19.1.2020

Copyright Jumppe

Uutta vuotta kaikille!

Mukavan symmetrinen 2020 on käynnissä, toivotaan siitä myötätuulista kaikin puolin. Blogin kirjoituksessa on ollut laiskuutta, juhlapyhiä ja yleistä saamattomuutta, siksi näin pitkä tauko. Rouvan kanssa olemme tulleet samaan tulokseen siinä että tämä jatkuva loskapaskapimeys alkaa päästä ihon alle ja pakkaa ihmislasta kyrsimään sekä letasuttamaan. Elikkäs ei kovin paljon huvita mitään tehdä. Tälle tarvii alkaa jossain vaiheessa tekemään jotain, katsotaan mitä keksitään. 

Twitterissä on tullut pyörittyä nyt jonkin aikaa ja olen onnistunut saamaan omaan virtaani visertäjiä joilla on enimmäkseen hauskoja juttuja. Puujalkaa ja muuta kaskua tulee tasaisena virtana, se on mukavaa. Vieläkin mukavampi juttu on se että sukuun syntyi alkuvuodesta ihan pieni poika. Päivällä heittää hänen syntymäpäivänsä omani kanssa. Myöhemmin tässä kuussa on lupa odottaa seuravaa naperoa syntyväksi sukuun ja kun siihen lisätään siskoni ja hänen miehensä synttärit tammikuussa, meillä onkin varsin reipas yhteissyntsäkööri nyt kasassa. Ensi vuonna juhlitaan porukalla tulokkaiden ensimmäistä vuotta, me varttuneet omia lukuja siinä samassa riehassa. Tämähän käy hyvin kun vanhemmiten immeiset alkaa taantumaan lasten tasoa kohti joten meillä menee kyllä jutut hyvin yksiin! Me, suku (no okei, lähinnä minä ja sisko), olemme täysin omin luvin ja omavaltaisesti ristineet tulokkaat Heimoksi ja Aadaksi, toki näillä valinnoilla ei liene mitään tekoa sen kanssa minkä nimen naperot aikanaan sitten saavat. Mukavia aikoja, nämä 

Jos palataan Twitteriin ja sen huumoripuoleen niin ehdottomasti paras juttu johon olen törmännyt oli vertaus siihen kun mikään ei oikein mitään hyödytä. Puolankahan on lanseerannut tämän "mitäpä se hyvöjää" joka on tietysti se ultimaattinen kiteytymä asialle. Pidempi oli tämä vertaus jossa kerrotaan että "se on sama kuin Ahvenanmaan saaristossa heiluttelisi palleja tuulessa. Näyttäähän se erikoiselta mutta siihen se sitten jääkin". 
Simuloin ajatusta istuttamalla itseni kesäisenä päivänä ruotsinlaivan kansibaarin ja huomaamaan jollain luodolla ao tapahtuman. Kyllä se reaktio aika liki tuo kuvattu on.

Jaa. Ne projektit. Joo.

Honda on edennyt piirun verran eli niin siinä vain kävi että Boris päästi vielä regulaattorin tänne Pohjolaan Brexitin viikatteen alta. Tilasin palikan juuri ennen Joulua joten kestihän siinä hetken. Eipä tässä kiire. Ilahduin kun seurasin DHL:n sivuilta lähetyksen kulkua. Mukavasti näki missä palikka viillettää tänne päin.
Myös valinta sille miten haluan toimituksen viimeisen pätkän kotiin hoidettavaksi oli tervetullut. DHL julisti että se maksaa jos kotiin tuodaan mutta voisin hakea paketin ilmaiseksi joltain hakupisteeltä. Noh, tämähän käy, Zeppelinin kauppakeskus on tuossa nurkalla ja työmatkan varrella joten eipä ongelmaa tässä.
Ruksin valinnan törstinä ja sain oikein vahvistuksen sille että valinta on huomioitu ja saisin viestin kun paketti olisi noudettavissa. Llllllllllloistavata.

Noh. Seuranta jumittui sihen että paketti on Helsingissä. Se ei alkanut sieltä liikkumaan. Ihmettelin. Odottelin. Arvioitu toimituspäivä oli edennyt lähelle puolta päivää kun vilkaisin taas seurantasivua. Nyt siellä olikin uusi rivi. Paketti on tullut tänne yläsuomeen ja klo 9:44 toimitettu tilaajalle joka lähetyksen oli kuitannut vastaanotetuksi.
Jahas. Varsin erikoista kun tilaaja olen minä ja ao kellonlyömällä napotin toimistolla. Kysyin työkavereilta olinko hävinnyt jonnekin noihin aikoihin, itse kun en sellaista muistanut.
Paketti oli postilaatikossa. Ei paljon meikäläisen toimitustapavalinta painanut ja kuittauskin oli lähinnä kuriirin mielikuvituksen tuotetta. Tosin ei se maksanutkaan mitään. Osa oli oikea joka on hyvä asia, DHL asiakaskokemus läinnä säälittävä joka on tietysti vähän huono asia. Seuraavaksi piuhaa ja liittimiä ja Hondan DC puoli uusiin piuhoihin ja sitten käynnistelemään uuden regulaattorin voimin. Voi olla että tästä kevätpäivinä vielä talvirenkailla päästään huristelemaan.

