6.1.2018
​Copyright Jumppe

4.1. Perjantai
Kello on 14:00. Ollaan minun työmaan pihassa. Matti on juuri kurvannut siihen, ollaan lähdössä Ruotsiin, Örnsköldsvikiin, kauden ensimmäiseen sikäläisen liigan kisaviikonloppuun.
Sole ko lähtiä vaan.
Näin toimittiin, hyppäsin rattiin ja läksittiin tien päälle. 

Hämärä puskee nopeasti tienoolle ja Oulu-Kemi välin tietyöt valuttavat liikennettä pohjoiseen pikkuhiljaa.
Haaparannassa suoritamme mittavia makeis- ja nestetyyppisiä ostoksia ja työnnälsimme etelää kohti.
Matkalla joutavan puhumisen lomassa ihmettelimme, jälleen kerran, tienvarressa silloin tällöin tolpan nokassa vilkkuvaa valoa joissa on kyltti "Bus signal".
Valot siis liittyy busseihin ja pysäkkeihin mutta mikä niiden logiikka on? 
Onko sivussa olevalla pysäkillä nappi josta matkustajat painaa että valo saadaan vilkkumaan ja bussi tietää koukata pysäkin kautta? Vai toisin päin? Vai miten päin? Että mitäkä?
Tähän päätetään ottaa tällä reissulla selvyys.

Örnsköldsvikiin saavumme iltakymmeneltä, majoitumme MC Stormbringerin tilohin, aivan kisaradan viereen. Siellä onkin täysi meno päällä ja tupa täynnä vieraita. Paikalla on porukkaa Hollannista, Tsekistä, Saksasta, tietysti Ruotsista ja 3 suomalaista.
Jaksamme rupatella tunteroisen ja muukin porukka valuu sen jälkeen pikkuhiljaa nukkumaan yläkerran makuusaliin. Me emme sinne mahtuneet joten nukumme alakertaan tuoduilla retkisängyillä ja minä sohvalla. Eräs paikalle saapunut ruotsin jantteri, sanotaan nyt vaikka Nisse, humaltui pahemman kerran illan aikana kun kuski jolle hän tuli mekaanikoksi, ei loukkaantumisen takia tullutkaan paikalle.
Ei siinä muuten mitään mutta Nisse ei oikein millään ymmärrä että bileet on ohi ja jää posmittamaan toiselle sohvalle puhelua kotiin.
Gävlen joukkueenjohtaja Anna hakee Nissen ja opastaa yläkertaan nukkumaan sekä selittää ettei täällä voi enää pölötellä kun kuskit nukkuu. Nisse nousee portaat ylös mutta juuri kun hiljenee tuleekin takaisin alas. Luulen että pimeässä ja vahvassa humalassa Nisse ei enää muista missä hänen peti on.
Hän kähisee pimeässä eteisessä Annaa ja koputtelee vessan oveen. Minua naurattaa. Huhuilusta huolimatta Annaa ei löydy ja Nisse horjuu takaisin meidän huoneeseen kuin unissakävelijä.
Pimeästä kuuluu "Härre min Gud" ja Nisse rojahtaa pikkusohvaan ja sammuu pois tästä pahasta maailmasta.
Heti sen jälkeen vessan ovi käy ja luultavimmin Anna nousee yläkertaan. Meno on kuin komediasta. 
Ilmalämpöpuhallin puhaltaa kuin kesätuuli ja Nisse aloittaa vakavamielisen kuorsausurakan.
Havahdun horteesta yöllä kun Nisse käy vessassa ja tulee pimeässä haparoiden takaisin. Makuupaikka
on jälleen unohtunut ja Nisse kopeloi minun jalkoja. Sähähdän vastalauseen ja Nisse säikähtää pahan kerran ja hoippuu omalle sohvalle. Opastan kaveria:
- Hör du. Du har din säng i andra våning.
- Oookei, kuuluu vastaus ja Nisse pätkähtää kyljelleen ja nukahtaa jälleen.
Jep jep.

5.1
Aamulla herään jokseenkin tokkurassa, eipä ole häävi päivä tulossa, tiedän, mutta ei voi mitään.
Unet jäi "ympäristömetelin" takia vähiin. Onneksi kuskit sai nukuttua kunnolla ja se on pääasia.
Hollantilainen mekaanikko on ensimmäisenä ylhäällä ja keittelee keittiössä kahvia ja hoitaa kolhoosipötyä pöytään.
Hiljalleen porukka kertyy aamiaiselle ja iloisen puheensorinan ja kielten sekamelskassa pistelemme talon 
tarjoamia ja omia antimia nassariin.
Varsin hieno meininki, sanonta "jääspeedwayväki on yhtä suurta perhettä" on aamiaisella todempi kuin 
ehkä koskaan. 

