Inverness linjoille. Porukkaa vaihtui autosta toiseen mutta kun piti lähteä niin muuten hyvä muttei lähdetykään. Kuskin turvavyö oli jumissa eikä hän saanut sitä päälle. 

Mies soitteli sinne tänne ja sitten odoteltiin. Hetken päästä paikalle ilmestyi reippaasti paskaisessa haalarissa huoltomies joka hakkasi nyrkillä turvavyöpakkaa ja herkutteli vyön liikkeelle. Veti sen täysin ulos ja takaisin pari kertaa ja pyysi kuittauksen kuskilta lappuun ja taas mentiin.

Glasgowissa kuski oli jo niin maassa ettei oikein jaksanut ottaa edes kehuja vastaan kun sanoin sille että ei kannata olla moksiskaan ja että hyvin pysyi homma hanskassa vaikka oli monenlaista vastusta matkassa.
"At least we are here" oli ainut kommentti.
Huono päivä, kerta kaikkiaan mutta hienosti heppu homman klaarasi. 

Yleiskommenttina linja-automatkoista voin kertoa että aika monta kertaa nousi Rouvan oikean käden sormi osoittamaan milloin mitäkin ja täytyy myöntää että omakin pää pyöri kuin tutkan antenni. Oli nimittäin maisemaa mitä katsella joka pätkällä. Siistit autot, kuljettajat esimerkin mukaisia persoonia, tiet hyvässä kunnossa, mukavat penkit, kaikin puolin jees eikä ihan mahdottoman hintaisiakaan. Jos menette käymään ylämailla niin tuota liikkumismuotoa ainakin voin suositella. 

Vielä raapustan merkinnän tai kaksi reissusta jahka ehdin. 

--Jumppe