torstai, 19. maaliskuu 2020

Berliini

19.3.2020

Copyright Jumppe

Joo.

Talven kisarupeama alkoi ja lopahti melkein samoin tein ja nyt on äimistelty tilannetta. Havahduinpa kirjaamaan jotain Berliinin reissustakin tänne. Koko reissu on liian pitkä juttu kirjailtavaksi, joten päätin tehdä tämän vähän eri tavalla, kertomalla vähähdyksiä sieltä täältä, kuitenkin kronologisesti. 
Reissussa on kyse siis jääspeedwayn Joukkue-MM finaalista Berliinin Wilmersdorfissa 29.2.-1.3.2020 ja kirjoittaja on mukana retkellä suomen joukkueen kapteenin, Matti Isoahon, mekaanikkona.

25.2.2020
Reissu alkaa aikaisin aamulla. Jo niinkin hyvissä ajoin kuin edellisen illan nukkumaanmenoaikaan saan tietää moneltako Matti ja Aki (toinen mekatsu ja Matin isoveli) ovat tulossa hakemaan. Herätys on sen mukainen ja istun silmät lupsollaan pytyllä kun näen viestin:

- Kartanolla, alahan joutua.
Hymistelen itsekseen että niin vain Aki on nukkunut pommiin sitten. Varalta kuitenkin kysyn:
- Kenen kartanolla se huutaa?
- Sun.
Voipppperkele. Silmät kokotankoon ja toimimaan. Reippaasti etuajassahan veljet sieltä saapuivat joten ihan riehumaan ei toki tarvi ryhtyä. Työnnyn Mersuun ja Matti ohjastaa ajokin etelään päin. 
Lopussakin. On tätä odotettukin, ensimmäinen kisareissu talvelle. Nämä ne ovat mahtavia, ihan parasta!

Suonenjoelta napataan kyytiin Mikko Hessu Jetsonen ajokkeineen. Paku täyttyy ja todetaan rengaspaineet pieniksi. Suonenjoki Cityn TB:llä lykätään renkaisiin lisää maailmaa, renkaat pyöristyy 4 kilon tuolla puolen. Nooh..

Jossain kohtaa matkaa muistamme soittaa Hessulle YouTubesta kipaleen: Mie oon Matti.
Akin löytämä biisi joka on kaikessa karuudessaan ihan pirun hauska ja riemua revitään tietysti nimestä. 
Huumori uppoaa Hessuun kuin isä äitiin ja tästä alkaa koko reissun mittaisten hokemien putki.
Tarkastakaa halutessanne taideteos itse tästä, olkaatten niin hyvät:
https://www.youtube.com/watch?v=I5J1YcMWTh0

Tästä lähtien aina välillä joku toteaa että: Mie oon Matti tai Sanotaanko näin eddä.. Myöskin vaddupehkot kasvaa ehtimistään retkueen puheissa. Naurattaahan tuo vieläkin. 

Sataman check-innissä täti ihmettelee ettei kai ajokkimme niin pitkä ole kuin lippuun on merkitty. No eipä ole. Lipunostaja on vahingossa merkannut rastin turhan ison ajoneuvon kohdalle, nostaahan se vähän hintaa mutta ei konkurssia tee. Lipunostajan nimeä en kerro mutta sanotaanko näin että Matti se oli.

26.2.2020
Laivapäivä on sitä normia. Ällistellään, kuulostellaan, soitellaan kipaleita Bosesta, pelataan korttia, käydään salilla. 
- Kohta päästään syömään, vähänkö hyvä. 
Niin, tätähän se on koko ajan kun Hessu on mukana. Hyvä tavaton miten voi joku syödä koko ajan ja hyvällä ruokahalulla. 

Tai no. Sattui siellä muutakin. 
Kävin hakemassa hytistä pelikortit baariin ja samalla reissulla huomasin että hytin ovi ei lukkiudu. Ei sitten millään. Hätäytän lähettyvillä hortoilevan siivousihmisen ja kysyn olisiko hänellä jotain kikkoja asiaan. Hän käy rapistelemassa ovea ja toteaa saman kuin minäkin ja lisäksi sen että ovi menee lukkoon yleisavaimella mutta ei enää automaattisesti oven sulkemalla. Saan ohjeet mennä respaan. 

Näin toimin ja kerron asian siellä. Saman tien saan avaimet viereiseen hyttiin ja eräs laivan työntekijöistä lähtee avaamaan uuden ja vanhan hytin välistä väliovea. Ideana siis että vanha hytti lukitaan hepun yleisavaimella ja kulku tapahtuu uuden hytin ja välioven kautta. Tämä käy ja näin toimitaan. 

Lompsin korttipakan kanssa baariin ja kerron tarinan. Pokka ei tahdo pysyä ja huomaan jo kesken jutun että metsään menee. Jätkät ei usko viereenkään tarinaani. Eikä uskokaan.
- Vitut, jätkä kusettaa.
Näytän uusia avaimia mutta asia ei oikein uppoa vieläkään. Sitten Matti käy tupakalla ja poikkeaa hytissä ja käyttää tietysti vanhaa ovea ja sama tilanne on päällä jälleen mutta sillä erotuksella että meillä on edelleen käytössä 2 hyttiä.
Nyt uskoo heputkin jutun ja näin asumme matkan leveästi kahdeksan hengen tiloissa. Mikäpä siinä.
Vanhan hytin lukko korjataan matkan aikana mutta se ei tietysti asumisjärjestelyihin enää vaikuta. 

Kun päivä käy iltaan ja olemme siellä vihon viimeisellä laivamatkan aterialla (päästiin siis taas syömään, vähänkö hyvä!) tulee puheeksi mahtaako Berliinin kisahotellilla olla tietoa että meillä menee pitkälle aamuyöhön ennen kuin olemme siellä. Kuskit ryhtyvät selvittelemään asiaa joukkueenjohtajalta ja käy ilmi että kisahotellin huoneet ovat varattuna alkaen vasta seuraavasta yöstä. 
Aha.
Kiva. 
Silleen.
Onpa niitä germaniassa hotelleja ja kun nettikin jo rannan tuntumassa toimii niin sellainen löytyykin vaivatta. Aki hoitaa homman ja niinpä meille järjestyy joku Romantik hotelli Travemundesta. 

27.2.2020
Alkava aamuyö. Hotel Romantik tai jotain semmoista. Nyimme ulko-ovea. Lukossa on. Hessu keksii oveen teipatun aanelosen. 
"Dear Family Isoaho". 
No just. Perhehän me. Lukiessamme lappua eteenpäin tajuamme että siinä on ohjeet miten päästä sisälle mutta emme aivan ehdi lappua loppuun kun edeskäypä tulee avaamaan oven. Nauraa että eivät vielä ehtineet lähteä ja että tulimmepa sopivasti. Jawohl kaiffari ja genau! Avaimet kätöseen ja petiin. 
Jostain syystä Hessu omi Matin huonekaverikseen jo laivalla jättäen minut ja Akin ns patuosastoon (kuulemma kuorsataan niin helevetisti että ihan sillä näin). Mikä tuossa tuumaamme me. Käymme vielä kiivaan inton facen messengerissä aamun herätysajasta nuorisohuoneen kanssa jonka jälkeen Perhe Isoahon vanhimmat viskautuvat raskaasti ähkäisten parisänkyyn kötälleen.  