Levysoitin on edennyt mekaniikan purun jälkeen sen rappaamiseen. Havahduin pariin reippaampaan ruostevaurioon ja mietin miten asian hoidan. Päätin sitten upottaa koko koneiston sitruunahappoliuokseen. 10 litran sankko täyteen vettä, happokiteitä... tuosta.. nuuuuuin.. kupillinen, riittääköhän?.. eiköhän, reipas sekoitus ja koneisto sinne. Valot pois, ukko muihin touhuihin ja prosessi sankossa käyntiin.
Vuorokauden jälkeen kävin vilkaisemassa tilannetta ja huomasin ettei ruosteet olleet säikkyneet oikeastaan ollenkaan. Sekö siinä on, mietin minä ja lisäsin happoa sankkoon ja upotin koneiston takaisin. 
Joo. 
Seuraavana iltana tilanne oli se että ruosteet olivat vieläkin olemassa (ne pahimmat kohdat) mutta koneistosta oli lähtenyt maalit. Jep. -50 luvun maali ei sitten sitruunahappoa kestänyt joten harmaalla metallipinnalla oli koko juttu. 


IMG_20200104_092729.jpg

Noh. Sepäs. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? No perseelleenhän se. Koneisto ei nesteeseen ihan kokonaan mahtunut joten nyt se piti vain kääntää sinne ylösalaisin että loputkin maalit lähtee.
Sen jälkeen se piti saada nopsasti kuivaksi ettei tule veden kanssa myöhemmin korroosiojuttuja. Ensin paineilmaa joka koloon ja notkelmaan, niin kauan ettei sumua tule mistään. Sen jälkeen ryyd-loikilla sisälle, tiili pirtinuuniin ja koneisto tiilen päälle sinne kuivumaan. (Pahoittelut, jostain syystä blogialusta kääntää osan kuvista väärin, eikä niitä saa sinne oikeinpäin itkemälläkään)

IMG_20200104_092834.jpg

Sittemmin koneisto on tietysti pitänyt purkaa vielä pienempiin yksiköihin että on päässyt maalaamaan joka paikan. Urakka on vielä osin kesken, tosin voiton puolella. Ruosteet otin hiomalla Dremelillä pienellä teräsharjapäällä. 
Valitsin maaliksi normaalin öljypohjaisen metallimaalin jota ensin ohensin satsin tärpätillä. Se tuoksahti maalatessa joten tein toisen satsin ksyleeniohenteella. Kaiken kaikkiaan vääriä valintoja kaikki. Jos vesiväripensselillä maalaa niin seos on väärä, luulen että liian paksu. Jos seuraavassa projektissa tulee vastaavaa tarvetta, siirryn spraymaaliin tai sitten täytyy tehdä mittava testimaalaussarja pensselillä. Kuten ihan ensimmäisessä postauksessa kerroinkin, oppia tästä kertyy sehän tässäkin huomataan. Uskon kuitenkin että saan ruostesuojan nimissä maalauksen onnistumaan ja onneksi se ei näy ulospäin joten ihan niin justiin ei kosmeettiset asiat tässä ole. Toiminta edellä mennään. 
Tässä maalausteknistä hifistelyä, kuva taas syrjällään.

IMG_20200111_164147.jpg

Antiikki- ja keräilymessuilla jo katselin seuraavaa kohdetta mutta se oli väärä paikka, sillä mitäpä minä esim. toimivalla putkiradiolla teen, rikkihän se pitää olla että on jotain haastetta hommassa. Väärä paikka siksi ettei kukaan sinne rikkinäisiä vie. Muuten oli hyvä keikka messuille, tuli taas ideoita ja kenties jopa kontakti joka osaa opettaa hopealla juottamista ja muutenkin kaikkea jänskää jolla tallissa lojuvasta romusta voi saada aikaa monenmoista kätevää spesiaalia. Jos jollain on puukuorisia putkitelevisioita vielä tallessa niin tänne voi tuoda, niihin minulla on ihan oma idea miten jatkojalostaa (Herukan Paronin ei tässä kohtaa tarvitse lukea tätä ollenkaan, laita silmät kiinni ja hyppää yli..). Kiähkiäh.

Mutta, takaisin levysoittimeen. Olihan siinä yksi ihan reipas onnistuminenkin eli tässä välissä olen testannut moottorin ja sehän hyrräsi vielä mukavasti. Näin kamppeen sydän on kunnossa, mikä on hyvä juttu. Tosin rakenteen ollessa varsin simppeli, sen ollessa viallinen olisi se vaatinut vain käämin uudelleen käämimistä. Sekin olisi jossain onnistunut, mutta olisi nielassut vähän rahnaa. 
Siinäpä se hyrisee, kaikki sähköturvallisuussäädökset täyttävällä koekytkennällä. 

IMG_20200110_192646.jpg

Joo, kyllä tässä vielä hauskaa ja kommellusta on edessä ennen kuin saa käpälöidä levyä lautaselle. 
Nyt täytyy lähteä muikunpaistoon latoon. Savon voimaduo, Hessu & Tomppa, lupasi pyörähtää iltapäivällä kahveella ja hakemassa Joensuun HuimaUkolle lisää lehtiä arkistoon, joten eiköhän tästäkin hyvä päivä sukeudu.

-- Jumppe