17.4.2020

Copyright Jumppe

Morjens.
Ihan ensimmäisenä selvennetään että otsikon Reijo ei ole meidän vaari, eikä sukuakaan. Mutta vaari toki. Hänestä tuli isoisä nuorena ja minusta se oli niiiiiiiiiiiiiiiiiin siistiä että aloin kutsumaan häntä Vaariksi. Siitä se jäi meidän perheen puheeseen niin että vuosikaudet on hän kulkenut pelkkänä Vaarina. 

Vaarin kanssa oltiin työkavereita, naapureita ja harrastettiin porukassa. Ostettiin ensimmäinen speedwaypyörä puoliksi. Taisteltiin jäätävän kauan mystisen käyntivian kanssa, opeteltiin ajamaan, touhuttiin. Kerran taas värkättin jotain Jawan kimpussa ja itse olin kiristämässä jotain pulttia. 
Vaari sanoi: - Älähän..
Naps. Pultti katkesi käsiini.
Ja Vaari jatkoi: - sitten tosiaan kiristä liikaa ettei se pultti mee poikki, ja katsoi pyörän toiselta puolen sen näköisenä että "menit sitten semmosen tekemään". 
No, eipä siinä vakavia kuitenkaan käynyt.

Tapaus on tyypillinen esimerkki meidän ystävyydestä. Loputtomat ovat neuvot ja konstit mitä Vaari on minulle tekniikan parissa opettanut. Huomasi jo varhain että kun olin isättömänä kasvanut ei kotoa niitä tavallisiakaan oppeja mukaan ollut karttunut. Opasti, vinkkaili ja opetti rauhalliseen tyyliinsä. Ei koskaan tyrkyttänyt eikä antanut ymmärtää että "ookko nä vähä pölijä kun et tuota tienny" vaan ikään kuin sivulauseissa tarjoili oppia lapaan, hissunkissun, numeroa tekemättä.
Ja sehän kelpasi. 

Toinen tapaus Jawan tiimoilta on kun kerran soitin Vaarille ja kerroin että olin keksinyt näppärän tavan ottaa Jawasta kone pois. Luurissa oli pitkään hiljaista ja sitten kuului varovasti:
- Ethän nä vaan mittää sahannu siitä tai sillai?
Tälle on naurettu vuosien jälkeenkin kun olen siitä muistuttanut. Kiusoittelin että siinä kohtaa ei meikäläisen taidot kovin kovassa kurssissa olleet. 

Vaari oli mukana kun kävin ostamassa Arvin. Meidän BMW moottoripyörän. Rouva nimesi sen Arviksi aikanaan. Myyjä esitteli pyörää pihallaan ja käytiin sitä läpi siinä kaikessa rauhassa. Laitettiin käyntiin ja kuulosteltiin. Minulle iski piruus mieleen ja menin Vaarin viereen ja sanoin isoon ääneen korvan juuressa:
- Se on Vaari käynnissä nyt!
Myyjä ei tätä pilaa tajunnut mutta Vaari kyllä, kun hänellä oli kuulon kanssa vähän ronkeloa. Tällekin on naurettu makeasti jälkeen päin monet kerrat.
Vaari sitten totesi että mikäpä siinä, hyvähän tämä on. Ostin pyörän samalta seisomalta. Parempaa asiantuntijaa en olisi voinut saada. Ja oikeassa hän oli, tietysti, hyvähän se on.

Kova kalamies hän oli myös. Armoton. Linnut tunsi kaikki. Paitsi ei sorsia kun "niitä on niin paljon ja kaikki niin samanlaisia lätyskäjalkoja". Piti kuulemma nekin vielä kuitenkin opetella, auttaa bongauksessa pisteiden keruussa.
Monet kerrat istuttiin yhdessä merellä pilkillä. Kerrankin Vaarin autolla ajettiin jäätä pitkin kalalle kun lumet oli vähänä. Jos en väärin muista niin 5 km tuli matkaa rannasta. Sole mikhän.
Ja niin se vain oli että Vaari sai aina kalaa ja minä en jokakaan kerta. Väliä avannoilla pari metriä, syötit samasta purkista jne. Siinä missä minä lähinnä liotan pyytöä vedessä, Vaari nosteli kalaa. En tajua miten se menikin aina niin. Joka kerta päästin aina karmean noitumisen ja manasin tilannetta. Vaaria nauratti.  Yhden ainoan kerran osat oli toisin päin ja se oli se kerta kun sain siian. Siinä riitti ihmettelemistä ja kuulinkin siitä aika kauan sen jälkeen. 
"Saatana yhet vain siikoja nostelee vaikka ahvenia piti pyytää". 