28.2.2020
Joukkue-MM treenipäivä.

Tommi (Halonhakkaaj Jr) tulee aamulennolla Suomesta katsomaan kisoja. Tsekkaillaan rauhassa paikat ja käydään radallakin pällistelemässä. Mukava homma. Oikeastaan ihan pirun mukava. Jäi mieleen. 

Jossain kohtaa päivää käyn viemässä jotain Mersun takapömpsään mutta takanani ovi painuu kiinni ja lukkoon. Sielläpä sitä ollaan pimeässä kopissa. Ryhdyn tutkimaan ovea ja sisäkahvaa ja rapeloin puhelinta taskulampuksi mutta en ehdi löytää kahvaa kun kuulen puhetta ulkoa. 
Koputan oveen ja vihellän. Puhe loppuu kuin seinään.
Vihellän uudestaan ja sanon "here".
Askeleet tulevat lähemmäksi ja ovi avautuu ja siitä minua katsoo Charly Ebner ja hänen isänsä hämmästyneet naamat.
Selitän tilanteen nauraen ja Charly tunnustaa että "vähän aikaa jo ehdin miettiä että mitä helevettiä...".
Hyvin lähtee, kapteenin mekatsu jumissa Mersun peräkopissa. Ammattilaismeno, vai mitä?

Illalla varikolla grillataan ja juopotellaan. Järjestävä seura järkkää sinne grillipirskeet johon kaikki seuran talkoolaiset, kisakuskit ja mekaanikot sun muut osallistuvat. Valtavassa grillissä paistuu sikäläistä maggaraa ja pihvejä. Salaattia ja muuta höystettäkin on ja tietysti kaljaa. Onpa paikalla myös elävää musiikkia yhden pariskunnan ja sähkökitaran ja laulun muodossa. 
Osa väestä juhlii ihan kunnollakin, osa ei. Pöperöt ovat hyviä, oluen jätän väliin.

Hessu on huomannut Mersun toisen lisävalon osoittavan metsään. Yöllisen parkkeerauksen aikana hotellin lähellä joku on törmännyt Mersun keulaan niin että valo on vääntynyt osoittamaan minne sattuu. Riemusta ei meinaa tulla loppua sillä valo osoittaa oikeastikin metsään niin että sillä voi seurata sikäläisten elävien eloa ajellessa. 

29.2.2020
Ensimmäinen kisapäivä

Mukava täpinä päällä. Tarjoamme vastapäätä olevalle Kazakstanin kuskille merkkaria. Mies epäilee, elehtii käsillään myrkytystä. Vakuutan että ei ole, vaan päin vastoin ja näytän oikealla kädellä kuinka kaasu on pohjassa. Kuskin vaimo toimii heidän joukkueenjohtajana ja luulenpa väliin venäjäksi käydyn lyhyen keskustelun sisältäneen komennon ottaa karamelli kun tarjotaan. 
Näin käy.
Hetken päästä mies kävelee posket paksuna tihein askelin edes takaisin. Selvästikään maku ei miellytä mutta poiskaan ei kaveri kehtaa karkkia sylkäistä. Suomen joukkue nauraa nyrkkeihinsä. 

Kisa alkaa ja on kelpo ajajaesittelyhommat savuineen kaikkineen, ilta hämärtyy, kansaa on ja tunnelma oivallinen. Heti kättelyssä katoaa ritsoista ja radan valoista sähköt. Kisaa jatketaan lippulähdöllä jota taivastellaan porukalla. Suomen ensimmäinen erä on nr 4 Kazakkeja vastaan. 
Jään katsomaan erää varikon portin taakse joka on virhe. Siitä ei näe kunnolla. Lähdön jälkeen yleisö kohahtaa ja kun lasken kuskit jotka ilmestyvät takasuoralle näkösille, huomaan ettei heitä ole kuin kolme. Kuka puuttuu? No se vaddupehkosankari. Matti potkaisee vaihdevivusta ohi ja sillon Kazakki ehtii kääntämään eteen eikä Matille jää tilaa mihin mennä vaan osuu Kazakin takalokariin ja siitä suorin vartaloin jäähän ja paaleihin. 
Per ke le.

Juoksen avatusta portista radalle ja liukastelen ensimmäiseen päähän. Matti on saatu esille paaleista ja lähden työntämään pyörää varikolle. Portilla huikkaan race coordinator Morrisille (sori Miia, tiedän ettei muut saisi puhua Philille kuin sinä mutta kiehahti) että "missä on raatokärryt?".
- Sorry, vastaa Phil ja levittää käsiään. 
Höh.

Pyörä on ehyt mutta eturenkaan piikkejä on vähän koukulla. Kuskilla silmät seisoo päässä. Joukkueenjohtaja päättää lepuuttaa Mattia erän verran.
Eipä hyvin lähtenyt tämä urakka.

Itävalta erä 5-1 tappiosta huolimatta tarjoaa ehkä päivän positiivisimman tapauksen. Siinä Itävallan Ebner johtaa erää ja toisena ajava Simon blokkaa kiukkuisesti ohitusta jahtaavan Matin yritykset. Erän jälkeen miehet kättelevät takasuoralla. Matti tulee erästä ja sanoo:
- Ei sitä tarvi kovasti ajaa kun sen vaan osaa. 
Samalla Simon ilmestyy jostain, ottaa Mattia kädestä ja sanoo: Entschuldigung (anteeksi). Tällä hän tarkoittaa tietävänsä että Matti on paljon nopeampi ja oli pakko peitellä aika reippaastikin. 
Oikeastaan tämä pelastaa päivän. Muuten tästä ei jäänyt oikein kummoinen maku suuhun.

Matin ajosta on enin puhti mällin takia pois, oikea olkapää joka osui ensimmäisen erän aikana ensimmäisenä jäähän alkaa kipeytyä eikä pää edellä paaleihin mäjähtäminen juuri helpota hartian ja niskanseutuja. 

1.3.2020
Aamulla Matin olka on niin kipeä ettei käsi nouse kunnolla ja ajokunto on arvoitus kisan alkuun saakka. Mies päättää kuitenkin yrittää. 
Ensimmäisessä erässä vastaan asettuu Tsekki. Hessu ottaa unelmastartin ja johtaa porukkaa ensimmäisen kierroksen toiseen päähän tullessa. Toiselle kierrokselle lähtiessä Hutlan takapyörä lipeää ja hän kaatuu poikittain Matin eteen. Matti törmää täyttä löylyä kurvin ulostulossa Hutlan pyörään ja siitä jälleen paaleihin. 