Siirrymme kaikki 500m varikolle ja pistelemme varikon pystyyn. Meno on iloista, kuskit tervehtii toisiaan
ja kaikki ovat hyvällä tuulella kun kausi vihdoin suurimmalle osasta kuljettajia pyörähtää käyntiin.
Katsastus ja muu normimeno sujuu mukavasti ja kisa alkaa ajajaesittelyllä. Tapa on mukava, siinä pääsee yleisö näkemään kuskeja vähän lähempää ja kuskit puolestaan tervehtimään yleisöä.

Heti ensimmäisessä erässä selviää että pitkään jatkunut lentsu on vienyt kuskin voimia, eikä lääkekuuri ole ehtinyt vielä vaikuttaa. Ajo on ponnetonta ja kovin vieraan näköistä minullekin. Erän jälkeen kuski rykii varikolla hartaasti.  On päivänselvää että ukko ei ole vielä kunnossa. 
Teemme normihuollot ja toinen erä tuo sentään pisteen. 
Kolmannessa erässä on jo jotain kipinää ja juuri kun Matti on tuikkaamassa Rospiggarnan Hallenista ohi,
ajokki hyytyy ja mies jää radan varteen metanoliletkun irrottua p.a.suodattimelta. 
Kerrassaan pahantuulinen ja suivaantunut kuski tulee varikolle ja manaa tilannetta. Vian syyt seisovat
molemmin puolin pyörää ja toteamme tehneemme muutaman väärän valinnan rakennusvaiheessa. 
Samalla kun fiksataan letku, huomaan että yksi rungon takahäkille tarkoitettu ruuvinkannake on revennyt
hitsauksesta irti. Tilanne hoidetaan yhdellä klemmarilla ja läjällä nippusiteitä. 
Viimeinen eräkään ei tuo muutosta tilanteeseen, kun ei jaksa niin ei jaksa. Erän jälkeen yskä yltyy
niin kovaksi että lopussa jäälle lentää oksennus.
Joukkueenjohtajamme Gun-Marie näkee tilanteen ja pyörittelee päätään.

Tage Svensson hoitaa meille ystävällisesti hitsausmaskin ja puikkoja Örnsköldsvikin kerhon tiloista
ja Matti hitsaa kannakkeen omalla koneellaan sekunnissa paikalleen ja näin runko onkin taas ehyt.
Lastaamme kamat autoon ja myös Gun-Marie hyppää kyytiin ja matka kohti hänen kotiaan voi alkaa.
Gun-Marie lupasi majoittaa meidät kisojen väliseksi yöksi kotiinsa. Tämä on todella mukava juttu
ja kisabudjetissa selvää säästöä kun ei mene rahaa hotelliin.
Matkalla tinkaamme Gun-Marielta bus signal valosta ja hänkään ei tiedä ihan varmaksi miten homma toimii. Häntä naurattaa kun manaan että onhan tämä nyt jo merkillistä että vuositolkulla tätä pitää selvittää. Ajelen suurimman osan matkasta, kuski elpyy takapenkillä ja juttua tulee hiukan tihkaasti.
Tämä ei ole ihmekään, väsy on kova ja takki tyhjä.

Gun-Mariella on vanha maatila ja tilaa mukavasti. Tilalla asustaa hänen lisäkseen 3 islanninhevosta,
3 koiraa, 3 kissaa ja 1 papukaija. Koirista Gordon on jokin jättirotu ja kaveri on järisyttävän kokoinen
mutta kovin ihmisrakas ja vilkas. Yhdistelmä on reipas sillä siinä parketti rapsuu ja tienoo tömisee
kun tämä kaveri vaihtaa huonetta. Häntä on kuin ruoska ja juuri taktisella korkeudella omaan kehooni nähden. Niinpä illan aikana käykin niin että häntä sivaltaa haaroväliini ja taitun kaksinkerroin manaamaan tilannetta. Gun-Marie ja hänen kotimiehenä ollut äitinsä ovat myös kaksinkerroin, tosin naurusta. 
Mukavahan se on että ihmiset nauraa. Heh.

