23.9.2017

Copyright Jumppe

Mordor,

Semmoinen tuossa on ihmetyttänyt viime aikoina mielen puolta että mitenkä sitä voikin kyllästyä joskus niin tähdellisiinkin asioihin?
Kuin nyt esimerkiksi nämäpähän bändihommat.

Otetaan esimerkkinä vaikka Deep Purple. Teininä, kauan sitten kun kampaakin vielä tarvitsi, oli ao bändi kaukainen, saavuttamaton ja myyttinen ryhmittymä. Kasetit vain kului ja musiikki pauhasi, mutta keikalle pääsystä ei ollut mitään tietoa eikä minkään valtakunnan jakoja.
Entäs tänä päivänä?
Noh, ne on nähty Bangkokissa, Helsingissä, Oulussa ja ties missä. Tie sonnalla tuossa ramppaavat kahtaalle käsin. Pah. Ei kiinnosta, ei sitten vähääkään, enää. Aina kun näkee keikkailmon tulee lähes myötähäpeän tunne. Että heittäkää hyvät miehet sikseen, olettehan te tuossa jo kaahottaneet. Elämänkerrat kirjoitettu ja kaikki käänteet pengottu. Ei liity kyllä mystisyyttä eikä kaukohämyisyyttä tähän ryhmään yhtään enää.
Ymmärrän nyt hyvin kun Herukan Paroni lähti bändin keikalta kolmannen biisin kohdalla kotia. Kävi niin kuin oli pelännytkin. Eivät olleetkaan niin hyviä kuin kuva oli levyiltä muodostunut. Lisäksi Teatrian kenkälaatikkomainen sementtinen tila tappoi viimeisetkin mahkut saada bändi kuulostamaan hyvältä. Siinä meni illuusio rikki.

Toinen on Accept. Sama homma. Kun ne jäi -83 Kuusrockkiin tulematta, meni aikaa aina 2005 saakka ennen kuin näin bändin. Ja entä tänään.
Sama homma. Ei kummoista ponnistusta tarvitse suorittaa jos haluaa päästä äijät näkemään. Kaikki kunnia hahmoille kiertämisestä mutta, kiitos vain - nähty on omiksi tarpeiksi, ei enää tarvitse lippuja kysellä. Näin päätin kun viime helmikuussa Helsingin jäähallissa ryhmän näin. Kiitos vain Hemulille, asiallinen viisikymppislahja oli kyllä! Mutta, kun keikan katseli, niin tiesi että tämän ryhmän eväät on minun kohdalla syöty. Ei siitä jynkkähevistä kovin sävykästä keikkaa saa. Nähty on.
Onneksi vanhat levyt toimii luureissa vieläkin ihan pirun hyvin.

Onko se sittenkin niin kuin Andy M. varoitti: "Pitää olla varovainen mitä haluaa, koska sen saa." Ja mitä sitä sitten tehdään kun ei ole enää mistä haaveilla? Höh. Kyllästys ja tyhjyys hiipii siihen kohdalle mieltä.
- Kylläpä kummalle kuvasi, sanoisi Paroni tästä ilmiöstä. Ja perään että - pah.

Saapa nähdä miten käy lokakuulla. Hölmeysin ostamaan Mustachin keikalle liput kun Järvinen höynäsi. Kertaalleen tämäkin ryhmän jo manasin kälysimpään pizzeriaan keikalle mitä maan päältä löytyy kun näin ne Qstockissa. Hyvä tavaton että oli väsynyt keikka. Ei kiinnostanut kyllä ukkoja yhtään. Mutta, ei tämä bändi mikään festariryhmä olekaan. Pienellä klubilla ja sisätilassa ovat ihan pirullisen kova porukka joten - mennään vielä kerran tarkastamaan tilanne. Mutta tiukassa ovat paikassa ruottin pojat, se tulee Oulun keikalla olemaan tarkkaa kuin lutikan nainiti. Eli jos menee millikään pieleen niin se on silmässä.
Eli ei mitään paineita.

Onneksi maailma on täynnä musikantteja ja tapoja kuluttaa sitä on vaikka millä mitalla. Sen kun lähtee vaan tonkimaan ja kokeilemaan. Ehkä tämä menee siihen että jos on johonkin mieltynyt niin pysyy keikoilta pois.
Ja taas toisin päin, menee keikalle kuulemaan bändiä ensimmäistä kertaa, ilman kotiläksyjä.
Esimerkkeinä viime aikojen löydöistä mainittakoon vaikka Dream Evil. Mainiota riuhdontaa kerrassaan. Kopaskaa vaikka kappaleella My number one.
Ihan toisesta laidasta menoa löytyy sitten vaikkapa Nothing but thieves ja kappaleet Sorry ja Amsterdam. Maagisia kipaleita.
Yhtä maagisia kuin Devlinin versio All along the watchtowerista, joka kuultiin myös Young Pope TV-sarjan tunnarina. Silkkaa taikaa ja kaunista kitarointia. Hypnoottista.
Ja vielä eri suunnasta tuleva Meänland kipaleellaan Sole mikhän (feat Jope Ruonansuu) on kiehtonut nerokkuudellaan. Reggae ja Länsi-Lapin h:n päälhe oleva murre ei ole välttämättä helpoin kaksikko naittaa, mutta hyvin on pojat onnistuneet. Youtubesta löytyy videollinen versio, suosittelen.
Ja kappaleessa kuultava viisaus; "Vaikka tässä maailmassa mitä yrittää, tyhjhä se on mikä käthen jää", saa varmaan Puolangan Pessimistit kateellisiksi.

Jo vain ja risat. Mitäpä me näistä. Nämä niin vakavia asioita ole, kunhan arssinoin. Hyvinhän meillä menee. Kun vertaa vaikkapa Äkäslompolon Maurin kokemaan talveen. Siihen kun oli niin pimeää ettei kynttilän valoa nähnyt. Eikä unia.
Sole mikhän!

-- Jumppe