Eihän tästä tule nyt mitään. 
Olen katsomassa erää varikkokatsomossa ja hyppään aidalta alas ja lähden juoksemaan jälleen radan toiselle kulmalle. Mies on ongittu paaleista ja kävelee vastaan. Itse menen tarkastamaan pyörää joka ei liiku mihinkään, vapaallakaan. Etuhäkki on vääntynyt ja piikeissä kiinni. Vettä sataa. Vituttaa.
Pyydän järjestäjiä nyt hommaamaan sen raatokärryn.
Ryyditän pyyntöä muutamalla Sven Hasselin sotakirjoista oppimalla saksan kielen sanalla.
Tiedän nyt että sellainen on kun näin sen toiminnassa myöhemmin lauantaina. Se on kömpelö ja hankalassa paikassa varikon nurkassa mutta se ei nyt kiinnosta minua. Kärry saapuu, se on kurottaja jonka piikkien päällä on lastulevypeti.
Toimii.
Pyörä nostetaan kyytiin ja matka sateessa varikolle alkaa.

Matti tulee ambulanssista ja sanoo että vaihdetaan koko keula. Ryhdymme Akin kanssa toimeen ja Matti viedään takaisin ambulanssiin tarkastettavaksi. Lääkäri yrittää taivutella Mattia lopettamaan kisan mutta ei saa kuskissa vastakaikua. Pitkin hampain jatkolupa heltiää mutta ohjeeksi annetaan:
- Ei kannata kaatua enää.
Eipä mennyt tälläkään tohtorilla luvut hukkaan, kerrassaan viisaita puhui.

Ärtynyt kuski palaa varikolle ja ryhtyy kaveriksi keulan vaihtoon. Eriä jää väliin ja kisan kulku jää taka-alalle. Keula saadaan vaihdettua ja kuulen että Matti palaa radalle viimeiseen erään Kazakstania vastaan. 
Siihen lähdettäessä huomataan että kaasukahvassa on jotain, Matti sammuttaa pyörän ja tutkii sitä hetken. Huitoo että anna olla ja ajokki laitetaan käyntiin jälleen.
Erässä tulee turpaan, ihmettelen vähän ajoa vaikka osumia ja ties mitä alla onkin. Matti tulee erästä ja tempaisee tapponarun käteen ja huutaa:
- Kaasukahva irti saatana.

Näin on. Keulanvaihdossa käy minulla virhe ja kahva jää kiristämättä. Vituttaa. Käyn sanomassa asiasta Matille ja nostan käden pystyy virheen merkiksi kuten koripallossa. 
Matti ymmärtää ja käskee olla murehtimatta. Myöhemmin huomataan ettei edes 5-1 voitto siinä viimeisessä erässä olisi tulosta muuttanut sillä silloin olisi päästy heidän kanssaan tasoihin mutta Kazakeilla oli sen jälkeen vielä yksi erä ajamatta. 

On pakko käydä puhaltamassa yksikseen hetki. Virheitä sattuu kaikille mutta tämä oli itselle ensimmäinen isompi ja vieläpä kohtuu isossa kisassa joten sieluun ottaa ja vituttaa oikein huolella. 
Siirryn loppukisaksi Tommin seuraan katsomoon puhaltelemaan höyryjä. Tommi näkee naamasta että nyt ottaa syvältä, tunteehan jannu isänsä toki.

Kisan jälkeen pakkaamme romppeet Merssuun ja työnnymme pimeään kohti Travemundea. Hessu ajaa alkumatkan, Aki hyppää jossain kohtaa puikkoihin. Itse päätän humaltua, vakain tuumin ja tosi tarkoituksella. Tympii ja ajatukset pyörii kisassa ja siinä miten voi mahtua epäonnea ja virheitä samaan syssyyn niin paljon kerralla. 

Travemundessa tulli käy tutkimassa pakun. Takapömpsä oikein avataan. Saahan sinne katsoa. Pittepäsöö. Että motskareita. Kyllä. Joo. Ovet kiinni ja auf wiedersehen vaan.
Laivalla työnnymme saunomaan. Hytistä mukaani sattuu se pienempi pyyhe. Huomaan erheen vasta pukuhuoneessa mutta kylläpä siihenkin kuivaa kun ei pidä kiirettä. Hyttiin palatessa pistän pyyhkeen pääni päälle, hassu kun olen ja sillain. Respan ohi mennessä vuorossa oleva mies komentaa:
- Ota pois se pyyhe.
- Hä?
- Ota pois se pyyhe, näyt kameroissa ja sinua luullaan arabiksi. 
Se.. selvä.
Emme jää kyselemään lisätietoja moiseen vaan työnnymme hyttiin ja todeten että sanodaanko näin eddä jopas on kaikkea taas. Vattupehkoja vain hänellekin.

3.3.2020
Laiva pykeltää autot Vuosaaren satamaan. Valumme jonon mukana kohti tullia. Ja kyllä.
Käsi heilahtaa pysähtymisen merkiksi meille. Miten me arvattiinkaan.
Tullimies ei paljon liirumlaarumeita harrasta vaan ulkoa kuuluu heti ikkunan avauduttua:
- Huomenta, teillä oli niitä moottoripyöriä?
Hessu ajaa ja vastailee kysymyksiin ja puhaltaa pomminvarmat nollat tarjottuun alkometriin. 
Vielä pitää virkailijalle näyttää takaa pyörät ja näin matka jatkuu. 
Mietimme pitkään mikä sai Saksan tullin päättelemään että meidät kannattaa pysäyttää, näkiväthän he itsekin mitä meillä oli kyydissä laivajonossa. Mistä me mitään sinne lisää olisi saatu matkan aikana? 
Höh. 

Oliko paska reissu? Ei ollut. Kisat meni niin mönkään kuin olla ja voi mutta reissu oli hauska muuten. Oikeinkin hauska. Joskus vaan urheilussa ja kisahommissa tulee tunti turpaan ilman mainoskatkoja. 
Onko Saksa paska maa? Eihän toki. Ihan mukavahan siellä on käydä. Toki välillä heidän järjestelmällisyys yltyy päättömäksi jäykkyydeksi mutta kun hetken katselee taivaalle ja viheltelee, senkin piirteen kanssa pärjää. 

Heti seuraavan viikonloppuna Matti ajoi Varkaudess PM kisan. Se kaatui kalusto-ongelmiin vaikka nyt kaikki erät saikin sentään ajaa. 7. sija ei paljon lämmitä vaikka se ei nyt ihan huono olekaan. Mutta kun kisan jälkeen tietää ettei saatu paketista kaikkea irti mitä ja pystytään parempaankin niin ei siinä sija paljon lämmitä. Sekin on parempi jos tiedetään että kaikki oli pelissä, ihan kaikki, ja sijoitus olisi vaikka 14. Se vaan kertoisi että kuskin taso siinä porukassa oli tuo. Aina kun jää omasta maksimista, se riepoo. 

Sittemmin Korona hoiti kauden meidän puolesta loppuun ja nyt olemme, kuten kaikki muutkin suuren tuntemattoman äärellä. Suunnitelmia ensi kaudeksi on, katsotaan miten saadaan ne toteutettua. 

Palataan levysoitin- ja motskariprojekteihin seuraavissa merkinnöissä, molemmat ovat edenneet. 

-- Jumppe

lauantai, 15. helmikuu 2020

Nyt se on virallista

15.2.2020

Copyright Jumppe

Tere.