Toinen koira on Sally, puhdasrotuinen ruotsalainen lehmäpaimenkoira. Enpä tiennyt moista olevankaan. Mutta siinäpähän hän nyt oli, kovin innokkaana hänkin rapsutusten perään. Kolmantena ja lellittynä olostaan nauttiiSvea, joka on perhoskoira. Kerrassaan huvittavan näköinen kolmikko. Papukaija on Icko. Lintuherra on jo 7-8 vuotta vanha mustapäävalkosukkapapukaija.On siinä talossa eloa ja melskettä. Mahtava konkkaronkka, tykkään kovasti.

Suihkun jälkeen pyydän anteeksi ja vetäydyn pitkälleen. Mattikin ihmettelee peittoihin katoamistani.
Eihän kello ole tosiaan paljon mitään mutta tilanne on se että tämä mekaanikko on nyt ns "well done"
sekä "slut" ja "kaputt". Lyön päätä tyynyyn ja maailma mustuu nopeasti.

6.1.
Kisapäivään heräämme virkeänä, kunnon yöunet nukkuneena. Gun-Marie tarjoaa maukkaan aamiaisen ja hevosten morjenstamisen jälkeen suuntaamme kohti Bollnäsiä ja toista liigakisaa. Vuorossa on Bockarnan eli meidän porukan kotimatsi. Matka sujuu mukavasti rupatellen niitä näitä, kielenä ruotisin sekainen englanti ja englannin maustama ruotsi. 

Varikko on omassa katoksessaan ja lyömme taloksi samaan pilttuuseen Jimmy Tuinstran kanssa. Ajo lähtee kulkemaan paremmin kuin lauantaina ja ensimmäisestä erästä irtoaa jo heti 2 pistettä. 
Toisesta saaliiksi tulee yksi piste mutta kolmas jää sitten kesken. Jolkottelen radalle ja kuski esittelee minulle kädestään tulpanhattua. Tulpanjohto oli irronnut vauhdissa ja irtonainen piuha oli järjestänyt sytytysjännitettä vasempaan jalkaan saaden miehen ensin ymmälleen sekä jalan turraksi.
Manaamme tilannetta mutta minkä tuolle voi enää. Tilanne kirvelee senkin takia että Matin tähtäimessä oli juuri Gävlen Markus Jell jonka ohitusta kuski juuri oli aloittamassa.
Näin saaliiksi jäi 3 pistettä mutta ajo oli jo parempaa eikä mies enää erien jälkeen ollut tukehtumassa yskänpuuskiin. Lääkekuuri ja edellisyön lepo oli tehnyt hyvää. 
Tämä lupaa hyvää seuraaviin kisoihin.

Muillakin on epäonnea ja kisaa sävyttävätkin useat kaatumiset ja hylkäämiset. Pahin tilanne käy kun Gävlen Lukas Hutla haastoi Övikin Ove Ledströmiä ja syöksyi liian lujaa sisäpuolelle sillä seurauksella että törmäsi Oven takalokariin. Manooveri tunnetaan piireissä sanonnalla "hullun luukku". Seurauksena on lähes poikkeuksetta että molemmat pyörät nousevat pystyyn ja paalikeikka on varma. Näin nytkin mutta radalla ei ollut kuin muutama olkipaali jonka jälkeen vastassa oli speedwayradan aita. Ove selvisi kasasta ehin nahoin mutta pyörä pahoin keulasta särkyneenä. Lukas sen sijaan loukkasi itseään vaikka jäi kasan päällimäiseksi.
Tuloksena sairaalakeikka ja ikävän näköinen röntgenkuva. 
Kolarin seurauksena kisa keskeytyy toviksi ja venyy päivänvalon ulottumattomiin mutta onneksi radalla on valot ja ksia saadaan ajettua loppuun.

Tapaamme varikolla Norjan Jo Sätren joka on tullut vilkaisemaan entisen joukkueensa matsia. Käymme porukalla moikkaamassa miestä ja puristelemme poskista moittien miehen lihoneen.
Reilu meininki?
Kisan jälkeen pakkaamme pakun pikavauhtia, hyvästelemme Gun-Marien, toivotamme Kauhajoen karsintaan tulijat tervetulleksi suomeen ja riuhtaisemme itsemme reissuun.

Tällä hetkellä ollaan Örnsköldsvikin kohdalla, matkaa Haaparantaan on 500km, siitä on vielä kotiin 130. Käväisimme juuri äsken ostamassa iltapalaa, pimeää on, jenkkakone huutaa Battle Beastia, vielä on Radio Cityn audiot tehtävä. Josko aamuksi oltaisiin jo kotona. 

--Jumppe