5.6.2020

Copyright Jumppe

Termos.

Joo. Laiskuutta on ollut kirjoittelussa. En selittele. Fiilispohjalta kuiten homma hoituu.

Kulmuni ero.. mutta sepä ei kuulu tänne kun täällä ei politiikkaa jutella eikä muutakaan tähdellistä. Kun täälläpähän hipluutellaan ja ajatellaan sinisiä ajatuksia (Copyright Veikko Huovinen). 

Projekteista ei ole muuta sanottavaa kuin se että sain Hondan käyntiin ja kaikki rempatut asiat toimi. Mietin vielä että olisin oikein videon laittanut todisteeksi mutta josko tämä nyt riittää. Kuiten. Jooko?
Pistin löpöä tankkiin ja vaihdoin vasempaan jalkaan ajosaappaan, imu päälle ja polkimesta herkut kohdilleen ja laakista käyntiin. Vilkut pelasi ja jarruvalot ja kaikki. Rouva todisti.
Ilostuin niin että ajoin pihaa ympäri ämpäri. Hetken. 
Hyvä näin.

Levari on edelleen samoilla sijoilla. Liian hyvät kelit tehdä sisähommia. Kyllä se sieltä kuntoutuu.

Mutta, semmoisella asialla lähdin itse asiassa kirjoittelemaan että tässä tauon aikana on tullut puuskattua enin sanomisen himo tuonne facen puolelle. Siellä pyörii joku biisihaaste jossa pitää valita 30 kipaletta tietyn aiheen mukaan. Olen vähän hidas ottamaan näitä haasteita vastaan, mutta tuli harhauduttua yhden kaverin siivellä kertomaan juttuja sinne niin tuli mentyä mukaan.
Kimmo K (ei sukua Kelju K Kojootille, ettäs tiedätte!) pisteli hyviä ja pyysin saada lyöttäytyä sekaan ja Kimmolle passasi.
Tässä seuraavassa siis kopioita niistä kommenteista biisien youtube linkkien kera. Otan tähän muutaman ja jos tuntuu että tämä on hyvä idea tännekin, niin kertokaa toki kommenttikenttään, laittelen lisääkin sitten.

Ihan en alkuun kunnolla ehtinyt mutta jotain on koetettu sittemmin väsätä. Ensin aiheet, alle selosteita:

A song that reminds you of summertime
Taiskan Mombasa? No ei vainen, en tunne koko kappaletta, krhm..no tunnen, mutta en tunnusta.

Mutta jollain tavalla aikalainen kyllä, Freeman ja Kaksi lensi yli käenpesän. Kaipa tuo laulu kesällä tapahtuu, ainakin se siitä tulee mieleen.
Ajettiin polkupyörällä ja tytöt jännitti (ihan turhaan kyllä sillä eipä niitä siinä nurkilla juuri ollut) mutta jotenkin mahassa kutitti ja silloin tuntui vahvasti siltä että Freeman tiesi siitä hommasta enemmän kuin me.

https://www.youtube.com/watch?v=WaBSqPadn3M

A song that reminds you of someone you'd rather forget about.
Bad English ja Heaven is four letter word:
https://www.youtube.com/watch?v=nQdHEaXvUQM 
Voi ristus. Mutta semmosta se on.

A song that needs to be played loud.
Viimeisimpänä isolla luukutettaviin on ilmestynyt Weekend ja Blinding lights.
Tämähän on kova! Joo, vähän kommentteja. Tämä on siis tarttunut teinin radiokanavilta. En ymmärrä miksi. Tätä samaa keittoa mistä tämä biisi on tehty, hämmentää tuhansia tättähääriä joka päivä ja yrittää löytää "sen". Ja meikäläisen mielestä suurin osa ei löydä ikinä ja voisivat vaikka mennä kaivamaan ojaa tahi tekemään muuta hyödyllistä loppuiäkseen.

En ymmärrä miten siitä massasta sitten joku voi kilahtaa kohdalleen. Noh, nyt kuiten on. Teiniltä ropise
uskottavuuspisteitä myös roppakaupalla :D

https://www.youtube.com/watch?v=fHI8X4OXluQ

A song that makes you want to dance.
Sepä kun on tuo meikäläisen tanssiminen semmoista epämääräistä koikkelehtimista ja tahtoo vaihtua lennosta ilmakitaralla revittelyyn niin pistetään tämä jossa on molempia, ns tanssimusiikkia ja sitä kitaraa.
Sanotaan mitä sanotaan, mutta svengaahan tämä nyt perkele niin kuin hirvi! (Jos ei aikainen, niin ainaki niin kuin ylivuotinen.)

https://youtu.be/cdkBs0VCSX0

A song to drive to.
Kyllä vain, näitähän on kyllä paljon, ehkäpä hyvä niinkin. Tässä kipaleessa täyttyy ajohommiin välillä liittyvä uhokin vielä mukavasti, sanojen minähahmo kun julistaa olleensa oikeassa ja sinun väärässä ja väittää saavansa tahtonsa läpi.
Kitaran varressa rimpuilee kuulemma joku tekijätyyppi, ehkäpä näinkin, mutta itselleni vielä kovempi tässä on tuo rytmiryhmä ja laulaja.

Niin että se on turha rimpuilla, Gus ja Mats teköö mitä tahtoo, muut vaan kahtoo!
https://www.youtube.com/watch?v=rPqtMMGJAO4


A song about drugs or alcohol.
Onkohan niitä muita olemassakaan? Ai niin. Rakkaus. Ja se kun sitä ei ole. No niin. Siinäpä ne.
Joo. Näitähän on. Ensin mietin parisuhdepormestari Thorogoodin kipaletta jossa siippaa ohjeistetaan aloittamaan juopottelu jos haluaa vielä seukkailla. Mutta, eipä se oikeasti tarkoita, uhoaa vaan.

Johnny tuntuu tarkoittavan vaikka coveri onkin tämä. Aivan jäätävän uskottava ääni tähän lauluun ja kerrassaan hieno cover. Oikeastaan kaikki mitä JC sanoo, kuulostaa uskottavalta. Se on näissäkin rappiohommissa tärkeää, uskottavuus.

Jos kerran rappiolla ollaan ja siitä kerrotaan, siellä pitää olla kunnolla, muuten hommasta tulee vain räkänokkien wannabe ininää.
https://youtu.be/8AHCfZTRGiI


A song that makes you happy.

Tämä teki onnelliseksi jo ilmestyessään. Tekee edelleen. Liittyy vahvasti nykyisen elämän alkuhämäriin, kuinka kaikki sitten järjestyi ja nyt kaikilla on hyvin.
Sisältää myös osuvan termin "beer buzz", nerokas luonnehdinta Kimmonkin johdannossaan mainitsemaan olotilaan.
Ja, kait se niin on että kaikkihan me halutaan vaan pitää vähän hauskaa, sen aikaa kun täällä ollaan.


https://www.youtube.com/watch?v=hgmBaE1cqD4

Päätellään tämä postaus tähän, kuunnelkaa kipaleet jos tuntuu että passaa menoon. 

Niin. Se vitsi. Joo.
Mikä on punainen ja juoksee metsässä mutta ei ole kettu?

-- Jumppe
PS: Tuohon vitsiin vielä niin.. ei vainen, on se kettu.