Nythän on niin että siskontyttö sai tyttövauvan viikko sitten. Tervetulloo olemisen piiriin Aada. Vielä ei olla nähty mutta kyllä me tässä ehditään tutustella. Onnea sinne suuntaan täältäkin kautta! 
Muuten elo on soljunut normaalisti, päivän piteneminen on tuonut tällä kertaa mukanaan varman tiedon että pimeä vuodenaika saa minut hitaaksi ja laiskaksi. Kyllä on jälleen vahva heräämisen tuntu kun valoa riittää työpäivän jälkeenkin. Töissä on ollut viritettynä kaksi kirkasvalolamppua joista on yhtä paljon hyötyä tähän asiaan kuin viime jakson tuulessa heiluttelulla. Tämäkin pitänee ratkaista tulevina vuosina johonkin suuntaan, kohtuullisen surkeaa tarpoa täällä pimeässä.

Lisäksi vanhuuskin on tullut virallisesti nyt. Sen tietää siitä että nykymaailman meno ei mene enää jakeluun. Sukupuolia on kolme (kai kolme riittää vielä?), sukupuolisia suuntauksilla on nimiä jotka ei kerro mitään, äidit ja isät ollaan muuttamassa vain vanhemmiksi, tarhassa tytöt ja pojat vain kavereiksi, mitään ei oikein enää saisi sanoa ettei joku loukkaantuisi, ihmiset poliitikkoja myöten keskittyy lähinnä vittuilemaan toisilleen sen sijaan että edes yrittäisivät etsiä yhteistä näkemystä asioihin (no joo joo mutta kö nuo on niin vatipäitä ja tyhymiä...), musta muutetaan räkyttämällä valkoiseksi ja luotettavan tiedon etsiminen alkaa olla kohtalaisen hankalaa.
 
Se on nyt sitten se aika itselläkin mikä oli omalla vanhemmalla joskus kun itse olin nuori. Tosin silloin nuoria patisteltiin olemaan kuin ennen, "mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta". Tähän en toki itse lähde, olkaahan vaan rauhassa silleen kun tuntuu että pitää olla ja poriskaa niillä termeillä asioista kun tuntuu että pitää porista, mitäpä minä tuosta vänkäämään, kyllä se minulle passaa vaikka en asiaa ymmärräkään, mutta itse en tuohon lähde. 
Täytynee vaan löytää jostain sopiva asemapaikka missä riittää valoa ja on vähän syrjässä, saa sieltä katsella kun maailma menee eikä tarvi pyöriä siellä haittona. Vieläköhän Kreikka kauppaa niitä saariaan? Luotokin riittäisi. Veneitäkin siellä varmaan on. 

Levysoitinprojekti on siinä vaiheessa että mekaniikka on levylautasta ja kantokahvaa vaille käyty läpi. Sain koneiston maalattua ja kasaankin vielä. Levylautasesta vanha maali pois ja uutta tilalle. Siinä pitää olla tarkkana koska moottorin veto tulee suoraan lautasen kylkeen, ei kestä olla valumia eikä pomppuja, muuten tulee ylimääräisiä jodlauksia levylaulajille. 

Hondan johdotusta aloittelin eilen, se pitää saada tolalleen ennen kuin tulee kevätkelit ja mieli ajelemaan. Hommahan laajeni kättelyssä rungon takapätkän maalaukseen jne. Normimeno siis. Myös halot pitää tehdä mahdollisimman vähiin ennen talven jääspeedwayreissuja että saadaan kalikat pinoon parhaille kuivuukeleille. 
Kaikki tämä tarkoittaa sitä että levari jää hetkeksi tauolle mutta eiköhän se siitä valmistu kun on mieleisin osuus enää jäljellä. 

Ai niin. Vitsi. Joo. 
Töissä kuulin, kiitos O.K. 
Tiedättehän niitä uusia telkkareita? Niitä semmoisia käyriä, missä näyttö on mutkalla vähän?
Sitä vaan että jos ne on käyriä niin näkyyköhän niistä ollenkaan suoria lähetyksiä?

--Jumppe

sunnuntai, 19. tammikuu 2020

Tuulessa heiluu

19.1.2020

Copyright Jumppe

Uutta vuotta kaikille!

Mukavan symmetrinen 2020 on käynnissä, toivotaan siitä myötätuulista kaikin puolin. Blogin kirjoituksessa on ollut laiskuutta, juhlapyhiä ja yleistä saamattomuutta, siksi näin pitkä tauko. Rouvan kanssa olemme tulleet samaan tulokseen siinä että tämä jatkuva loskapaskapimeys alkaa päästä ihon alle ja pakkaa ihmislasta kyrsimään sekä letasuttamaan. Elikkäs ei kovin paljon huvita mitään tehdä. Tälle tarvii alkaa jossain vaiheessa tekemään jotain, katsotaan mitä keksitään. 

Twitterissä on tullut pyörittyä nyt jonkin aikaa ja olen onnistunut saamaan omaan virtaani visertäjiä joilla on enimmäkseen hauskoja juttuja. Puujalkaa ja muuta kaskua tulee tasaisena virtana, se on mukavaa. Vieläkin mukavampi juttu on se että sukuun syntyi alkuvuodesta ihan pieni poika. Päivällä heittää hänen syntymäpäivänsä omani kanssa. Myöhemmin tässä kuussa on lupa odottaa seuravaa naperoa syntyväksi sukuun ja kun siihen lisätään siskoni ja hänen miehensä synttärit tammikuussa, meillä onkin varsin reipas yhteissyntsäkööri nyt kasassa. Ensi vuonna juhlitaan porukalla tulokkaiden ensimmäistä vuotta, me varttuneet omia lukuja siinä samassa riehassa. Tämähän käy hyvin kun vanhemmiten immeiset alkaa taantumaan lasten tasoa kohti joten meillä menee kyllä jutut hyvin yksiin! Me, suku (no okei, lähinnä minä ja sisko), olemme täysin omin luvin ja omavaltaisesti ristineet tulokkaat Heimoksi ja Aadaksi, toki näillä valinnoilla ei liene mitään tekoa sen kanssa minkä nimen naperot aikanaan sitten saavat. Mukavia aikoja, nämä 

Jos palataan Twitteriin ja sen huumoripuoleen niin ehdottomasti paras juttu johon olen törmännyt oli vertaus siihen kun mikään ei oikein mitään hyödytä. Puolankahan on lanseerannut tämän "mitäpä se hyvöjää" joka on tietysti se ultimaattinen kiteytymä asialle. Pidempi oli tämä vertaus jossa kerrotaan että "se on sama kuin Ahvenanmaan saaristossa heiluttelisi palleja tuulessa. Näyttäähän se erikoiselta mutta siihen se sitten jääkin". 
Simuloin ajatusta istuttamalla itseni kesäisenä päivänä ruotsinlaivan kansibaarin ja huomaamaan jollain luodolla ao tapahtuman. Kyllä se reaktio aika liki tuo kuvattu on.

Jaa. Ne projektit. Joo.