Luonnontietämys oli muutenkin kovalla tasolla, hanskassa oli puut, pensaat, kasvit, perhoset, pörriäiset, kaikki. Rouvalla on joka keväinen "stressi" alkaa kastelemaan tiettyjä puita "ennen kuin se yks ehtii tulla tarkastamaan". Leikin päältä tietysti tämä mutta kyllä Rouva monet neuvot puutarhaan on Vaarilta saanut. 
Kerran takametsässä huuteli oudon kuuloinen lintu, en ollut koskaan kuullut moista, laulu oli selkeä ja kovaääninen. Selvittelinkö asiaa netistä? Ehei, höpöhommaa semmoinen. Nauhoitin puhelimella laulua seuraavalla kerralla pikku pätkän ja lähetin Vaarille. Vastaus tuli minuutissa. En asiaa tarkastanut mistään sen kummemmin, jos Vaari sanoo että se on se, niin se on. (Minä onneton olen jo unohtanut mikä lintu se oli, mutta eipä takerruta nyt pikkuseikkoihin.)

Jo monta vuotta sitten sanoin Vaarille että haluaisin ostaa enduropyörän. Kerroin että speedwayhommat ei enää oikein innosta, jostain syystä ajohinku siinä on hiipunut. Mietin että aletaan kulkemaan porukalla vaikka kalassa motskareilla. Vaari tietää paikat ja motskareilla on nätti liikahtaa metsäautoteitä ja pienempiäkin pitkin ongelle. Kuluuhan se aika niinkin ja mukava ajella hissukseen ja pällistellä.
Viime kesänä sitten ostinkin pyörän. Syyskuussa kävimme ensimmäisen kerran ongella. Mukava päivä. Poristiin vaikka mistä ja nauraa räklätettiin. Kaloista en sano mitään sillä jos luitte tuon aiemman huolella niin tiedätte jo kyllä miten saalis painoittui. 

Toista reissua ei nyt sitten enää tule. Vaari vietiin meiltä pois maaliskuun lopussa. Sydänkohtaus iski yöllä ja vei hengen. Näinä viikkoina Vaarin bemarin ääni olisi joku päivä tieltä kuulunut ja Rouva olisi saanut taas selitellä kasteluasioita. Toukokuiselle pakkolomalle ehdin suunnitella onkireissuja joita ei nyt tule. 

Vaari haudattiin eilen. Osallistuimme Tommin kanssa hautajaisiin videoyhteyden välityksellä. Kiitos omaisille tästä mahdollisuudesta, arvostamme. Hautajaisten jälkeen päätin viettää päivän niiden asioiden parissa mitä Vaarin kanssa tehtiin. Tulistelin ladossa, värkkäsin tallissa, iltapäivällä pyöräilin rantaan katselemaan kurkia ja joutsenia. Pelkäänpä pahoin että taisin tuolla reissulla myös humaltua huolellisesti. 

Elämä on siitä hassu juttu että kun se loppuu niin se.. niin, loppuu. Kun sen aika on, se on sitten siinä, ei siitä kannata tapella eikä alkaa inttämään. Lisäaikaa ei ole saanut kuin Kivenpyörittäjän kylässä eräs päähenkilöistä joka kohtasi viikatemiehen öisellä pellolla.
- Jos sitä sen verran että ehtisi aamulla käydä akan kanssa verkoilla.
Nähtävästi syy kelpasi ja miehen kiitoskin oli samaa juroa nöyryyttä täynnä:
- Etpähän tuota niin paha olekaan kun sanovat.

Täällä oikeassa elämässä lisäaikoja ei ole. Tämän takia itseäni ei suretakaan että "miksi juuri nyt" vaan se että en ehtinyt heihettää miestä matkalle.
Kiittää kaveria kaikesta ja katsoa että on Pirkko-Mummon tyrkyttämä valkoinen pyhäpaita (joka jupinan kanssa on puettu) päällä ja että Kossupullossa on maitoa ja leivillä metwurstia. Ja lintukirja mukana. Pitkä matka kuitenkin ja voi sattua eksoottisiakin siivekkäitä kohdalle. 

Hyvää matkaa Vaari, minne ikinä sitten menitkin. Ikävä on.

--Jumppe