Honda on edennyt piirun verran eli niin siinä vain kävi että Boris päästi vielä regulaattorin tänne Pohjolaan Brexitin viikatteen alta. Tilasin palikan juuri ennen Joulua joten kestihän siinä hetken. Eipä tässä kiire. Ilahduin kun seurasin DHL:n sivuilta lähetyksen kulkua. Mukavasti näki missä palikka viillettää tänne päin.
Myös valinta sille miten haluan toimituksen viimeisen pätkän kotiin hoidettavaksi oli tervetullut. DHL julisti että se maksaa jos kotiin tuodaan mutta voisin hakea paketin ilmaiseksi joltain hakupisteeltä. Noh, tämähän käy, Zeppelinin kauppakeskus on tuossa nurkalla ja työmatkan varrella joten eipä ongelmaa tässä.
Ruksin valinnan törstinä ja sain oikein vahvistuksen sille että valinta on huomioitu ja saisin viestin kun paketti olisi noudettavissa. Llllllllllloistavata.

Noh. Seuranta jumittui sihen että paketti on Helsingissä. Se ei alkanut sieltä liikkumaan. Ihmettelin. Odottelin. Arvioitu toimituspäivä oli edennyt lähelle puolta päivää kun vilkaisin taas seurantasivua. Nyt siellä olikin uusi rivi. Paketti on tullut tänne yläsuomeen ja klo 9:44 toimitettu tilaajalle joka lähetyksen oli kuitannut vastaanotetuksi.
Jahas. Varsin erikoista kun tilaaja olen minä ja ao kellonlyömällä napotin toimistolla. Kysyin työkavereilta olinko hävinnyt jonnekin noihin aikoihin, itse kun en sellaista muistanut.
Paketti oli postilaatikossa. Ei paljon meikäläisen toimitustapavalinta painanut ja kuittauskin oli lähinnä kuriirin mielikuvituksen tuotetta. Tosin ei se maksanutkaan mitään. Osa oli oikea joka on hyvä asia, DHL asiakaskokemus läinnä säälittävä joka on tietysti vähän huono asia. Seuraavaksi piuhaa ja liittimiä ja Hondan DC puoli uusiin piuhoihin ja sitten käynnistelemään uuden regulaattorin voimin. Voi olla että tästä kevätpäivinä vielä talvirenkailla päästään huristelemaan.

Levysoitin on edennyt mekaniikan purun jälkeen sen rappaamiseen. Havahduin pariin reippaampaan ruostevaurioon ja mietin miten asian hoidan. Päätin sitten upottaa koko koneiston sitruunahappoliuokseen. 10 litran sankko täyteen vettä, happokiteitä... tuosta.. nuuuuuin.. kupillinen, riittääköhän?.. eiköhän, reipas sekoitus ja koneisto sinne. Valot pois, ukko muihin touhuihin ja prosessi sankossa käyntiin.
Vuorokauden jälkeen kävin vilkaisemassa tilannetta ja huomasin ettei ruosteet olleet säikkyneet oikeastaan ollenkaan. Sekö siinä on, mietin minä ja lisäsin happoa sankkoon ja upotin koneiston takaisin. 
Joo. 
Seuraavana iltana tilanne oli se että ruosteet olivat vieläkin olemassa (ne pahimmat kohdat) mutta koneistosta oli lähtenyt maalit. Jep. -50 luvun maali ei sitten sitruunahappoa kestänyt joten harmaalla metallipinnalla oli koko juttu. 


IMG_20200104_092729.jpg

Noh. Sepäs. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? No perseelleenhän se. Koneisto ei nesteeseen ihan kokonaan mahtunut joten nyt se piti vain kääntää sinne ylösalaisin että loputkin maalit lähtee.
Sen jälkeen se piti saada nopsasti kuivaksi ettei tule veden kanssa myöhemmin korroosiojuttuja. Ensin paineilmaa joka koloon ja notkelmaan, niin kauan ettei sumua tule mistään. Sen jälkeen ryyd-loikilla sisälle, tiili pirtinuuniin ja koneisto tiilen päälle sinne kuivumaan. (Pahoittelut, jostain syystä blogialusta kääntää osan kuvista väärin, eikä niitä saa sinne oikeinpäin itkemälläkään)

IMG_20200104_092834.jpg

Sittemmin koneisto on tietysti pitänyt purkaa vielä pienempiin yksiköihin että on päässyt maalaamaan joka paikan. Urakka on vielä osin kesken, tosin voiton puolella. Ruosteet otin hiomalla Dremelillä pienellä teräsharjapäällä. 
Valitsin maaliksi normaalin öljypohjaisen metallimaalin jota ensin ohensin satsin tärpätillä. Se tuoksahti maalatessa joten tein toisen satsin ksyleeniohenteella. Kaiken kaikkiaan vääriä valintoja kaikki. Jos vesiväripensselillä maalaa niin seos on väärä, luulen että liian paksu. Jos seuraavassa projektissa tulee vastaavaa tarvetta, siirryn spraymaaliin tai sitten täytyy tehdä mittava testimaalaussarja pensselillä. Kuten ihan ensimmäisessä postauksessa kerroinkin, oppia tästä kertyy sehän tässäkin huomataan. Uskon kuitenkin että saan ruostesuojan nimissä maalauksen onnistumaan ja onneksi se ei näy ulospäin joten ihan niin justiin ei kosmeettiset asiat tässä ole. Toiminta edellä mennään. 
Tässä maalausteknistä hifistelyä, kuva taas syrjällään.

IMG_20200111_164147.jpg

Antiikki- ja keräilymessuilla jo katselin seuraavaa kohdetta mutta se oli väärä paikka, sillä mitäpä minä esim. toimivalla putkiradiolla teen, rikkihän se pitää olla että on jotain haastetta hommassa. Väärä paikka siksi ettei kukaan sinne rikkinäisiä vie. Muuten oli hyvä keikka messuille, tuli taas ideoita ja kenties jopa kontakti joka osaa opettaa hopealla juottamista ja muutenkin kaikkea jänskää jolla tallissa lojuvasta romusta voi saada aikaa monenmoista kätevää spesiaalia. Jos jollain on puukuorisia putkitelevisioita vielä tallessa niin tänne voi tuoda, niihin minulla on ihan oma idea miten jatkojalostaa (Herukan Paronin ei tässä kohtaa tarvitse lukea tätä ollenkaan, laita silmät kiinni ja hyppää yli..). Kiähkiäh.

Mutta, takaisin levysoittimeen. Olihan siinä yksi ihan reipas onnistuminenkin eli tässä välissä olen testannut moottorin ja sehän hyrräsi vielä mukavasti. Näin kamppeen sydän on kunnossa, mikä on hyvä juttu. Tosin rakenteen ollessa varsin simppeli, sen ollessa viallinen olisi se vaatinut vain käämin uudelleen käämimistä. Sekin olisi jossain onnistunut, mutta olisi nielassut vähän rahnaa. 
Siinäpä se hyrisee, kaikki sähköturvallisuussäädökset täyttävällä koekytkennällä. 

IMG_20200110_192646.jpg

Joo, kyllä tässä vielä hauskaa ja kommellusta on edessä ennen kuin saa käpälöidä levyä lautaselle. 
Nyt täytyy lähteä muikunpaistoon latoon. Savon voimaduo, Hessu & Tomppa, lupasi pyörähtää iltapäivällä kahveella ja hakemassa Joensuun HuimaUkolle lisää lehtiä arkistoon, joten eiköhän tästäkin hyvä päivä sukeudu.

-- Jumppe

maanantai, 23. joulukuu 2019

Tasasuuntausta ja kosmetiikkalitkua

23.12.2019

Copyright Jumppe

Se on moro!
Edellisen päivityksen jälkeen on sattuillut yhtä sun toista mutta myös projektit ovat edenneet. Koetan saada huumoria tuonne tilanneraportin sekaan, jos ei oikein onnistu se tarkoittaa vaan sitä että äijä on liian täpinöissään. Ihan alimmaisena on sitten pelkkä huumoripläjäys elävästä elämästä, toivottavasti maistuu.

Levysoittimen kanssa on päästy niin pitkälle että koppa alkaa olla valmis, elektroniikkapuoleen on osat haettu ja mekaniikka pamautettu osiksi. Eli, hyvin on isot mahdollisuudet taas että käy ohraisesti.

IMG_20191223_183310.jpg

Kopan sai puhdistettua aika mukavasti niinkin jämäkällä tuotteella kuin kynsilakanpoistoaine. Nykyään on sellaista jossa ei ole asetonia ollenkaan joten oli aika turvallista käyttää. Sillä lähti enin lika mitä tarvi, ne mitä jäi, sai jäädä. 

IMG_20191223_183254.jpg
Keinonahka tai mitä ikinä vanerisen kopan päällä oleva aine onkaan, on muutamista kohdin kutistunut ja irvistää mutta ei taidot riitä lähteä lämmittämään/venyttämään joten jääköön se merkiksi siitä että soitin on juhliin osallistunut.
Jäljellä oleva ongelma kopassa on se että kantokahvan muovi on puolestaan laajentunut niin ettei se mahdu pyörimään kiinnikkeissään. Kiinnikkeet ovat pyöreitä ja kolhiintumattomia joten muuta selitystä en keksinyt.
Nyt pitäisi vaan keksiä konsti jolla saisin kahvan kiinni ja pyörimään niin että voisin hiomanauhalla kaventaa olakkeita hieman. Vilkaiskaa nuo kuvat niin hoksaatte mistä puhun. Tästä voi kehkeytyä hyvänlainen offensiivi mikäli tuon haluaa saada nätisti tehtyä, äkkiseltään en keinoa ole keksinyt. Uloimmaisten hiomiseen olisi jo idea mutta sisempiin sitä ei voi käyttää joten ihmettely jatkuu.

IMG_20191219_121427.jpg

IMG_20191220_095005.jpg

Elektroniikkaosion kanssa otin varaslähdön ja kirmasin SP Elektroniikkaan hakemaan uusia osia. Aivan vastaavia ei löytynyt, osien arvot ovat joko Lesan omia eli ovat tehneet komponentit itse tai silloin on vastus- ja konkka-arvot menneet eri hypyillä. Vastaavia tarpeeksi lähellä olevilla arvoilla löytyi toki.
Komponenttiluettelo on myös hauskaa luettavaa kun otsikot ovat italiaksi: resistori, condensatori, motore, jne. Herkkuna merkkilamppu joka on kerrassaan hauskasti "lampadina".
Ao kaupassa asiointi tällaisella puutelistalla on kuin karkkikaupassa olisi, pussiin katsellaan useasta laarista ostettavaa ja sisältö on lopussa samanlainen, monenkirjavaa herkkua. 

Kauppahan on muutenkin hauska, sitä pyörittää kaverini Pennasen pariskunta, Seppo ja Riitta. Myös kaupan työntekijät ovat hupaisia ja tuntevat jo meikäläisen ja läppä lentää. Kun kerroin mitä olen ostamassa ja kysäisin että mistä päästä aloitettaisiin niin sain vastauksen että: - miten olisi maksusta?
Myöhemmin piuhahyllyllä tonkiessani myyjä tuli komponenttipussia rapistellen ja sanoi: - nyt olisi 640:n edestä.
Mahtavaa palvelua huumorin kukalla höystettynä - ihan parasta.
Selvennykseksi sanottakoon että koko ostosreissu maksoi 8 euroa. Kahdeksan. Euroa.
Ei tämä restaurointi kovin kallista ole. No, on siinä pari putkea, jos ne joutuu uusimaan voi jokunen kymppi mennä.

 

Mainitsin edellisellä kerralla myös toisesta projektista. 
Joensuusta jo hehkuteltiin että se olisi speedway GM joka kyllä osina majoittuu tallissa, mutta ei se ole nyt se. Niihin rakkineisiin on nyt into tässä kohtaa loppu, katsotaan jos siihen jossain kohtaa jaksaa taas keskittyä. 
Sen sijaan puhuin Honda XR600R -93 enskavehkeestä. Hommasin ao ajokin syksyllä ja hauska pelihän se on. Mutta tietysti kävi niin että hetikohta ajoonoton jälkeen siihen tuli vika. Vilkut lopetti toimimasta. 

Toverit valisti minua että ei niitä tarvitse metsässä rymytessä. Tottahan se on. Mutta metsään mennään yleisiä teitä pitkin ja niillä liikkuessa niistä olisi siellä täällä ihan hyötyäkin. Enkä minä mihinkään metsään sillä, ihan metsäautotiet ja polut piisaa, niissäkin on menemistä kun on vähän ajokokemusta ao vehkeistä. 

Joten. Vilkkuja tutkimaan. Riemuissani ajattelin että mikäpä on tutkiessa kun kaupan mukana sain huoltomanuaalin johdotuskuvineen kaikkineen. Hah! Helppo nakki ja piece of cake. 
Minun pyörässä on kaksi staattoria, toisesta tehdään tasasuuntaajalla sähköt DC-piirille ja toisesta sitten vaan AC-sähköä AC-regulaattorin perään. 
Arvaatteko mitä?
Toinen johdotuskuvista on malliin jossa on sekä AC että DC piirit, mutta - ei vilkkuja. Toinen kuva on malliin missä on vilkut, mutta pelkällä DC piirillä, ei AC:ta ollenkaan. 
No niin, missä se nakki nyt on ja mihin kakunpala hävisi?

IMG_20191223_183329.jpg

Aikani itkeskeltyäni ja niistettyäni printattuihin kytkentäkaavioihin sain kerättyä sen verran voimia että tutkiskelin tilanteen olevan silti ihan siedettävä. Eli niin että ajokista löytyy kaikkea ja se kaikki löytyy aina jommasta kummasta kaaviosta. Metsästin ensimmäisenä DC-puolen tasasuuntaajan irrotin sen tylysti pois ja kytkin omasta jännitelähteestä 12v DC-piiriin.
Elikkäs tämän palikan:

IMG_20191223_183539.jpg

Ja ae että toimi vilkut, niin loimotti ja vilkku jotta!
Takavalokin kiilui. Uuh. Niin ihanasti punersi. 
Ja pelasi vaikka miten ravisti ja täristi piuhoja. No johan on persuuna. Tasasuuntaja takaisin kiinni ja pyörä käyntiin (eli pyörä ulos, hana auki, puolipuristin päälle, käynnistyspoljinta sievästi alas niin että puristus löytyy, puolipuristin pois, poljin ylös ja - kaikki voima oikeaan jalkaan, polkaisu, vitut, ei yrittänytkään, ai niin, imu päälle, äskeinen uusiksi, nyt poljin hurahtaa "läpi", saatanan saatana, sama uusiksi, hiki tulee, on tämä saatana työmaa, polkaisu, saikohan se liikaa, sama uusiksi, perkele mikä tuli ostettua, polkaisu - lähti perkele!) vain todetakseni että eipä toimi vilkut edelleenkään. 

Irroitin tasasuuntaajan jälleen ja haalasin itseni ylempänäkin mainitun Sepon luokse. Sepolla on pajalla kaikki maailman vehkeet, luulen että siellä voi halkaista vaikka atomin. Mikrokin on. Ja kahvinkeitin. Muuntajan käämintälaite. Piirikoneita. Asioita joita yhdistelemällä syntyy sähkökitara. Tai viehe.
Kaikkea muuta on paitsi ei tilaa.
Asioiden välissä kulkevilla poluilla ei voi ohittaa, pitää mennä peräjälkeen. Ei se mitään. Keittiöstä löytyi sen verran tilaa että siihen sai variakin josta syötimme tasasuuntaajaan hitusen AC jännitettä. Toiseen puoleen yleismittari kiinni. Tasuri toimi juuri sen verran että AC jännitettä nostaessa ehti juuri 13.jotain DC:tä vilahtaa mittarissa kun se lasahti oikosulkuun.
Selvä peli, käsi ranteesta poikki ja lapsi niellyt kirveen. 

On varmaan käynyt niin että jossain DC-piirissä on piuhan eriste pettänyt ja se on ottanut runkoon ajaessa tai joku muu on aiheuttanut äkillisen virtapiikin niin että tasasuuntaja on kerrassaan niesaantunut ja lakannut toimimasta. Tämä tarkoittaa uuden suuntaajan tilaamista sekä koko pyörän DC-piirin uudellen johdottamista. Jos samat piuhat ovat palvelleet vuodesta -93 on hyvinkin luonnollista että jostain voi eristeet jo vähän rispaantua tai jotain muuta ongelmaa tulla. 

IMG_20191223_183346.jpg

Nakki on taas näkyvissä, helppo se ei ole mutta pituutta näyttäisi siunaantuvan. Kakunpala saa jäädä kadoksiin. Kaljaa näyttää kuitenkin jääneen. 
Tällä hetkellä uusi tasuri on tilattu Brexitlandiasta, se tulee jos Boris vielä sallii toimituksia tänne kapiseen unionieurooppaan. Piuhaa saa Sepolta ja aevan ihania liittimiä justiinsa tämmöisiin tarkoituksiin. Sepon kaupassakin on kaikkea. Onni on alan lähikivijalkakauppa. 

Joo, sellaista.

Joulu tulee. Siihen on valmistauduttu taasen monin eri tavoin. Esimerkiksi inttämällä. 
- Ei osteta kuusta tänä jouluna, käydään muutama havu ja laitetaan veteen uunin päälle, tulee oikea tuoksu. 
- Kyllä ostetaan.
- Jaa? No okei. Mutta pannaan se terasille ikkunan eteen ja ne havut uunin päälle?
- Ei laiteta. Sisälle laitetaan.
- No, mutta, kun äitikin sanoi että voidaan laittaa terasille.
- Millon?
- Kerran kun tultiin kotiin, mistäkähän - no jostain tultiin, niin tuossa koulun mutkassa sanoi joten se on nyt äänin 2-1 kuusi ulkona.
- Onko nauhoitetta?
- Tä?
- Jos ei ole äidin kommentista nauhoitetta niin tuo ei päde.
- Mitä hel.. no eihän tuosta nyt voi olla.. siis.. häh? Kuusi terasille ja sillä selvä. Kyllä kai tässä nyt minäkin saan mielipiteen sanoa.
- Joo, iskä, saat sanoa saat, mutta ei sitä kato oteta huomioon. Kuusi tulee sisälle.

Kuten tarkkaavaisimmat lukijat jo ylläolevasta ehkä päättelivätkin, nostan kuusen tänään kylppäriin sulamaan, koska sehän tulee taas sisälle, tänäkin jouluna. Siitähän se on ennenkin meidän talon Joulu lähtenyt käyntiin, niin nytkin. 
Rauhallista ja mukavaa tätä viikkoa myös teille kaikille, miten sitä sitten vietättekin. 

-- Jumppe
PS: Tiedättekö mikä on aaton aatto? No, se on tto. 

lauantai, 7. joulukuu 2019

Lesaphon

7.12.2019

Copyright Jumppe

Tervehdys,

kävittekö linnassa eilen? Joo. En minäkään. Oli halkohommia ja muikun paistoa niin en joutanut. Twitterissä Itä-Suomen poliisi kertoi kätelleensä omalla vastaanotolla reilut 30 tulijaa tervetulleeksi putkaan. Boolia heillä ei ollut mutta kuulemma tulijoista moni oli tämän aavistanut ja nauttinut sitä kosolti etukäteen. Aika mukava homma kun poliisikin heittää vähän "läpällä" omia juttuja, tulee viranomainen kansalaista vähän lähemmäksi näin. 

Piti alkaa raapustelemaan blogia pitkästä aikaa. Huomaan statistiikasta että täällä käy uskollisesti ihmisiä katsomassa olisiko uutta tekstiä tullut ja se lämmittää kyllä. Kiitos teille. 
Tämän takia ja ettei kirjoittaminen ihan pääsisi unohtumaan itsellä, päätin (uhkarohkeasti, taas) alkaa tekemään juttusarjaa parista autotalliprojektista. Mielessä olisi paljonkin muuta, lähinnä ihmettelyä, vaikkapa nykymaailmasta ja sen menosta, mutta koen että yksisuuntainen viestintä vakavammista aiheista on saarnaamista, vailla dialogin mahdollisuutta, joten se lipsuu herkästi vielä julistamiseksi. Siitä en tykkää ja riitaakinhan näistä vakavista aiheista tahtoo tulla joten jätämme ne pois. Paljon kivempaa on kirjoitella ja lukea varttuneen ukon tolskaamisesta autotallissa. 

Taannoin kävi nimittäin sillä tavalla että Lakiasiantoimisto Vuontisjärjestys (nimi muutettu, eikö olekin hyvä hämäys Mika Vuontisjärvi?) löysi taloa siivotessa vanhan matkalevysoittimen joka oli kuulunut äidilleen. 
Aivan.
Matkalevysoittimen.
Kannettavan soittimen jolla voi kuunnella LP-levyjä. Toverinsa hyvin tuntevana Mika kertoili siitä sitten minulle ja Herukan Paronille ja sanoi että jos jompikumpi kamppeen haluaisi, se olisi nyt tarjolla. En muista miksi, mutta tilanne eskaloitui siihen että soitin arvottiin whatsupissa (whatsup ei osallistunut arvontaan) jollain melko tieteellisellä menetelmällä. Eli sanottiin numero. Jotenkin Paronin numero oli parempi, tai lähempänä jotain, mutta Herukkaan se meni. Tovin kuluttua Paroni tarjosi soitinta minulle, syytä en enää muista tarkoin mutta epäilen sen johtuneen siitä ettei Paronilla ollut syttöjä ryhtyä sitä kunnostamaan ja arveli että minulla on. 
Oikeassa oli.

Lesa LF52B sarjanumero 70911. Milanossa Italiassa tehty. Lesaphon Diamante myyntinimellä. Vuodelta 1957.
Vanerikotelo, päällystetty keinonahalla (arvelen), verkkovirtaa nauttii ja vahvistin on kahdella putkella. 
Vetoremmiä ei ole, vaan lautanen pyörii jollain suoravedon tapaisella. 

Tässäpä yleiskuvat:
2994.jpg2849.jpg

Aloitin puuhastelun 2.11.2019 ja enimmäkseen kampetta on nyt purettu osiin, kuvattu joka vaiheessa ja aloitettu puhdistamaan. Pinnassa näkyy käytönjälkiä enkä aio niitä lähteä paikkailemaan, eli tehdaskunto ei ole tavoitteena. Oikea termi hommalle lienee restaurointi ennemminkin kuin entisöinti. Tavoitteena on saada se kuntoon niin että sillä voi levyjä soitella halutessaan. Aikatauluakaan ei ole, mukavia hommia ei kannata sotkea asioilla joilla ei ole merkitystä. Sitä mukaa kun intoa piisaa rassaillaan eteenpäin.

Valitettavasti tekijän kunnianhimo ja halutun lopputuloksen taso voi, taas, olla taitoihin nähden liian korkealla. Saa nähdä miten äijän käy, oppimistahan tässä ainakin tulee ja se on aina mukava. Tosin oppi tulee useimmiten virheistä jotka eivät niinkään houkuttele mutta se on vähän väistämätöntä laiskahkolle "eiköhän tämä näin irt..." kokeilijalle joten "oho, eikua" tulee varmasti. Toivotaan ettei mitään peruuttamatonta.

Arvatkaapa kuinka montaa ainetta ehtii kokeilla tahranpoistoon kun oikein äityy?
Kyllä.
Montaa.
Käy sillä tavalla klassisesti että kun huippu varovasti aloittaa jollain miedolla konstilla, esim pyyhekumilla ja ihan vaan kostealla rätillä, päätyy hetken päästä koettamaan pehmeää harjaa, karheaa sientä jne.
Onhan se nyt kumma ettei lähde puhtaaksi. Kun ei niin ei.
Sisälle.
- Rouva, eikö olekin se Tolu semmosta mietoa puhdistusainetta?
- Oo..on, miten niin?
- Joo, kiva kiitti hei.
Toluvesi astiaan ja keittiösieni (uusi, vartavasten ostettu paketillinen) sinne ja varovaista hankausta. No, nyt lähtee. Ei liian märällä sienellä/harjalla ja heti kuivalla rätillä kuivaus johon jääkin likaa. No niiiiiiiiiiiiiin.
Mutta. 
Ei lähde kaikki. Mitähän sitä tohtisi kokeilla? Ja sama ralli alkaa alusta päätyen niinkin rajuun aineeseen kuin Bräkleen. Huomaan myöhemmin että vaikka aineet kovenivat niin ne kaikki oli enimmäkseen rasvanpoistoon. Kaikki tahrat eivät kuitenkaan rasvaa ole, ei ole vaikka piknikillä kanankoipia Tauno Palon soidessa taustalla olisikin syöty.

Samaan aikaan putsauksen kanssa aloitin irronneen päällysteen liimaamisen takaisin niihin kohtiin mistä se irvistää. Päällysteessä on reikiäkin mutta en ala sitä uusimaan, oikean materiaalin löytäminen olisi liian työlästä. Ei mennä vielä sille tasolle. Tähän käytän perusliimaa, sitä keltaisen purkin legendaarista tuotetta, tiedätte kyllä. Se tuntuu toimivan. Tosin tallissa on vain +10 joka on liimaamiselle pikkuisen vähän joten ennen liimaamista lämmitän kohteen ja liimapurkin kuumailmapuhaltimella. Joka kerta meinaa sormet palaa, liimapurkki varsinkin lämmähtää yllättävän nopsaan. 
- Ai saat.. perhana että tuli lämmin! ja muuta suupielistä purkautuvaa puoliäänistä jupinaa siis tallissa näissä toimissa.
Anopin sanoin; yksin on hyvä puhua, useimmiten ei tule riitaa.
(Ai, kannattaisi mennä sisälle taloon liimaamaan. No. EI. Ei tietenkään.)

Mutta.
Eihän sitä niin pientä ja mitätöntä touhua olekaan etteikö vähän takapakkia voisi tulla. Tuntuu ettei putsailussa ja liimamisessa nyt kovin kummoista voi, mutta niinhän se tuntuu moni muukin asia mahdottomalta. Olen melko varma että jotain mystistä valkoista nousee päällysteen materiaalista sen pintaan paikkoihin joissa sitä aloittaessa ei ollut. Tämä täytyy tarkistaa kuvista, mutta tällä hetkellä olo on vähän hölmistynyt. Löydöksen tehtyä siirryin tahranpoistossa myös uudelle tasolle, toin nimittäin kannen sisälle Rouvan silmiin. Kohta kaivetaan kaapista Anopin joskus tuoma tahranpoistoaine ja Rouvalla oli muutama muukin jytäkkä idea. 

Tässäkään hommassa ei koskaan olla niin hankalassa paikassa, ei edes silloin kun käsissä on puukapuloita, puristimia, liimapurkki ja taskulamppu hampaissa, ettei radion kanavaa voi lähteä vaihtamaan jos sieltä alkaa soida GnR, RHCP tai Metallica. Okei, Metallican voi jättää jos on oikea kipale, noita kahta ei mitenkään. Vaikka olisit 15min tällännyt jotain asiaa hikipäässä ja hankalassa asennossa kohdalleen, on se jätettävä sille sijalleen jos radio noin pettää. Vartin tympeä ähellys on halpa hinta mielenterveydestä. 
Joo joo, on Spotify ja kaikkea, mutta radio on sillain soma että se viihdyttää noin muutenkin. Ai tä? Että eikö muka Nostalgia soita GnR:ää? Soittaa se. Muuta vikaa siinä ei sitten olekaan. Ai kiinni? Radio, tallissa? No ei. Siihen ei lähdetä. Talliin kun mennään niin järjestys on se että valot päälle, radio päälle, kalja...tölkit lasketaan ja todetaan ettei nyt niihin kosketa ja sitten hommiin. (No, okei, voi muutaman joskus juoda).

Jatkuu.

--Jumppe